torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Tynkäviikko

Kuluneella viikolla olin Helsingissä tiistain ja keskiviikon. Maanantai meni kaupungin ja maakunnan asioissa ja tiistaiaamuna läksin kuuden bussilla Helsinkiin. Samaan bussiin sattui tietenkin tuttuja, joten matka sujui rattoisasti ja nopeasti.

Muutoin päivät kuluivat jo totuttuun tapaan juosten paikasta toiseen. Nyt alan jo olla aika kotonani eduskuntatalossa ja olenkin kehittänyt itselleni tietyt rutiinit, joita työpäivän aikana hoitelen. Minulle näemmä sopii, että lähden kämpiltä aamulla hyvissä ajoin työpaikalle, jotta ehdin ennen kokouksia tai koulutustilaisuuksia rauhassa lukea postit ja lehdet ja mahdollisesti hörpätä kupillisen kahvia.Varsinaisen päivän käynnistyttä ei montaakaan taukoa ole mahdollisuutta pitää.

Kokousten jälkeen olen usein käynyt jonkun työkaverin kanssa syömässä ja sitten palannut taas uudelle puolelle työhuoneeseeni, jossa lueskelen hetken papereita ja sähköposteja ja suunnittelen seuraavan päivän juttuja. Kämpille olen lähtenyt yleensä 18-19 välissä, joten hyvin on aika talossa kulunut.

Sain myös hankittua itselleni avustajan. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta käytännön ihmiseltä, jota avukseni tarvitsen. Haasteellista minulle on ainoastaan se, kuinka osaan hänen työpanostaan tarpeeksi hyödyntää. Matkan varrella varmasti saamme luotua hyvän ja toimivan edustaja-avustaja-suhteen.

Täysistunnoissa olemme siis tähän asti istuneet aakkosjärjestyksessä. Minun onnekseni viereeni sattui kokenut demarikansanedustaja, Pia Viitanen. Hänen kanssaan olen voinut nimenhuudon aikana keskustella kaikista työhön liittyvistä käytännön asioista. Kärsivällisesti ja innokkaasti hän onkin jaksanut noviisia opastaa.

Keskiviikkona vihdoin hyväksyimme lopullisen istumajärjestyksen, jossa puolueet ovat ryhmittäin ja edustajat "virkavuosiensa" mukaisessa järjestyksessä. Oma paikkani on takarivissä ja ryhmämme reunimmaisena. Toisella puolellani onkin jo Vihreiden edustaja. Ensi viikolla istumme siis näillä uusilla paikoilla.

Tänään on vauhtia riittänyt kotikulmillakin. Ehdin hoitaa monta asiaa, käydä herraseurassa (veljeni Jannen ja mieheni Jarin) lounaalla ja Onnin koulun pääsiäismessussa. Nyt on aika rauhoittua neljän päivän vapaalle ja koettaa saada ulkoiltua ja rentouduttua vaaliväsymys vihdoin pois.

Ei kommentteja: