"Silta yli laman"

Sunnuntaina sain mahdollisuuden olla mukana sekä Punkasalmen että Puumalan työväenyhdistyksen kevätkokouksissa. Aurinkoisesta kevätsäästä huolimatta, aktiivit olivat malttaneet tulla koolle.

Yhteisenä huolena näillä paikkakunnilla on ilman muuta kuntatalous. Molemmat kunnat ovat väestöltään väheneviä ja ikääntyviä, niinkuin itseasiassa lähes kaikki Etelä-Savon kunnat. Kuntapäättäjille talouden huononeminen aiheuttaa kohtuuttomia hankaluuksia siinä, kuinka ihmisten kannalta välttämättömät palvelut pystytään turvaamaan.

SDP julkisti perjantaina oman ohjelmansa ("Silta yli laman") siitä, kuinka valtion tulisi ottaa nyt vihdoin aktiivisempi ote kuntien pelastamiseksi. Keinoja on useita, nyt vaadittaisiin ainoastaan viisautta näitä päätöksiä tehdä. Olen saanut olla mukana ohjelman tehneen eduskuntaryhmämme kuntatalousporukassa ja esityksemme pitää sisällään paljon perusteelisesti mietittyjä uusiakin avauksia. Hallituksen tulisi ottaa vinkeistä vaarin ja unohtaa se asenne, että opposition neuvoja ei tarvita.

Ahdistavaa uskoa

Lueskelin aamun lehtiä jo heti niiden tultua kolmen jälkeen. Jostain syystä ajatukset jäivät jumiin kahteen kirkkoa ja uskontoa koskevaan artikkeliin. Toinen oli Länsi-Savossa ja kertoi siitä, kuinka kirkon parisuhdetyöryhmä ei vieläkään pystynyt ottama kantaa samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittoon siunaamiseen. Jutussa oli haastateltu Savon Setan puheenjohtajaa, joka perusteli ihan järkevästi niitä seikkoja, jotka hänen mielestään puoltavat kirkollisen vihkimisen oikeutta.

Samassa jutussa Savonlinnan-Säämingin kirkkoherra Sammeli Juntunen perustelee asian ihan toisin. Hän sanoo: "Homous on psykososiaalisen kehityksen häiriö ja homoseksuaalinen käyttäytyminen kielletään Raamatussa selvästi monessa kohdassa". Hän ei missään nimessä suostu vihkimään samaa sukupuolta olevia kirkon jäseniä.

Hesarissa puolestaan oli nimimerkillä kirjoitettu pitkä tarina erään lestadiolaisen tytön irtaantumisesta uskonnollisesta yhteisöstään. Ilman ahdistusta ja surua ei tätäkään juttua voinut lukea. Yhtä inhottava oli hiljattain näkemäni elokuva kahden lestatytön matkasta ulkopuoliseen maailmaan.

Kaikkien näiden esimerkkien jälkeen mietin, kuinka usko ja kirkko voivat toiminnallaan aiheuttaa omille jäsenilleen pahaa mieltä. Itse olen oppinut ajattelemaan, että molemmat instituutiot tarjoaisivat lohtua, tukea ja ymmärrystä varsinkin silloin, kun muu maailma potkii päähän.

Näin ei edelleenkään siis ole ja se on harmi, varsinkin kun muistelee niitä 2000 vuoden takaisia kertomuksia ja sitä suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta, joita ainakin Raamatun mukaan silloin viljeltiin.

Porinaporukat

Aurinkoinen lauantaipäivä kului Mikkelin kaupunginvaltuuston seminaarissa. Seminaari on jatkoa edellisille ja aiheena oli kaupungin strategian luominen pitkälle tulevaisuuteen. Suuren joukon valtuutettuja ja virkamiehiä työstäminen toimivaksi ja tuottavaksi porukaksi vaatii osaamista.

Tällaista osaamista pitkäaikaisilla konsulteilla on. Tiiviillä aikataululla porinaporukoissa saimme muokattua alustavia strategiapapereita jatkotyöstämistä varten. Itselleni tämä on kolmas valtuustokausi ja jotenkin tuntui siltä, että samoissa askareissa olen ollut pari kertaa ennenkin.

Kaupunginvaltuustomme uusiutui poikkeuksellisen paljon ja siksi näiden ryhmätyötyyppisten porinapajojen pystyttäminen on tärkeää. Pienissä ryhmissä jokainen pääsee sanomaan mielipiteensä ja yhdessä muiden kanssa niitä on hyvä jalostaa. Ryhmät oli rakennettu hyvin; jokaisessa oli yksi kaupunginhallituksen jäsen, yksi virkamies, vähintään yksi entinen ja muutama uusi valtuutettu.

Konsulttien käyttöä kaupungissa on aina arvosteltu turhana rahanmenona. Itse näen kuitenkin niin, että ulkopuoliset ammattilaiset saavat paremmin porukat ymmärtämään, miten strategian valmisteluprosessi etenee ja kuinka sitä tullaan jatkossa viemään käytäntöön. Terveellistä toki voisi olla, että antaisimme välillä joillekin toisille konsulteille mahdollisuuden näyttää kyntensä meidän kanssa. Uusiutuminen voisi olla hyvästä tästäkin näkökulmasta.

Julkinen häpeä

Tänä aamuna oli poikkeuksellisen ikävä kävellä töihin. Aurinko toki paistaa pilvettömältä taivaalta ja Suomen liput liehuvat tasa-arvonpäivän johdosta. Työmatkani varrelle osuu monta lehtimyyntipistettä ja ei ollut kovin ylentävää nähdä omaa naamaa lehden kannessa.

Tiistaisen kaahailun jälkeen olen tietenkin rypenyt itsesäälissä ja ruoskinut itseäni typeryydestä. Tänään on sitten julkisen häpeän ja kivityksen vuoro. Iltalehden toimittaja luki tapahtuneesta blogistani ja halusi tehdä asiasta jutun. Kerroin hänelle tapahtumien kulun ja tämän päivän juttu menee keskustelujemme mukaisesti. Kuvaan en olisi halunnut (terveiset toimittaja Luuppalalle), mutta näin siinä sitten kävi.

Olen tyytyväinen itseeni siinä, että sain purettua asian heti tuoreeltaan tiistaina tällä palstalla. Ikävien asioiden salailu ei kuulu toimintatapoihini enkä voi kuvitellakaan, että olisin jäänyt tämän asian kanssa odottelemaan sitä, milloin asia vuotaa julkisuuteen. Unettomia öitä on nyt mennyt kaksi ja se riittänee tähän lähtöön. Huomenna on varmasti jo parempi mieli:)

Tylyä touhua

Aamulla uutisissa kuulimme ministeri Kiviniemen (kesk.) kannanottoja edustaja Rajamäen (sd.) tekemään kirjalliseen kysymykseen palomiesten eläkeiästä. Ministeri on lehtien mukaan todennut, että eläkeikää ei tulla laskemaan ja, että palomiehet voivat siirtyä kunnassa muihin tehtäviin, mikäli palomiehen tehtävät eivät enää suju.

Erikoinen ja vaarallinen ajattelutapa. Palomiesten eläkeikä on ollut eduskunnassakin puheena jo vuosia. Jokainen asiaan vähänkin perehtynyt ymmärtää, että palomiehen toimenkuvaan kuuluvaa raskasta pelastustyötä ei pysty tekemään, mikäli oma fysiikka antaa siihen rajoituksia. Tilastot palomiesten liian aikaisesta eläköitymisestä tukevat tätä seikkaa.

Kunnan sisälllä työtehtävistä toiseen siirtyminen on kannatettavaa. Tällaista kiertoa tehdäänkin, mutta se ei voi olla ratkaisu ikääntyvien ammattimiesten viimeisiksi vuosiksi. Kuntaministerinkin tulisi muistaa, että kunnan työntekijöillä on lähes poikkeuksetta koulutus johonkin tiettyyn alaan ja että kaikkia tehtäviä ei voi kuka tahansa (palomieskään) tehdä.

Helsinkiläinen kuntaministeri ei nyt näe metsää puilta. Maamme eri osissa eletään eri tavalla ja se, mikä voi onnistua metropolialueella (esim palomiesten siirtäminen toisiin tehtäviin laitoksen sisällä), ei onnistu pienissä pelastuslaitoksissa harvaanasutuilla seuduilla. Keskustalainen helsinkiläinen ei näemmä ole hyvä yhdistelmä.

"Toinen kerta toden sanoo"

Muistan, kuinka viime toukokuussa purin sydäntäni tällä palstalla siitä, kuinka olin ajanut autolla liian lujaa ja saanut rangaistukseksi ylinopeussakon. Otin siitä opikseni ja olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ajan nopeusrajoitusten mukaisesti. Se ei ole ollut ollenkaan vaikeaa.

Tänä aamuna tarkkaavaisuuteni kuitenkin lipesi. Poikkeuksellisesti tulin Helsinkiin omalla autolla ja nautin siitä, kuinka sain ajaa hyvää musiikkia kuunnellen pitkin leveää, sulaa ja tasaista moottoritietä. Kiirettä ei ollut, vaikka ajatukseni olivatkin jo päivän työasioissa.

Poliisin pysäytettyä minut, sain kuulla ajaneeni huomattavaa ylinopeutta. Kuuluisat sanat: ajokortti ja rekisteriote eivät kuulostaneet hyvältä. Sain isot sakot ja ajokiellon. Tämä oli elämäni toinen kerta poliisin kanssa näissä merkeissä ja toivottavasti otsikossa oleva sananlasku pitäisi kutinsa, eikä tarvitsisi enää otsikoida blogia esim. "Ei kahta ilman kolmatta".

Olen erittäin harmissani tapahtuneesta, mutta sille ei enää voi mitään. Tyytyväinen olen niistä ystävistä ja työkavereista sekä perheenjäsenistäni, jotka ovat tänä päivänä surkeaa olemustani lohduttaneet.

Palvelusetelisoppa

Tänään on eduskunnassa hämmennetty uutta soppaa. Hallituksen linja näkyy jatkuvan; köyhät kyykkyyn ja keinoja kaihtamatta. Nyt on lanseerattu uusi palvelusetelijärjestelmä.

Hallituksen soturit kehuvat sitä, kuinka nyt kansalaiset voivat käyttää valinnanvapauttaan siinä, mistä hankkivat terveydenhuollon palvelunsa. Käytäntö on vaan se, että useilla paikkakunnilla on jo nyt hankaluutena päästä minnekkään hoitoon, setelistä tai valinnasta riippumatta.

Tulevaisuudessa tämä palveluseteli antaa mahdollisuuden niille ihmisille, joilla siihen on varaa, valita kunnan tukemana haluamansa palvelutapa ja haluamansa palvelun tuottaja. Vähävaraiset kuntalaiset jäävät edelleenkin jonottamaan julkisen terveydenhuollon vastaanotoille, mikä tullee olemaan entistä enemmän tukossa, kun lääkäreiden joukkopako yksityiselle puolelle kiihtyy.

Tämä keskustelu on vasta nyt alussa. Toivoa sopii, että kansalaiset heräävät tähänkin asiaan ja saamme yhdessä vaikutettua hallituksen esitykseen siten, että ihmisten eriarvoistaminen ei jatkuisi.