tiistaina, elokuuta 29, 2006

Kiireinen tiistai

Kaupunginhallitus kokoontui tällä viikolla poikkeuksellisesti tiistaina (tänään siis). Kellonaikakin oli tavallisesta poikkeava, aloitimme vasta neljältä. Lista oli pitkä ja siellä oli monta paljonkin keskustelua herättävää asiaa. Itse jouduin lähtemään kesken kokouksen toisaalle, joten suurin osa asioista jäi osaltani käsittelemättä.

Saimme kokouksen aluksi perusteellisen selvityksen tieliikelaitoksen ja kaupungin yhteistyöhankeesta. Asiaa oli valmisteltu jo pitkään ja oman, virkamiehiä tukevan kantansa olivat jo teknisen puolen lautakunnat ilmaisseet. Keskustelu oli vilkasta ja loppujen lopuksi asiasta äänestettiin. Päätös tehtiin virkamiesesityksen mukaisesti. Asian valmistelu hieman toisessa muodossa siis jatkuu.

Matkakeskuksen vaiheista saimme myös kuulla selvityksen. Asiaan palataan ensi maanantain valtuustossa. Tuntuu siltä, kuin joka esittelyssä olisi tullut lisää hintaa. Hanke vaan on monestakin syystä niin tärkeä, että sen etenemistä eivät voi kasvavat kustannuksetkaan hidastaa.

Muihin tärkeisiin asioihin en ehtinytkään enää mukaan, jouduin lähtemään kokouksesta klo 17.50. Kuudelta alkoi nimittäin ekaluokkalaisen Onnin ensimmäinen vanhempainilta ja arvioin, että läsnäoloni siellä on tällä kertaa tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Luokka olikin jo täynnä jännittyneitä vanhempia ja saimme katsauksen koulun arjesta. Poislähtiessä päällimmäinen tunne oli rauhallinen; olen varma, että lapsemme ovat turvallisissa ja ammattitaitoisissa käsissä!

Ei kommentteja: