torstaina, joulukuuta 20, 2007

Yhtä ja toisaalla toista

Valtion ensi vuoden budjetti alkaa olla käsittelynsä puolivälissä. Asioista on pidetty suuria puheita yötä myöten ja aamupäivällä äänestetty. Tänään oli vuorossa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Olin uudistanut aloitteet sekä valtatie 5:n että Savonlinnan ohikulkutien rakentamisen aloittamiseksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Nämä kaksi hanketta päätettiin siis jo edellisen eduskunnan aikana ja nyt uusi hallitus haluaa lykätä ne kauemmaksi. Meillä maakunnassa kyllä tiedetään, kuinka tärkeitä nämä molemmat alueellemme ovat ja siksi niitä on puolustettu yhtenä miehenä vuosikausia.

Ihmettelen nyt sitä, kuinka hallituspuolueiden eteläsavolaiset kollegat kuitenkin äänestivät tänään tierahojen lykkääntymisen puolesta. Tietenkin tiedän, että heidät oli ryhmissä laitettu kuriin ja kielletty menemästä maakunnallisten hankkeiden puolelle. Aikaisempina vuosina tällaisia ehdottomia kieltoja ei ole ollut, vaan maakuntaa on saanut puolustaa sen valtakirjan voimalla, jonka äänestäjät ovat antaneet.

Ei pitäisi yhdessä paikassa puhua yhtä ja toisessa paikassa toista, se ei edistä asioiden eteenpäinviemistä. Tuntuu siltä, kuin tämän hallituksen harjoittama politiikka kaiken kaikkiaan on kovin ristiriitaista ja poukkoilevaa. Toivottavasti kansalaiset seuraavat puheiden ja tekojen ristiriitaa.

Äänestystulos molemmissa hankkeissa oli 121-61 ja demariryhmä toimi ryhdikkäästi näiden edellisen hallituksen tekemien päätösten mukaisesti. Asiaa toisille esitellessäni, ei kukaan asettanut näitä esityksiä kyseenalaiseksi, päinvastoin.

Tänään on vuorossa normaaliin tapaan ryhmäkokoukset kello 14-16 ja kyselytunti klo 16-17. Sen jälkeen jatkuu istunto ja sosiaali- ja terveysministeriön asiat tulevat käsittelyyn vasta klo 19. Edessä siis pitkä rupeama. Huomiselle ja lauantaille jää vielä omat asiansa.

Ei kommentteja: