sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Voihan Viitostie!

Näin siinä sitten kävi. Torstaina saimme kuulla, että valtion ensi vuoden rahanjaossa jäi Viitostien perusparannus välillä Lusi - Mikkeli ilman määrärahaa. Sinänsä asia ei ollut mikään yllätys, sillä näinhän siinä on käynyt jo useampana vuonna. Tällä kertaa asia vain tuntuu tavallista ikävämmältä, sillä olivathan rahat mukana vielä viime metreille saakka.

Virkamiesesityksessä ns. ykköskorissa olivat mukana sekä Savonlinnan ohikulkutie että Lusi - Mikkeli perusparannus. Valtiovarainministerin esityksessä eduskunnalle ensi vuoden budjetiksi oli Viitostie jäänyt pois. Näin etelä-savolaisena sitä voi vaan ihmetellä ja surkutella.

Etelä- Savon maakuntavaltuusto on alueen muiden toimijoiden mukana kaiken aikaa korostanut sitä, että koko maakuntaa on kehitettävä ja että kaksi tiehanketta maakuntaan ei suinkaan ole liikaa vaadittu. Ovathan molemmat roikkuneet suunnitelmissa jo vuosia. Maakuntavaltuusto ei myöskään ole halunnut aloittaa hankkeiden keskinäistä kilpailua, eikä sen vuoksi ole laittanut niitä järjestykseen, vaan se on lähtenyt siitä realistisesta ajatuksesta, että molemmat toteutetaan.

Yksimielisyyttä maakunnan sisällä kesti viime vappuun saakka. Silloin tupsahti julkisuuteen kannanotto, jossa väläyteltiin toisen hankkeen siirtämistä myöhemmäksi ja toisen säilyttämistä vuoden 2007 budjetissa.Tämä oli vastoin maakuntavaltuuston virallista kantaa ja osoitti mielestäni erittäin huonoa tilanteentajua. Eripura ja kilpailuasetelma syntyi välittömästi. Alkoi taistelu vain jomman kumman tiehankkeen rahoittamiseksi.

Viesti maakunnasta lähti siis ristiriitaisena ja eikä enää ollut ollenkaan kysymys siitä, kumpi hankkeista olisi kenties kiireellisempi tai kumpi hyödyttäisi koko maakuntaa enemmän tai mistään muustakaan järkevästä perusteesta. Kysymys oli vain siitä, KUMPI kisan voittaisi; Savonlinna vai Mikkeli? Kumman seudun (kansanedustajien) painoarvo olisi valtakunnan asioissa suurempi? Maakuntavaltuuston virallinen kanta jäi näiden muiden intressien jalkoihin. Tämä jos mikä on surkeaa!

Syyllisiä tapahtuneeseen on turha hakea. Alueemme kansanedustajat ovat varmasti tehneet tässäkin asiassa parhaansa ja ovat varmaankin laittaneet peliin kaiken osaamisensa ja tarmonsa. Se nyt vaan ei ikävä kyllä riittänyt. Nyt on vielä kuitenkin tehtävä kaikki, mitä asiassa voi tehdä ja vähintäänkin varmistettava rahoituksen saaminen seuraavana vuonna.

Etelä-Savo on kuitenkin maakuntana pieni (6 kansanedustajaa), joten eripuraan "oman väen" kesken ei ole varaa. Kaikkien on ymmärrettävä asuinpaikasta ja puolukannasta huolimatta yhteisten hankkeiden tärkeyden merkitys, eikä voi lähteä lipeämään rivistä kesken kaiken (vaikka olisikin vaalivuosi). Viitostien parantamiseen on saatava tukea myös Pohjois-Savon kansanedustajista; hyödyttäähän tien paraneminen myös meistä pohjoiseenkin päin ajavia ja siellä asuvia. Viitostie ry ottakoon tässä asiassa johdon käsiinsä.

Ei kommentteja: