tiistaina, elokuuta 01, 2006

Rengit ja piiat!

Viime viikolla (perjantaina)oli paikallisessa Länsi-Savo -lehdessä mielipidekirjoitus, jossa kirjoittaja vertasi Mikkelin kaupunkia kartanoon ja puhui isännistä ja emännistä ja arvosteli sitä, että kaupungin johtavilla luottamushenkilöpaikoilla ovat henkilöt, jotka samanaikaisesti hoitavat kansanedustajan tehtäviä. Samaa ihmettelyä on toki kuulunut kuntalaisilta koko tämän valtuustokauden ajan. Monet ovat olleet sitä mieltä, että aika ja voimavarat molempien tehtävien KUNNOLLISEEN hoitoon eivät voi kellään olla riittävät.

Samassa mielipidekirjoituksessa oli mainittu minutkin nimeltä "rohkeana ja tarmokkaana valtuuston jäsenenä, joka on muistutellut isäntää ja pikkurenkejä turhista investoinneista. Muun muassa rakenteilla olevasta "lautapuistosta", joka valmistuu Pursialan tien varteen". Toki tällainen myönteinen palaute tuntui hyvältä. Luettuani kirjoituksen, puhuin kyllä lähimmäisilleni, että eiköhän tekstiviestipalstalla asiaan pian tule "korjaus". Näin kävikin parin päivän päästä.

Eilisessä lehdessä oli nimetön tekstiviesti: "Rohkea ja tarmokas Pauliina-piika oli tekemässä lautapuistosta myönteistä päätöstä kaupunginhallituksen jäsenenä. Takinkääntäjä? " Tällä kertaa viesti ei herättänyt minussa suuria tunteita, olinhan sitä osannut jo odottaakin. Ainut, mikä viestissä harmitti, oli tietenkin se, että se oli täynnä valheita.

Mikkeli-puisto-asia jos mikä on ollut sellainen, että olen alusta lähtien ollut siitä samaa mieltä ja asiasta olen useasti myös mielipidekirjoituksia kirjoittanut. Viimeksi asiaa kommentoin täällä blogissani joku aika sitten. Demokratia vaan (onneksi kuitenkin) toimii niin, että enemmistön päätökset jäävät voimaan ja niiden kanssa on muidenkin elettävä. Kaupunginhallituksessa ja valtuustossa tehdyt äänestyspäätökset ovat kaikkien nähtävillä ja niistä voi tarkistaa jokaisen äänestyksessä mukana olleen kannan.

Takinkääntö sinänsä ei ole mielestäni niin tuomittavaa kuin sanana annetaan ymmärtää. Joskus on hyvä katsoa asioita uudelta kantilta ja ottaa avoimesti lisää tietoa asiasta vastaan. Tarvittaessa on pystyttävä vaihtamaan kantaansa; jääräpäinen lukkiutuminen johonkin tiettyyn mielipiteeseen ei ole järkevää.

Ehkä kulunut mukava kesä ja loma kaikkine kivoine tapahtumineen on tehnyt tehtävänsä ja olen todellakin rentoutunut ja seestynyt (??), sillä pystyn tämänkin asian käsittelemään ilman verenpaineen nousua. Toivon kylläkin, että en kuitenkaan ole muuttumassa kovaksi ja kylmäksi ihmiseksi; sellaiseksi, jota mikään inhimillinen ei heilauttaisi mihinkään. Niitä ihmisiä on politiikan parissa aivan liikaa ilman minuakin !

Ei kommentteja: