lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Kesämeininkiä

Nyt on city-elämä taas alkanut! On se totta, että Suomessa ovat kaikki lomalla heinäkuussa ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Lomalla olemme mekin olleet. Upeat rantakelit ovat pitäneet meitä mökillä ja Mikkelin Pitkäjärven rannalla. Loma toki vielä jatkuu, mutta nyt enemmänkin kaupunkimaisemissa.

Hyvien ilmojen suosiessa on mukava kierrellä erilaisissa kesätapahtumissa. Eilen olimme satamassa Saimaajazzeissa, tosi paljon tuttuja ja hyvää musiikkia. Satama soveltuu mainiosti erilaisten tapahtumien järjestämiseen ja kunhan saamme uuden kävelysillan suoraan torilta satamaan, vilkastuu alue muulloinkin kuin tilaisuuksien aikana.

Toinen mukava kesään liittyvä "erityispiirre" ovat erilaiset kesäteatterit. Lähes joka pitäjässä on toimiva harrastajateatteri, joiden näytelmiä on kiva käydä katsomassa. Viime sunnuntaina kävin katsomassa Ristiinan tuotoksen, ensi viikolla on vuorossa Puumala ja tavoitteena on vielä käydä Mäntyharjun Pappilanparvella. Monta kertaa nämä harrastelijanäyttelijät ovat niin tosissaan rooleissaan, että heitä luulisi jopa ammattilaisiksi. Viime kesän Rapion Myllyn ammattilaisvoimin esitetystä Salarakkaasta en tosin pitänyt, joten Juvan visiitti jäänee tältä kesältä väliin. Hirvensalmen Satulinnassa esiintyvät ammattilaiset Helsingistä; olen varannut liput kahteen keskiviikon näytökseen.

Paitsi meille paikkakuntalaisille niin myös mökkiläisille ovat nämä erilaiset kesän "kulttuuririennot" tärkeitä. Mökkielämä saattaa moniakin ruveta jo parin viikon jälkeen kyllästyttämään ja omalla kylällä käydään mieluusti erilaisissa happiningeissä. Se mitä monet lomalaiset tuntuvat nykyisin kaipaavan, ovat erilaiset ulkoilureitit. Toki lenkkipolkuja ja pururatoja löytyy joka kunnasta, mutta sellaisia kunnollisia vaellusreittejä vielä tarvittaisiin. Tässä olisi meillä opittavaa esim. Pohjois-Karjalasta, jossa eri mittaisia ulkoilureittejä on pilvin pimein.

Mikkelin superviikonloppu (paljon tapahtumia ja ihmisiä) jatkuu tänään. Raviradalla juostaan lujaa St.Michel-raveissa. Satamassa jatkuvat jazzit, illalla rokataan Kirkkopuistossa ja Ilona Plazalla musisoivat Dingo ja Danny. Tarjontaa on siis monenlaista ja luulisi jokaiselle jotakin löytyvän. Kivaa olla Mikkelissä tänä viikonloppuna!

Ei kommentteja: