torstaina, elokuuta 17, 2006

Valoa näkyvissä

Tällä viikolla on siis kokoustettu oikein urakalla. Maanantain valtuustoseminaarissa päälimmäisenä jäi mieleen se, että vaikka talous on tiukilla, myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Nyt kun lautakunnat aloittavat (tai jatkavat) omien talousarvioidensa tekemistä, on varmasti jokaisella tiedossa ja mielessä tiukan talouden luvut. Jokaisen hallintokunnan täytyy omalta osaltaan osallistua taloustalkoisiin ja vaikka yksittäiset toimenpiteet tuntuisivatkin pieniltä, muodostuu niistä kaikista yhteensä kuitenkin isoja summia.

Tosiasia kuitenkin on, että pelkällä säästämisellä ei eteenpäin mennä. Rakenteiden ja toimintatapojen muutoksia on tehtävä. Sama ongelma on havaittu myös Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymässä, jossa organisaatiomuutokset ovatkin jo käynnissä. Ikäluokkien pienentyessä on tarjottavan koulutuksen määrä suhteutettava oppilaiden määrään. Ajatus "kaikille kaikkea" ei enää tänä päivänä ole mahdollista saati sitten järkevääkään.

Päällekäisyyksien poisto koulutustarjonnassa onkin asia, johon kuntayhtymän sisällä on jo tartuttu. Sama tulisi tehdä myös maakunnan sisällä olevien koulutuskuntayhtymien kesken. Etäisyys kolmen kaupungin välillä on kuitenkin niin pieni, että on resurssien hukkaamista järjestää jokaisessa paikassa samaa koulutusta jokaisella alalla.

Teknisen lautakunnan kokouksessa saimme kuulla monesta lähitulevaisuuteen vaikuttavasta asiasta, kuten katsauksen Karkialammen alueen kehityssuunnitelmista. Monta kertaa nämä ns. listan ulkopuoliset asiat ovatkin niitä, joihin myös lautakunnissa aikaa ja voimia tulisi käyttää sillä niihin varhaisessa valmisteluvaiheessa voi vielä aidosti pystyä vaikuttamaan. Teknisessä lautakunnassa onkin asia ymmärretty ja siellä saa suunnitelluista ja meneillään olevista asioista niin paljon tietoa, kuin vaan jaksaa vastaanottaa.

Eilen satuin Pikku Kakkosen jälkeen näkemään alueuutiset. Siellä olivat maakunnan keskustalaiset miehet ja yksi nainen vakavina Kuopion torilla viemässä viitostien viestiä pääministeri Vanhaselle. Varmasti samanlaista viestiä on annettu demarien kokouksessa Seinäjoella ja toivoa sopii, että näillä viimehetken vetoomuksilla olisi merkitystä!

Ei kommentteja: