keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

Messuilua

Jokakesäiset asuntomessut alkavat pian sulkea oviaan, tällä kertaa Espoossa. Järjestäjät vaikuttavat hieman pettyneiltä alhaiseksi jääviin kävijämääriin. Syitä siihen on nyt haeskeltu niin helteestä, sijainnista kuin sisällöstäkin. Tämän päivän Hesarin mukaan ns. karavaanarikansa jäi tulematta. Jos näin on ollut, en sitä hirveästi ihmettele, sillä kyllähän tämänvuotiset talot ja asunnot olivat tavallisen rakentajan ja remontoijan ulottumattomissa. Eipä silti, näin on kyllä ollut jo useampana vuonna aikaisemminkin.

Kävimme messuilla pari viikkoa sitten ja niinkuin aina, suurempi anti itselleni oli tutustuminen järjestävän kaupungin muuhun tarjontaan. Toki oli mukava kierrellä aluetta ja kuulla espoolaisten näkemyksiä kaupunkirakentamisesta ja messualueen hyvistä puolista kaupunkisuunnittelun näkökulmasta.

Matkalla eräs seurueestamme heitti ajatuksen, että mitäpä jos Mikkelin Seutu (Mikkeli ja 7 muuta kuntaa) järjestäisi joskus loma-asuntomessut. Lämpenin ajatukselle heti; eihän missään muualla Suomessa ole niin paljoa vapaa-ajanasutusta kuin meillä täällä ja toisaalta seudun yhteisenä hankkeena se saataisiin toteutettua jokseenkin kohtuullisin kustannuksin.

Saamalla kymmenettuhannet ihmiset tänne kiertelemään seudun kuntia ja rantoja, ei se voisi olla vaikuttamatta myönteisesti ihmisten mielikuviin alueesta ja tekemään kenties radikaalejakin ratkaisuja asumisjärjestelyjensä suhteen. Messualueen ei missään nimessä tarvitse olla yhden kunnan alueella eikä etenkään vapaa-ajanasutukseen keskittyvät messut voi olla liian tiiviiksi rakennettuja.

Tässä onkin hyvä idea vapaasti jalostettavissa esimerkiksi seudullisen elinkeinoyhtiön ja seudullisen matkailutoimijan käyttöön. Onhan selvää, että elinkeinotoimi, kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi sekä tekninen toimi saisivat muutoinkin tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä keskenään, jotta voisimme entistä paremmin tarjota vapaa-ajan-asukkaillemme mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa seudullamme.

Ei kommentteja: