torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Matkailu avartaa

On jälleen todettava, että kyllä yllä oleva vanha sanonta pitää paikkansa. Valiokuntamatkamme Oulun seudulle oli oikein onnistunut ja antoisa. Aivan eri tavalla pääsee asioihin sisälle, kun niitä käy paikan päällä ihmettelemässä, jolloin niistä (esim. tuulivoimalahäkkyröistä) saa paljon konkreettisemman käsityksen.

Retkemme oli suunniteltu siten, että saimme käytyä mahdollisimman monessa paikassa ja näimmekin monta ihmeellistä asiaa. Tänään kuulimme maakuntaliiton näkemyksiä monista suunnitteilla olevista hankkeista. Olisikin suotavaa, että samanlaisia maakuntamatkoja mahtuisi valiokuntamme aikatauluihin enemmän, sillä päätökset, joita me eduskunnassa teemme koskevat yleensä koko Suomea ja kuitenkin vaikutukset toisella puolella Suomea ovat aivan erilaiset kuin jollakin toisella. Siksi on tärkeää päästä näkemään ja kuulemaan asioita myös oman maakunnan ulkopuolelle.

Ripeän siirtymisen ansiosta ehdimme vielä ryhmään ja siitä kyselytunnille. Tunnelma kyselytunnin aikana salissa on paikoin jopa elävä ja se on pelkästään mukavaa. Kysymykset ministereille sinkoilevat molemmin puolin salia ja muutamista tänään jopa keskustelu hieman kovenikin. Täysistunnon jälkeen olen istunut työhuoneessani ja koettanut päästä johonkin selvyyteen posteista ja lehdistä.

Ei kommentteja: