Nyt on yksi viikko lomaa takana. Vietimme juhannuksen ja sen jälkeisen viikon eräällä mökillä Mäntyharjulla. Mökki oli upea ja loistavalla paikalla. Vesisateetkaan eivät minua ja Onnia haitanneet, sillä olimme varautuneet viikkoon kirjoin ja elokuvin. Itse nautiskelin iltaisin ihailemalla takkatulen lämmössä ulkona riehuvaa luontoa ikkunasta ja samalla sain tehtyä monia asioita itselleni selväksi. Tätä kai tarkoitetaan sillä "akkujen latauksella". Nyt olo on jälleen virkeä ja tuntuu siltä, kun arki voisi taas alkaa.
Eipä silti, kyllähän se alkaakin. Monenlaista rästiin jäänyttä kotihommaa on seuraavaksi viikoksi tiedossa ja erilaiset kesätapahtumat rytmittävät illat. Kun katselin kalenteria, huomasin että lähes koko heinäkuu on mielenkiintoisilla kinkereillä buukattu. Se on pelkästään mukavaa ja nyt kun olen saanut viikon verran olla poissa "ihmisten ilmoilta", oikein odotan taas pääseväni näkemään tuttuja.
Arki alkoi osittain kyllä jo viime viikolla. Kaupunginvaltuusto kokoontui ylimääräiseen kokoukseensa valitsemaan kaupunginjohtajaa. Kokousta edelsi monenlainen spekulaatio ja puhelinrumbasta pääsin minäkin osalliseksi. Välillä tuli olo, kuin olisimme palanneet aikakoneella 1970-luvulle. Tästä kähinästä kirjoitinkin omaan privaattipäiväkirjaani monta sivua ihmettelyä ja pohdiskelua. Onnilla on joskus miettimistä, kun näitä "poliittisia muistelmiani" lukee.
Kaikki loppusuoralla olleet ehdokkaat olivat muodollisesti päteviä, sopivuudesta oli jokaisella ryhmällä omat käsityksensä. Kolmella suurella puolueella oli myöskin omat ehdokkaansa, joiden taakse toisia oli vaikea käännyttää. Jokainen piti omaa ehdokastaan parhaana. Lopputulos oli yllättävä. Kokoomus ja keskusta löysivät kompromissina ehdokkaan, jonka taakse molemmat pystyivät asettumaan. Kimmo Mikanderin valinta oli näin ollen selvä.
Itse edustin ryhmässämme (monien muiden tavoin) kantaa sen puolesta, että koittaisimme mahdollisimman pitkälle neuvotella ja löytää jonkun muitakin ryhmiä tyydyttävän lopputuloksen. Kaupungin asioiden hoitamisessa on kuitenkin kyse meidän kaikkien yhteisistä tavoitteista ja päämääristä kaikkien kaupunkilaisten hyväksi ja yksikään poliittinen ryhmä ei missään asiassa pärjää yksin. Mielestäni tämän ymmärtäminen on 2000-lukulaista kunnallispolitiikkaa.
Mikanderin valintaan olen kuitenkin tyytyväinen. Uskon, että hän kasvaa nopeasti tehtävänsä vaatimiin mittoihin ja tiedän, että hän kykenee häivyttämään toimistaan jäsenkirja-ajattelun ja pystyy ottamaan asiat asioina riippumatta, kuka niitä kulloinkin esittää. Olen myös vilpittömästi iloinen Kimmon puolesta!
Se, että kaupungilla on nyt nuori ja tuore johtaja on merkki siitä, että uusi aika on koittamassa myös mikkeliläisille. Toiveet kaupungin uudistumiseksi ja ilmapiirin muuttumiseksi tulevaisuuteen suuntaavaaksi ovat korkealla paitsi meillä luottamushenkilöillä niin myös kaupunkilaisilla. Meitä 1960-luvun jälkipuoliskolla ja 1970-luvulla syntyneitä (siis alle 40-vuotiaita) on jo valtuutettuina useita ja se, että virkamieskuntammekin pikkuhiljaa luonnollisesti nuorentuu, antaa meille mahdollisuuden tuoda niitä eteenpäin suuntaavia ajatuksiamme enemmän esiin.
Sama trendi on nähtävissä myös valtakunnan tasolla. Esimerkiksi omassa eduskuntaryhmässämme meitä 30-40 -vuotiaita on kymmenkunta (yhteensä siis 45) ja juuri näissä tappiollisissa vaaleissa moni äänestäjä halusi tällaisen nuorennusleikkauksen tehdä. Ehkä tästäkin ilmiöstä tulisi ottaa jotakin oppia ja vinkkiä puolueen tulevaisuuteen.
Pienten poikien ja tyttöjen jalkapalloturnaus on käynnissä parastaikaa Mikkelissä. Eri kentillä pallon perässä juoksee satoja ellei tuhansia lapsia. Lähdemme Onnin kanssa kannustamaan serkkupoika Eliasta, joka tukka hulmuten pelaa tänään tärkeitä matsejaan. Voimme samalla kannustaa hänen isäänsä Jannea, joka yrittää olla oikeudenmukainen tuomari pikkufutaajille. Yritän myös olla ärsyyntymättä niistä raivohulluista isistä, joita kenttien reunoille aina tuntuu kerääntyvän. Toivottavasti tämä päivä olisi siltä osin poikkeuksellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti