tiistaina, elokuuta 22, 2006

Kielestä kiinni

Joskus kauan sitten eräs ystävättäreni pyrki yliopistoon lukemaan viestintää ja yhtenä pääsykoekirjana oli "Kielestä kiinni" -niminen opus. Tämä tuli mieleeni aamulla, kun luin paikallislehteä. Lehdessä kerrottiin Etelä-Savon maakuntahallituksen eilisestä kannanotosta Joensuun yliopiston suunnitelmiin lakkauttaa kielenkääntäjien laitos Savonlinnassa.

Yliopistot käyvät omia henkiinjäämistaisteluitaan ja siitä syystä saavat varsinaisen yliopiston ulkopuoliset laitokset kokea kovia. Joensuun yliopiston hallitus on oman päätöksensä tehnyt. Savonlinnassa ei tulla jatkossa kielenkääntäjiä kouluttamaan. Päätös aiheuttaa paitsi Savonlinnan kaupungille mittaamattoman vahingon, niin myös koko etelä-savolaiselle koulutuspolitiikalle. Kansainvälisen viestinnän laitos on ollut suosittu opiskelupaikka monelle etelä-savolaiselle nuorelle.

On hyvä, että maakuntahallitus ottaa asiaan kantaa ja että vielä yritetään asiaan vaikuttaa. Hiukan vaan epäilen, että vaikuttamisen aika tässä asiassa on mennyt ohi. Voimat tulisi nyt keskittää tuleviin vääntöihin ja varmistaa, että muut Joensuun yliopiston sivupisteet Savonlinnassa eivät kokisi samaa kohtaloa. Perinteinen opettajankoulutuslaitos on Savonlinnassa toiminut kauan ja "tuottanut" paljon opettajia Etelä-Savonkin kouluihin.

On selvää, että yliopistoissa on omat pitkän tähtäimen suunnitelmansa sen varalle, että säilyvät kilpailussa opiskelijoista (eli rahoista) mukana ja näissä suunnitelmissa ei armoa tai sääliä tunneta, varsinkaan oman maakunnan ulkopuoliseen suuntaan.

Joskus toivoisi, että jollakin taholla (esim. maakuntahallituksella) olisi aikaa ja voimia istahtaa alas ja kartoittaa ne konkreettiset uhat, jotka aluettamme tulevat seuraavan 10 - 15 vuoden aikana uhkaamaan. Synkkien uhkakuvien maalaaminen auttaisi siihen, että asioihin voitaisi vaikuttaa hyvissä ajoin. Tuntuu siltä, että täällä liian usein herätään vaikuttamaan asioihin vasta silloin, kun päätökset on jo jossain muualla tehty.

Ei kommentteja: