torstaina, heinäkuuta 14, 2011

Lomalla

Tänään aloitan LOMAN. Lähdemme kohta Onnin kanssa Helsinkiin, josta sitten illalla Kreikan saaristoon. Tätä lomamatkaa olemme molemmat odottaneet erityisen paljon, onhan takana rankka ja työntäyteinen talvi ja kevät.

Poikkean toki vielä työhuoneella hoitamassa muutaman siellä odottavan asian, mutta sitten olen kaksi viikkoa pois koneen äärestä ja puhelintakin pidän päällä ainoastaan joskus. Olen kuunnellut ammattilaisia ja teen nyt kerrankin niinkuin neuvotaan; totaalinen irrottautuminen töistä.

Tälle forumille palailen siis elokuun alkupuolella. Aurinkoisia hetkiä kaikille!

maanantaina, heinäkuuta 11, 2011

Kyläpassi

Viime torstaina vierailimme uunituoreen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) kanssa Mäntyharjun loma-asuntomessuilla. Päivän sana oli ekotehokkuus ja rakennusten mitattavuus siinä.

Ministeri oli vaikuttunut näkemästään, niinkuin lähes jokainen yli 50 000 messuvieraasta gallupin mukaan oli ollut. Mäntyharjussa oli yhdistetty mukavalla tavalla kulttuuri ja loma-asuminen. Arkielämässäkin ne kulkevat ripirinnan, miksei siis myös messuilla.

Messuilla lanseerattiin myös uudet ekotehokkaan asumisen mittarit eli työkalut nimeltään ekopassi ja kyläpassi. Ekopassi kertoo yhden talon energia- ja jätehuoltokuormittavuuden lukemat ja kyläpassi koko lomakylän lukemat yhdessä.

Nämä VTT:n laatimat mittarit ovat aivan uusinta uutta Suomessa ja antavat varmasti jatkossa hyvät keinot saada asumisen kulujen hintaa pienemmiksi ekologisuutta ollenkaan unohtamatta. Mäntyharjun messut ovat olleet yksi tämän kesän parhaimpia ja valtakunnallisesti näkyvämpiä eteläsavolaisia tapahtumia.

keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2011

OKL pelastettu

Työ tekijäänsä kiittää -sanonta tuli eilen mieleeni, kun kuulin Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätöksestä jatkaa opettajien kouluttamista Savonlinnassa jatkossakin.

Pari vuotta sitten oikeistohallituksen hurraama yliopistolakiuudistus aiheutti sen, että lähes jokainen yliopisto joutui taloudellisten vaikeuksie eteen. Meidän kohdallamme se tarkoitti yliopiston suunnitelmia lakkautaa Savonlinnan OKL ja keskittää opetus Joensuuhun.

Taistelu maakunnallemme tärkeän laitoksen puolesta oli armotonta. Lobbauksen, lehtikirjoittelun ja puolustuspuheiden lisäksi tein viime syksynä talousarvioaloitteen 2 miljoonan euron hätäavusta koululle. Sain siihen koko meidän eduskuntaryhmän tuen. Budjettikäsittelyssä joulukuussa tätä eivät kuitenkaan silloiset hallituspuolueiden edustajat halunneet hyväksyä.

Demareiden vaatimuksesta saatiin uuteen hallitusohjelmaan kirjattua OKL:n säilyttämistä koskeva lause. Uusi opetusministeri Gustafsson (sd.)otti asiaan huomattavasti edeltäjäänsä järkevämmän kannan. Viimeksi viime perjantaina puhuin asiasta hänen kanssaan ja onneksi hänen näkemyksensä olivat aivan oikeanlaisia. Nyt näyttää siltä, että vaikuttaminen on onnistunut!

Palmujen katveessa

Mikkelin keskusta alkaa olla "valmis". Monta vuotta kestänyt uudistaminen saa päätöksensä viikon päästä, kun uusi upea torimme avataan parin vuoden remontin jälkeen.

Torin alle rakennettiin parkkihalli, joka onkin ollut (omien havaintojeni perusteella) aktiivisessa käytössä. Toriparkista riideltiin ennen päätöksentekoa pari vuotta ja äänestyspäätöksen jälkeen, hankkeeseen ryhdyttiin ripeästi.

Vastustus kuntalaisten keskuudessa oli kovaa. Itse ymmärsin rakentamisen liittyvän kokonaisuuteen, jolla saadaan kaupunkimme keskustasta elävä ja yrityksiä (työpaikkoja) houkutteleva. Nyt lopputulos on meidän kaikkien nähtävissä.

Uutena elementtinä Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys ry ja sen yrittäjät rohkaistuivat hankkimaan uusitulle kävelykadulle isoissa ruukuissa olevia palmuja. Villi idea, joka näyttää nyt tosi hyvältä. Samankaltaista rohkeutta ja ennakkoluulottomia ideoita tarvitaan lisää kaupungin jokaisella sektorilla.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2011

Kesätauko

Eduskunta päätti kevätistuntokautensa eilen. Seuraava istunto onkin vasta syyskuun alussa ja syksystä on ennustettu erityisen tiivistä ja työntäyteistä.

Joku toimittaja Iltalehdestä (muistaakseni) kiirehtikin jo kysymään meiltä kaikilta, että "Miltä tuntuu jäädä kolmen kuukauden kesälomalle?" Lohduttavaa oli huomata, että tulee niitä virheitä joskus toimittajillekin, vaikkakin varmasti tosi harvoin.

Syyskuuhunhan ei kuitenkaan ole kolmea kuukautta, vaan juuri tasan kaksi. Iltalehdessä varmastikin tulee olemaan jokavuotinen reportaasi siitä, kuinka kansanedustajat pitkän lomansa käyttävät. Omalta osaltani jätin tähän kyselyyn vastaamatta.

Aikaisemmin olen yrittänyt kertoa, että kesätauko eduskunnassa ei suinkaan tarkoita totaalista joutenoloa eli lomaa. Meistä monet aloittavat sekä kunnalliset että maakunnalliset tehtävät jo aikaisin elokuussa; istuntotauot ovat hyvä mahdollisuus kokopäiväiseen toimintaan omalla alueella. Omat elokuuni ovat olleet tähän asti varsin kiireisiä ja siltä vaikuttaa tänäkin vuonna.

Nämä selostukset eivät kuitenkaan ole uutiskynnystä ylittäneet, saati sitten asennetta muuttaneet ja siksikään en vaivautunut kyselyyn vastaamaan. Edellisessä työssäni opettajana keaäloman pituus oli huomattavasti pidempi, mutta eipä se ole koskaan valveutuneita toimittajia jaksanut ihmetyttää. Toki kateutta pitkä kesäloma on herättänyt aina.

Opettajien määrä Suomessa on paljon suurempi ja myös he saavat palkkansa meidän yhteisesti maksamista veroista. Lukijoita luulisi kiinnostavan se, kuinka lastemme opettajat lataavat kesäisin akkujaan ja millä tavalla he keräävät voimia seuraavaa syksyä varten ollakseen taas työkykyisiä.

Jokainen, joka on opetustyötä tehnyt, tietää sen joka vuosi vievän mehut kevätjuhlapäivänä. Siihen asti työtä on tehty kiireessä ja melussa lastemme kasvu ja oppiminen ainoana päämääränä. Suvivirren jälkeen on huilaamisen paikka. Opettaja on pitkän lomansa ansainnut.

Itse pidän tänä vuonna lomaa heinäkuun. Muutama kolumnivuoro osuu juuri tälle pätkälle, mutta juurikaan muita varsinaisia töitä en suunnittele tekeväni. Blogia kirjoittelen irvailusta huolimatta silloin tällöin, mutta pari viikkoa heinäkuusta pidän taukoa siinäkin; lähdemme näet Onnin kanssa kovasti odottamallemme ulkomaanmatkalle ja siellä koneet eivät kuulu päivittäiseen menoon.

Kesäteatterissa

Olimme eilen illalla Mikkelin Työväenyhdistyksen porukan kanssa perinteisellä kesäteatteriretkellä. Tällä kertaa kävimme katsomassa oman kaupungin tuotoksen; Mies, joka ei osannut sanoa ei.

Katsomo oli tupaten täynnä porukkaa ja omien havaintojeni mukaan, mukana oli paljon alueemme kesäasukkaita. Näiden kesäteattereiden merkitystä sekä oman paikkakunnan asukkaiden että vierailijoiden viihtyvyyden kannalta ei voi vähätellä.

Itse esitys oli tosi hyvä ja näytelmän teksti mitä mainioin juuri lämpimään kesäiltaan. Suosittelenkin tämänvuotista Naisvuoren kesäteatterinäytelmää kaikille, jotka kepeästä hömpästä jaksavat nauttia.

Omaan kesäohjelmistooni kuuluvat myös naapurikuntien harrastelijateatterit. Monesti olen käynyt katsastamassa Puumalan, Ristiinan, Mäntyharjun ja Kangasniemen esitykset. Niin varmasti tänäkin kesänä.

Irwin ja lärvin

Meillä Länsi-Savo -lehdessä on palsta, jossa Vartin pohtija irvii ja lärvii ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Kansanedustajatkin saavat osansa. Omalle kohdalle palstalle pääsy on ollut kiitettävää ja palstamillimetrit maakunnan lehdessä ovat kansanedustajalle toki aina vain hyväksi.

Tämän aamun lehdessä irvitään edellisessä blogissani kertomaa puolustusvaliokunnan jäsenyyttäni. Innoissani olen kirjoittanut "puolustusvaliokunnan siviilityöpaikkoja", kun luonnollisestikin olen tarkoittanut puolustushallinnon työpaikkoja.

Tästä lapsuksesta, joka ei muuten muita lukijoita sekoittanut, Vartin pohtija sai lärvittävää ison kappaleen verran. Tapahtuneen johdosta joudunkin alentamaan itseni korpraaliksi; olihan kirjoitusvirheeni lähes maanpetosluokkaa.