Yhtä ja toisaalla toista

Valtion ensi vuoden budjetti alkaa olla käsittelynsä puolivälissä. Asioista on pidetty suuria puheita yötä myöten ja aamupäivällä äänestetty. Tänään oli vuorossa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Olin uudistanut aloitteet sekä valtatie 5:n että Savonlinnan ohikulkutien rakentamisen aloittamiseksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Nämä kaksi hanketta päätettiin siis jo edellisen eduskunnan aikana ja nyt uusi hallitus haluaa lykätä ne kauemmaksi. Meillä maakunnassa kyllä tiedetään, kuinka tärkeitä nämä molemmat alueellemme ovat ja siksi niitä on puolustettu yhtenä miehenä vuosikausia.

Ihmettelen nyt sitä, kuinka hallituspuolueiden eteläsavolaiset kollegat kuitenkin äänestivät tänään tierahojen lykkääntymisen puolesta. Tietenkin tiedän, että heidät oli ryhmissä laitettu kuriin ja kielletty menemästä maakunnallisten hankkeiden puolelle. Aikaisempina vuosina tällaisia ehdottomia kieltoja ei ole ollut, vaan maakuntaa on saanut puolustaa sen valtakirjan voimalla, jonka äänestäjät ovat antaneet.

Ei pitäisi yhdessä paikassa puhua yhtä ja toisessa paikassa toista, se ei edistä asioiden eteenpäinviemistä. Tuntuu siltä, kuin tämän hallituksen harjoittama politiikka kaiken kaikkiaan on kovin ristiriitaista ja poukkoilevaa. Toivottavasti kansalaiset seuraavat puheiden ja tekojen ristiriitaa.

Äänestystulos molemmissa hankkeissa oli 121-61 ja demariryhmä toimi ryhdikkäästi näiden edellisen hallituksen tekemien päätösten mukaisesti. Asiaa toisille esitellessäni, ei kukaan asettanut näitä esityksiä kyseenalaiseksi, päinvastoin.

Tänään on vuorossa normaaliin tapaan ryhmäkokoukset kello 14-16 ja kyselytunti klo 16-17. Sen jälkeen jatkuu istunto ja sosiaali- ja terveysministeriön asiat tulevat käsittelyyn vasta klo 19. Edessä siis pitkä rupeama. Huomiselle ja lauantaille jää vielä omat asiansa.

Pinnareita...?

Eilisessä Iltalehdessä oli jälleen tehty tilastoja siitä, ketkä ovat eduskunnan pinnareita. Lehtijutussa pinnarin perusteluna oli käytetty poissaoloja valiokuntien kokouksista. Usein kuulee sanottavan, että varsinainen valmistelutyö tehdään juuri valiokunnassa ja siksi ne ovat tärkeitä paikkoja vaikuttaa. Näin oikeasti onkin.

Poissaolo valiokunnasta on yksi tapa mitata kansanedustajan "aktiivisuutta". Poissaoloille voi olla monta syytä aina sairaudesta toisen työtehtävän hoitoon. Kansanedustajan työ on monipuolista ja liian monta kertaa eduskuntatalossa tapahtuu muitakin mielenkiintoisia asioita juuri valiokuntienkin kokousten aikaan. Valintoja täytyy jokaisen aina silloin tällöin tehdä.

Itse pidän suurimpina pinnareina sellaisia edustajia, jotka jostain syystä ovat halunneet itselleen useita valiokuntapaikkoja ja lisäksi muita luottamustehtäviä ja jotka toistuvasti tulevat valiokuntiin vain ilmoittautumaan läsnäolleiksi ja sitten jo kiiruhtavat poissaolon välttämiseksi toiseen paikkaan. Uskokaa tai älkää, näitäkin edustajia joka ryhmästä löytyy ja he ovat niitä "ahkeria ja tunnollisia". On paljon reilumpaa olla aidosti poissa kokouksesta ja silloin varamies tietää tulla paikalle, kuin yrittää kaunistaa omia tilastojaan ja sählätä samanaikaisesti monessa paikassa.

Eilen käytiin salissa ensimmäinen erä budjettikeskustelua. Tuntui aivan kuin olisimme kaikki salissa puheenvuorot käyttäneet lukeneet ihan eri budjettikirjaa. Ihmettelin ja edelleen ihmettelen sitä, kuinka varsinkin uudet kokoomusedustajat kilpaa käyvät pöntössä kehumassa sitä, kuinka nyt vihdoin asiat laitetaan kuntoon ja toisaalta kaikki huononnukset johtuvat viime vuosien huonoista ratkaisuista, joita kokoomus ei ole ollut tekemässä.

Aikamoisen aivopesun pitkän ohjelman ovat nämä kokoomusuntuvikot saaneet läpikäydä. Haluankin nähdä kuinka nämä samat henkilöt asioista puhuvat omissa kotikunnissaan, kun joutuvat viemään pelkkää lämmintä kättä kurjistuvien kuntatalouksien uhreille. Siinä ei puheet "historiallisista uudistuksista" ja "sinivihreän hallituksen ennennäkemättömistä panostuksista kuntatalouksiin" varmasti mieltä lämmitä.

Nollatoleranssi

Tänä syksynä on paljon puhuttu kouluista ja koululaisista. Toisaalta on kauhisteltu tragediaa Jokelassa ja toisaalta hehkutettu koululaitoksemme hyvistä tuloksista maailmanlaajuisissa vertailuissa. Oppimistulokset ovat varmasti kehumisen arvoisia, mutta on tosiasia, että koululaitoksemme sisällä oppilaat ovat jakautumassa yhä enemmän kahtia.

Eriarvoistuminen yhteiskunnassamme alkaa siis jo lapsena. Näin on toki aina ollut, mutta yhtenäiseen peruskouluun siirtyminen 1970-luvulla piti olla näitä eroja tasoittava tekijä. Kuitenkin nyt, tiukkoina taloudellisina aikoina, kunnat joutuvat suurentamaan opetusryhmiä jo alakoululaisilla sekä vähentämään erityis- ja tukiopetusta. Liian suuret ryhmäkoot koituvat juuri niiden lasten kohtaloksi, jotka eniten tarvitsisivat apua paitsi tiedollisesti niin myös sosiaalisesti.

Kaikkien tutkimusten mukaan, maassamme on aiempaa enemmän lapsia, jotka voivat huonosti. Syitä on haettu niin lamavuosista, työttömyydestä, päihteiden käytöstä kuin uusavuttomista vanhemmistakin. Varmaa on, että pelkästään yhtä syytä lapsen pahoinvointiin ei ole ja toisekseen, syyllinen ei milloinkaan ole lapsi itse.

Yhteiskunnnassa on rakennettu suurella vaivalla järjestelmä, jolla niin sanottu varhainen puuttuminen perheisiin ja heidän kohtaamiinsa ongelmiin olisi kaikken ulottuvilla. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tätä järjestelmää ollaan romuttamassa. Määrärahat joka tasolla ovat pienenemässä ja jonot erilaisiin tukitoimiin ovat liian pitkät.

Tänä aamuna Helsingin Sanomissa oli koskettava mielipidekirjoitus, jossa äiti kuvasi vaikeuksiaan 12- vuotiaan lapsensa kanssa. Äiti on yrittänyt toistuvasti saada jostakin apua, mutta tuloksetta. Näin piittaamaton ei voi suomalainen hyvinvointiyhteiskunta olla. Hätähuutoon on vastattava ajoissa eikä lapsista välittäminen saa olla pelkästään puheiden tasolla.

Meillä kaikilla aikuisilla on vastuu kaikista lapsista. Ihmettelin eräänä päivänä, kun oma poikani kertoi joutuneensa isompien poikien "hyökkäyksen" kohteeksi ollessaan kahden luokkakaverinsa kanssa menossa leikkikentälle sitä, että ohikulkevat aikuiset eivät olleet reagoineet kiusaamistilanteeseen millään tavalla. Jokainen aikuinen voi tällaisen nujakointitapauksen nähdessään kysyä, onko kaikki hyvin ja onko kyseessä leikki vai jotakin muuta.

Tämä kahakka päättyi muutamiin ruhjeisiin ja poliisin paikalletuloon, mutta kaikenlainen kiusaaminen ja väkivalta lasten kesken on hälyyttävää ja siihen tulee suhtautua vakavasti. Tiedän, että kouluilla on vallalla kanta, että kaikki mikä tapahtuu kouluajan ulkopuolella on kotien ja vanhempien vastuulla. Mielestäni kasvatus- ja välittämisvastuu on kuitenkin kaikilla yhteinen eikä ketään voi rajata huolehtimisen ulkopuolelle.

Kiusaamisessa tulee olla nollatoleranssi, tapahtuu se sitten koulussa, kotona, työpaikalla, harrastuksissa eli ihan missä tahansa. Pieneltä tuntuva kiusanteko ja sen vähättely voi aiheuttaa kiusaamisen pitkittymisen ja mittaamattomat henkiset vauriot uhreille. Näitä esimerkkejä on liian usein luettu lehtien palstoilta, joko kiusattujen itsensä kertomina tai heidän omaistensa kertomina jälkikäteen.

Kiusaaminen ja agressiivinen käyttäytyminen on aina merkki siitä, että kiusaajalla ei ole kaikki hyvin. Näihin heti tarttumalla, voidaan pelastaa monen lapsen ja nuoren elämä. Varhainen puuttuminen on meidän kaikkien asia.

Kevennystä

Näin aurinkoisena päivänä voi hyväntuulisena kirjoitella vähän kevyempiä asioita. Tällä viikolla onkin ollut monia mukavia tapauksia, joista on päivittäisen hauskuuden saanut irti.

Tiistai-iltana eduskunnan Italia-ystävyysryhmä kävi vierailulla Italian Suomen suurlähettilään residenssissä. Rakennus Kaivopuistossa oli ulkoapäin upean näköinen eikä sisäpuoli jäänyt sen huonommaksi. Suurlähettiläs oli oikein viehättävä Signora, jonka johdolla kävimme vilkasta keskustelua niin Suomen kuin Italiankin ajankohtaisista poliittista ja yhteiskunnallisista asioista.

Eduskunnassa on kaikenlaisia harrastuskerhoja, joihin jokainen voi mieltymyksensä ja kiinnostuksensa mukaan liittyä. Lähes jokaisella Euroopan maalla on omat ystävyyskerhonsa ja ne kokoontuvat satunnaisessa kokoonpanossa ja silloin tällöin. Itse olen liittynyt ainaostaan tähän Italia-kerhoon ja siellä mukana olevat edustajat tuntuvat kaikki varsin hengenheimolaisilta.

Tiistai-iltana pitivät myös karaoke- ja tanssikerhot pikkujoulujaan. Upeat tulkinnat tutuista kappaleista kaikuivat pitkin uudisrakennuksen seiniä; istuin pitkälle iltaan huoneessani kirjoittelemassa joulukortteja ja kuuntelin samalla karaokea.

Hallintovaliokunnassa saimme keskiviikkona katsauksen siitä, kuinka matkustusasiakirjoja (passeja jne) tullaan tulevaisuudessa uudelleen muotoilemaan. Meitä valiokunnan äiti-ihmisiä nauratti kovasti, kun kuulimme että alle 6- vuotiailta ei voida ottaa sormenjälkitunnisteita passeihin. Eipä ole tullut tuotakaan aikaisemmin ajateltua, mutta tottahan se on, että pienet sormet ovat vielä niin kovin pehmeät, että ei niissä varmaankaan ole mitään tunnistettavaakaan.

Keskiviikkona olivat Suomen tekstiiliopettajat vierailulla talossa. He olivat nähneet suuren vaivan ja neuloneet meille jokaiselle edustajalle omat lapaset. Kävin hakemassa omani ja samalla kysyin, kuinka he olivat tempauksen organisoineet. Jokaisen vaalipiirin aktiivit olivat valinneet "oman" edustaja, jolle sitten tekivät omannäköisensä kinnasparin. Minun lapaseni herättivät ihastusta ja ihmetystä kollegoissa. Ne olivatkin poikkeuksellisen upeat ja juuri minun tyyliseni. Sattumalta vaatteeni juuri tuolloin olivat aivan saman sävyiset kuin lapaset.

Huomasinkin, että entinen työkaverini Pirkko Vartio-Viljakainen oli minun lapaseni tehnyt ja siksi ne olivatkin niin sopivat juuri minulle! Asiaakin tekstiiliopettajat toki halusivat tuoda tietoomme. He ovat huolissaan siitä, kuinka tulevaisuudessa tullaan turvaamaan taito- ja taideaineiden valinnaisuuden mahdollisuudet peruskouluissa. Huoli on aiheellinen.

Tämä viikko alkaa olla jo lopuillaan. Samoin joulukorttiurakka. Talosta lähtee hirvittävä määrä kortteja maailmalle ja toivon, että kortin saajat niistä ilahtuvat ja arvostavat sitä. Itse laitan tänä vuonna varsin maltillisen määrän kortteja, 500. Ensi vuonna määrä on varmasti jo suurempi, sillä matkan varrella tulee aina tutuiksi uusien ihmisten kanssa, kelle tekee mieli kortti jouluna laittaa.

Viikonloppuna on aikaa valmistella Onnin kanssa joulua ja miettiä muutamaa lehtikolumnia. Ensi viikko onkin sitten varsinainen loppurutistus ennen joulutaukoa. Työviikkomme alkaakin jo maanantaina ja budjettia käsitellään koko viikko aamusta yömyöhään. Tänään on vielä hallintovaliokunta klo 11.15 ja täysistunto klo 13.00. Elättelen toivetta, että ehtisin klo 15.12 lähtevään junaan...

Juhlien jälkeen

Itsenäisyyspäivän juhlat on siis saatu kunnialla vietyä läpi. Oli kivaa. Sovimme eukkojen kanssa, että menemme toisenkin kerran! Kaikki meni niin kuin olimme suunnitelleet; tapasimme hyvissä ajoin ennen sissänmenoa eräässä ravintolassa ja ihastelimme kauniita pukujamme ja joidenkin komeita seuralaisia.

Sisään pääsimme aikataulun mukaan noin kello 20 ja sen jälkeen ilta hujahti vauhdilla tuttuihin törmäillen (kirjaimellisesti). Jatkoimme juhlintaa vielä Linnan jälkeen ravintola Teatterissa. Molemmissa paikoissa oli yhteistä se, että kun television valot sammuivat, tuli kummasti tilaa...
Seuraavana päivänä olimme jälleen virkeinä työpaikalla ja naureskelimme illan tapahtumille.

Jäin Helsinkiin vielä lauantaihin saakka. Sain hoidettua jouluun liittyviä asioita ja olikin mukavaa kierrellä kaupoissa kerrankin ihan ilman kiirettä ja aikataulua. Viikonloppu muutoin meni kotosalla nautiskellen. Maanantain kaupunginvaltuuston paperit herättivät ajatuksia ja sunnuntaina sainkin olla hetken jos toisenkin verran puhelimessa. Mikkeliläiset ovat kiinnostuneita siitä, kuinka heidän asioitaan hoidetaan.

Maanantain budjettivaltuusto alkoi jo kello 13.00. Aloitusaika on vihdoin saatu siirrettyä järkeväksi (kiitos puheenjohtaja Nepposen), sillä menneinä vuosina pitkä budjettikokous alkoi klo 18.00 niin kuin valtuuston kokoukset yleensäkin. Yömyöhään venyneet kokoukset eivät olleet kenenkään kannalta järkeviä. Eilen kokous päättyi hyvissä ajoin, jo ennen klo 19.

Budjetin käsittely sinänsä ei aiheuttanut suuria ristiriitoja eri puolueiden välillä. Aikaisemmin hiertäneet sosiaali- ja terveyspuolen budjetista uhatut omaishoitajien tukien poistaminen ja akuuttiosaston lakkauttaminen oltiin saatu torpattua jo hallituskäsittelyssä. Sosialidemokraatit pitivät kuitenkin sote:n budjettia tälläkin kertaa alimitoitettuna ja siksi esitimme vielä 2 miljoonan euron lisäystä budjettiin. Tästä valtuusto äänesti.

Omassa ryhmäkokouksessamme ennen varsinaista valtuuston kokousta kävimme vilkasta ja hyvää keskustelua. Tällaisia arvopohjaisia tilaisuuksia kaipaisin lisää. Puhuimme pitkään siitä, kuinka ymmärrämme kaupunginjohtajan budjettikirjaan tekemän lauseen henkilöstön lomautuksista ja irtisanomisista. Monella menivät puurot ja vellit sekaisin pahemman kerran.

Itse ajattelen asian niin, että kaupungin talouden tilanne on nyt niin vakava, että emme voi ummistaa silmiämme miltään keinolta, mikä voisi parantaa tilannetta. Kirjaus lomautuksien ja irtisanomisten mahdollisuudesta viimeisenä keinona ei ole mikään ehdotus tai kannanotto niiden käyttämiseksi, vaan ainoastaan tiedostaminen siitä, että myös nämä keinot ovat käytettävissämme.

On aivan eri asia, tarvitaanko niitä koskaan käyttää tai aiotaanko niitä koskaan käyttää kuin se, että ne tekstiosuudessa on mainittuina. Mielestäni on erittäin vastuutonta kaupunkilaisten asioiden hoitoa se, että kieltäydyttäisiin ajattelemasta näiden keinojen edes teoreettista käyttöä. Kaupunginhallituksessa asiasta äänestettiin jo aikaisemmin ja meidän ryhmä hajosi siellä.

Myös valtuustoryhmässä asiasta oltiin voimakkaasti kahta mieltä. Jotkut vaativat ryhmäpäätöksen tekoa tässä asiassa. Minulle olisi käynyt (niinkuin yleensäkin) ns. vapaiden käsien antaminen, mutta ryhmän enemmistö halusi tehdä ryhmälle yhtenäisen päätöksen. Äänestystulos oli 14-13 tekstimaininnan säilymisen puolesta!

Mikkeliläisessä demariryhmässä tunnetaan siis sittenkin vastuuta kuntalaisista. Tällä johtopäätöksellä menimme saliin ja hyväksyimme kaupunginjohtajan esityksen mahdollisuudesta käyttää myös lomautuksia ja irtisanomisia, mikäli talous jolloinkin niin edellyttää.

Turhaa on ollut se lietsonta henkilöstön suuntaan, jolla ihmiset on saatu paniikkiin. Mikäli näihin milloinkaan joudutaan turvautumaan, tietenkin se tehdään juuri kaikkien pykälien ja tietojen ja taitojen mukaan siten, että siihen on mahdollisimman hyvin pystytty varustautumaan myös yksilötasolla ja siten, että tilanne ei kohtuuttomasti kuormita työpisteitä.

Nähtäväksi jää se, kuinka budjetissa tullaan ensi vuonna pysymään. Itse veikkaan, että ei tulla. Mikäli pysyttäisi, tarkoittaisi se sitä, että ihmiset on jätetty hoitamatta. Toivottavasti seuraavan vuoden budjetin valmistelu aloitetaan jo heti ensi viikolla ja nyt hieman järkevämällä tavalla (terveiset Kimmolle!).

Kaikkien hyvien juhlien jälkeen alkaa siis arki. Eilinen kokous kaikkine ikävine asioineen palautti arkeen ihan hyvin. Tänään saavuin Helsinkiin, jossa aurinko paistoi ja työnteko tuntuu taas tosi kivalta. Tällä viikolla on salissa paljon asiaa ja iltaisinkin kaikenlaista mukavaa oheistoimintaa. Joulun lähestyminen tuntuu tässäkin talossa.

Juhlista toisiin!

Tänään oli eduskunnassa itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaistunto. Hieno ja arvokas tapahtuma, jonka jouduin jättämään väliin. Entinen kouluni (oppilaana ja opettajana) Mikkelin Lyseo täytti 135 vuotta ja oli kutsunut mukaan juhlimaan. Samalla vietettiin itsenäisyyspäivän juhlaa. Uudet ylioppilaat saivat lakkinsa ja olivat perinteiseen tapaan niin kauniita ja komeita.

Erityisen iloinen olin aikuislinjan opiskelijoiden puolesta. Lakitettavien joukossa oli muutama entinen oppilaani ja heidän urakointinsa sai nyt upean päätöksen. Olen vilpittömästi iloinen heidän puolestaan.

Poisjääminen eduskunnan juhlaistunnosta ei sinänsä harmita, juhlimmehan jo keväällä hieman samankaltaisen teeman ympärillä. Enemmän harmitti se, kun Yleisradion toimittaja soitti ja olisi tehnyt tänään iltapäivällä Lauantaiseura-ohjelmaan pienen jutun siitä, mitä mieltä MINÄ olen hallituksen ympäristöpolitiikasta!!!! Ensimmäinen kerta, kun valtakunnan mediassa joku on kiinnostunut työhön liittyvistä asioista ja minä en pääse paikalle. Kyllä harmittaa.

Illalla pääsin mukaan Mikkelin työttömien toimintajärjestön pikkujouluihin. Tilaisuus oli mukavan lämminhenkinen ja toivon, että nämä ihmiset jaksavat jatkaa pätkätöiden ja työttömyyden välistä taiteilua ennen kuin työllistyvät vakituisemmin. Arpajaiset menivät jälleen osaltani totuttuun tyyliin.

Huomenna onkin tiedossa pitkä päivä. Ihan erilainen itsenäisyyspäivä kuin koskaan aikaisemmin. Päivä rytmittyy erilaisten Linnan juhliin liittyvien valmistelujen mukaan. Lähden 12 maissa kohti Helsinkiä ja taksi Presidentinlinnaan on tilattu 19.15. Menemme muutamien työkavereiden kanssa samalla kyydillä, joten voimme sitten toinen toisiamme opastaa.

Pukua ja avecia on arvuuteltu lehdistön taholta monta kertaa. Olen todennut useasti, että puku on valmiina ostettu, yksinkertainen , musta iltapuku. Ei mitään hörselöitä eikä kimalletta mulle. Avecin osalta olen sanonut, että toimin protokollan mukaisesti eli koska virallisesti vielä tällä hetkellä aviopuolisoni on "estynyt" mukaan lähtemään, niin tietenkin menen yksin.

Uskon, että huomenna alkaa myös juhlamieli löytyä. Surkeana olen varmasti hetkellisesti ainakin silloin, kun laitan uuden kaulakoruni kaulaan. Kesällä edesmenneen isäni kanssa puhuimme heti vaalien jälkeen, että "sitten isä ostaa tyttärelleen jonkun upean korun ensimmäisiin linnanjuhliin". No, koru on nyt ostettu ja tiedän, että isä olisi tyytyväinen valintaani.

Huomenna kannattaa tarkkailla lähetystä linnasta. Me riviedustajat tulemme rykelmissä ja tunnetusti jono etenee kovaa vauhtia. Tiedän, että saamme vietettyä kivan illan ja perjantaina taas arkisesti töihin. Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille ja pidetään itsenäisyys ja sen saamiseksi annetut uhraukset mielissä muulloinkin kuin juhlapäivinä!

Kyllä hävettää!

Tulin aamujunalla Helsinkiin, koska tänään on poikkeuksellisesti täysistunto. Totuttuun tapaan luin junassa iltapäivälehdet. Iltalehdessä oli arvostamani ajattelijan ja kirjoittajan Kalle Isokallion kolumni "Mummon kyykyttäjät". Hän kysyy artikkelissaan; Eikö kansanedustajia yhtään hävetä!

Vastaan hänelle: Kyllä hävettää! Isokallio arvostelee jutussaan sitä, kuinka kansanedustajat ovat tehneet huonoja päätöksiä. Päätöksiä, jotka kurittavat etupäässä pienituloisia vanhuksia. Olen ihan samaa mieltä ja näistä asioista oma puolueenikin on kantanut huolta.

Energiaveronkorotus ja polttoaineiden veronkorotus ovat molemmat niitä asioita, jotka kohdistuvat enemmän pienituloiseen haja-asutusalueella asuvaan ihmiseen. Olen ainakin yrittänyt puhua toisenlaisen päätöksenteon puolesta. Me maakunnista tulevat kansanedustajat esimerkiksi ympäristövaliokunnassa kyllä tiedämme ne haasteet, joita asuminen ja eläminen joukkoliikenteen ulottumattomissa tarkoittaa.

Oma puolueeni on myös vastustanut terveyskeskusten asiakasmaksujen korotuksia. Nämä korotukset kuitenkin sisältyvät hallituksen ohjelmaan. Myös tästä olen omissa puheenvuoroissani puhunut. Harmi vaan, että tässä maassa on kovien arvojen oikeistohallitus, joka nauttii eduskunnan voimasuhteitten tuomaa valtaa.

Lisää häpeää saan tuntea oman kotikaupunkin Mikkelin suunnitelmista kurittaa mummoja lopettamalla omaishoitajien tukeminen sekä lakkauttamalla terveyskeskuksen akuuttiosasto. Myös nämä oikeiston ajamat leikkaukset kohdistuvat juuri näihin Isokallion mainitsemiin pienituloisiin mummoihin. Myös meidän kaupungissa valtaa pitää kylmät oikeistopuolueet.

Mitä tulee Isokallion vertauksiin kansanedustajien palkoista ja muista eduista, rohkenen olla tuntematta häpeää. Tämän puolen vuoden eduskuntaurani aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että myös tämä työmies on palkkansa ansainnut. Myös tällä hyvällä palkalla saa töitä tehdä ihan tosissaan eikä työtunteja vuorokaudessa tai viikossa lasketa.

Työ on mielenkiintoista, vastuullista ja vaativaa. Nautin tästä työstä enkä koe olevani Isokallion maintsema AHNE kansanedustaja. Pikemminkin haluaisin tulla tituleeratuksi sanalla AHKERA kansanedustaja. No, ehkä joskus tällaistakin saamme jostain kolumnista lukea...

Huolenpitoa

Tänään oli Länsi-Savossa mielipidepalstalla kirjoitukseni omaishoitajista. Kirjoitin samoin kuin aikaisemmin blogissani eli kritisoin sitä lyhytnäköisyyttä, mitä nämä ns. säästöt edustavat. Olen tänään saanut paljon palautetta asian johdosta. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen oikeassa puolustaessani juuri näitä heikompiosaisia.

Eilen olimme Onnin kanssa Haukivuoren lukion 40 -vuotis juhlassa. Samalla juhlistettiin Suomen itsenäisyyspäivää. Pienelle kunnalle on omalla lukiolla ja sitä kautta sivistyksen läsnäololla ollut vahvasti identiteettiä voimistava vaikutus. Samoin voi ajatella koko pienestä Suomesta ja meidän kansainvälisestikin aina laadukkaaksi todetusta opetuksesta.

Iltapäivällä rentouduin hetken Mikaelissa kuunnellen Päiviö Tommilan luentoa tapahtumista ennen vuotta 1809, jolloin Suomi erinäisten vaiheiden jälkeen liitettiin osaksi Venäjää. Mielenkiintoisia aikoja. Oli mukavaa hetken aikaa kuunnella ihan muuta kuin, mitään työhön liittyvää. Vaikka toisaalta, kyllähän tapahtumat Suomen historiassa tämän päivän tapahtumiin aina jotenkin liittyvät.

Illansuussa oli ystävämme Niemisen Kallen 60 v- synttärit. Kallen kanssa istumme kaupunginhallituksen kokouksissa vierekkäin ja olemme yhdessä viettäneet Kallen perheen kanssa mukavia päiviä mm. etelän auringon alla. Samalla oli Aleksin 14 v juhlat, joten Onnilla oli hauskaa päästä availemaan ison pojan saamia paketteja.

Istuimme juhlissa samassa pöydässä kaupungin terveystarkastajien ja eläinlääkärien kanssa. Keskustelimme ajankohtaisista uutisista koskien tuotantoeläinten kohtelua Suomessa. Sain kuulla vallitsevasta epäkohdasta liittyen kunnallisten eläinlääkäreiden toimenkuvaan. Asia täytyy selvittää, kunhan työpaikalle seuraavan kerran pääsen.

Tänään on ollut rauhallinen päivä. Lounas Muorin luona ja sitten hieman kaupoille jouluvaloja hankkimaan. Ilta sujunee kotitöitä tehden ja kassia pakaten. Lähden poikkeuksellisesti jo maanantai-aamuna Helsinkiin, sillä eduskunta kokoontuu täysistuntoon huomenna klo 12.

Näin ollen en pääse kaupunginhallituksen budjettikokoukseen, mutta keskustelut varamiehen kanssa on käyty. Lopullisesti budjetti hyväksytään viikon päästä maanantaina kaupunginvaltuustossa. Toivottavasti virkamiesesitys tulee vielä muuttumaan ja voisimme yksimielisesti olla hyväksymässä budjettia. Kaupunkilaisista on pidettävä huolta.