maanantaina, joulukuuta 18, 2006

"No onkos tullut kesä..."

Eilen vietimme isolla joukolla yhteislaulutilaisuutta Mikkelin työväentalolla. Kesken jouluvalmistelujen malttoi joululauluja laulamaan tulla lähes 150 ihmistä ja sali oli melkein täynnä. Muusikko (kaupunginvaltuutettu sd.) Jukka Pöntinen laulatti porukoita ammattimaisin ottein. Yllätysohjelmanumeron esitti poikani Onni (7 v.), joka halusi mennä lavalle laulamaan otsikossa mainitun laulun. Esitys meni hienosti, vaikkakin totesin, että poika on perinyt laulunlahjansa minulta... Aplodit olivat kuitenkin valtaisat ja Onni tyytyväinen.

Nyt alkaa noin kymmenen hengen aktiivisin taustajoukkoni valmistautua ansaittuun joulutaukoon ja kukin voi keskittyä oman joulunsa valmisteluun. Sovimme eilen, että huilaamme ja ulkoilemme ja keräämme voimia jaksaaksemme tammikuussa taas järjestellä tapahtumia. Ilman tätä porukkaa ei mistään tulisi mitään!

Muutoin tämä viikko on vielä varsin vauhdikas. Tänään aamulla kokoontuu seutuvaliokunta ja iltapäivällä vuoden viimeinen kaupunginhallitus. Molemmissa on pitkät esityslistat, joten illalla taas tietää kokouksissa istuneensa. Yritän kokousten välissä päivällä käydä vähän joululahjaostoksilla ja kenties saada muitakin hyödyllisiä asioita hoidettua.

Ei kommentteja: