maanantaina, elokuuta 07, 2006

Paluu arkeen

Nyt on lomat pidetty ja on aika palata arkeen. Kaupunginhallitus kokoontuu tänään ja kalenteri on jo muutenkin elokuun osalta aika hyvin täytetty. Oman jännitysmomenttinsa tuo ensi viikolla alkavat koulut; aloittaahan ainokaisemme Onni koulutaipaleensa. Koulumatkan harjoittelu on vielä vähän vaiheessa...

Kaupunginhallituksen asialista ei ole kovin pitkä. Eniten keskustelua tullee (mikäli vanhat merkkinsä paikkansa pitää) olemaan Mikkeli-puiston määrärahan käyttämisestä. Esitys on, että talousarviossa varatusta määrärahasta käytettäisiin 170 000 euroa. Aloitamme kokouksen paikan päällä puistossa, jolloin saamme taas ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä.

Itse olen kyllä aika ihmeissäni koko asiassa, enkä varmasti nyt ihan ymmärrä kaikkea, mutta eilisen puistossa tekemäni kierroksen jälkeen en tullut yhtään vakuuttuneemmaksi siitä, että homma olisi tänä kesänä juurikaan edennyt.

Kokouksessa ovat tänään ensimmäistä kertaa paikalla Haukivuoren edustajat (2). Heillä on nyt mahdollisuus käyttää läsnäolo - ja puhevaltaa kaupungin eri päätöksentekoelimissä aina vuoden vaihteeseen asti jolloin heistä tulee "virallisia" organisaation jäseniä. Tervetuloa vaan mukaan!

Säiden puolesta kesä kyllä tuntuu vielä jatkuvan ja sehän passaa. Viikonloppuna pidettiin jälleen Otavan Happy Jazzit ja lämpötila aurinkoisessa puistossa oli varmasti yhtä korkealla kuin tunnelmakin. Järjestelyt toimivat hyvin ja kaikki halukkaat puistoon mahtuivat.

Tapahtumat kaupungissa kuitenkin jatkuvat vielä koko elokuun ajan. Nyt viikonloppuna pelataan jääkiekkoa Marski-cupissa, seuraavana viikonloppuna on Kalamarkkinat satamassa jne. On hyvä, että kesää pystytään jatkamaan vielä elokuussakin, vaikka matkailuyrittäjät hieman valittelevatkin asiakkaiden vähäisyyttä koulujen alettua.

Ei kommentteja: