maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Laman kasvot

Näin pitkinä pyhinä on ollut aikaa lueskella lehtiä oikein urakalla. Kohu Fortumista on hetkeksi hiljentynyt, mutta epäilenpä että asia ei ole vielä ihan loppuunkaluttu. Kaluamista siinä totisesti kyllä riittääkin.

Liikkuessani viime viikolla kaupungilla, ihmiset aloittivat poikkeuksetta keskustelun Fortumista ja Liliuksesta. Ymmärrän sen. Kukaan ei voi käsittää sellaisia järjestelyjä, joita nyt ollaan tunnuttu tekevän. Ihmisten oikeudentajuun ei vaan mahdu se, että samanaikaisesti kun valtio omilla toimenpiteillään kurjistaa kansalaisiaan, samanaikaisesti valtion yhtiö pystyy jakamaan huikeita palkkioita ja osinkoja muutamille henkilöille.

Ihmiset janoavat syyllisiä ja nyt tuntuu siltä, että tämän laman kasvoiksi muodostuvat Liliuksen kasvot. Edellisellä kerralla syntipukkeina olivat mm. Sundqvist ja Wegelius, joiden päälle saatettiin sylkeä ihan sumeilematta. En haluaisi olla (miljoonista huolimatta) kenenkään heistä asemassa.

Todellista vastuunkantajaa ei tälläkään kertaa taida löytyä. Nykyinen vastuullinen ministeri Häkämies (kok) vierittää syytä edeltäjilleen ja edeltäjät (kesk ja sd) eivät syytöksistä hätkähdä. Tosiasia kuitenkin on, että ministeri vastaa toimialaansa kuuluvista asioista. Niin Häkämiehenkin tulisi vastata.

Tälle vaalikaudelle on ollut tyypillistä se, että kokoomuksen keltanokat on aivopesty hokemaan mantraa "edellisen hallituksen aiheuttamaa..." Tätä hokemista seurataan muiden leireistä tietenkin huvittuneina, sillä me kaikki pitkään mukana olleina tiedämme, että jokaisen hallitusvastuukauteen kuuluu onnistumisia ja epäonnistumisia ja ne eivät lakkaa olemasta hallituksen vaihduttua. Ei minkään puolueen kohdalla. Vähän aikaa politiikassa mukana olleilta tämän kouhkaamisen vielä jotenkin jaksaa ymmärtää, mutta kokeneelta poliitikko Häkämieheltä tällainen on outoa.

Valtion yhtiöiden hallintoneuvostot koostuvat pääasiassa kansanedustajista. Hallintoneuvostojen paikat ovat haluttuja monistakin eri syistä. Hallintoneuvostojen roolia ja tehtäviä ei oikein kukaan tunnu tietävän. Tässä Fortumin tapauksessa tuntuu vähän siltä, että varsinkaan hallintoneuvoston jäsenet eivät ole omaa toimenkuvaansa mitenkään sisäistäneet. Herää kysymys hallintoneuvostojen tarpeellisuudesta yleensäkin ja siitä, kuka asioista valtionyhtiöissä päättää ja kenen ohjeistuksella.

Ei kommentteja: