SDP:n eduskuntaryhmä sai männä viikolla uudet puheenjohtajat. Muutaman äänestyksen jälkeen johtoon astuivat (istuivat) Jouni Backman, Sirpa Paatero ja Johanna Ojala-Niemelä. Kolmikko edustaa meitä periferian ihmisiä, sillä ovathan he kaikki kotoisin joko itäisestä tai pohjoisesta Suomesta.
Puheet siitä, että meillä olisi nyt ainoastaan eteläisen Suomen hallitus ovat mielestäni turhaa hapatusta. Ministereiden paikkoja vaan on niin vähän, että kaikille halukkaille niitä ei riitä. Moni maakunta jäi tälläkin kierroksella ilman ministeriään. Jokainen ministeri vastaa omasta sektoristaan ja siksikin on tärkeää, että paikoille valitaan sellaiset henkilöt, jotka tehtävistä suoriutuvat. Jokainen ministeri joutuu ajattelmaan koko Suomen parasta, ihan niinkuin me kansanedustajatkin joudumme tekemään työtä koko maakunnan puolesta.
Meidän ryhmässä tietenkin olisi ollut paljon muitakin, kuin nämä nyt valitut, joita olisi voitu ministereiksi valita. Kaikilla ryhmillä ei aina ole ihan yhtä hyvä tilanne ollut. Maakuntien lehdet mielellään näkisivät ministerin juuri omasta maakunnastaan; olisihan yhteys vallan syvimpiin kammareihin silloin mitä suorin.
Vaikuttamisen kannalta asia ei ole ihan yhtä yksioikoinen. Tässä mielessä peesaan kollega Jouni B:n ajatuksia siitä, että asioihin voi vaikuttaa muutoinkin, kuin ministerisalkun kahvasta kiinni pitäen. Jälkikäteen kun muistelee, niin mitä Etelä-Savolle jäi esimerkiksi käteen siitä ajasta, kun meillä oli edellisen kerran kokoomuslainen ministeri (Pirjo Rusanen 1990-luvun alussa)? Oman muistikuvani mukaan ei juuri mitään. Ainakaan mitään sellaista, mitä ei olisi ollut ilman salkkuakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti