tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Pieni jääkausi

Hallitusneuvottelut jo kertaalleen kokeilulla porukalla on nyt siis aloitettu uudelleen ja kaikki merkit näyttävät siltä, että homma etenee vauhdilla.

SDP:n eduskuntaryhmää on informoitu aktiivisesti siitä, missä mennään ja olemme saaneet koko ajan antaa "ohjeistusta" puolueen johdolle neuvottelujen eteenpäinviemiseksi. Tänään kokoustimme jälleen ja hyvältä vaikuttaa:)

Viikon tauko on tehnyt ilmeisen hyvää koko porukalle. Puheenjohtaja Urpilaisen esittämä vertaus avioparista ja avioeron harkinta-ajasta oli oikein osuva. Pitkän avioliiton ja ikävän eron kokeneena voin kertoa, että silloin, kun puolisoiden välinen tahto avioliiton jatkamiseksi on kertakaikkiaan loppu, ei edellytyksiä jatkolle enää ole.

Onneksi hallituksen muodostajien tahto ei ole päässyt loppumaan. Se on meidän kaikkien suomalaisten etu. Hallitusyhteistyö (niinkuin avioliittokin) vaatii toisten kunnioittamista, luottamusta ja tahtoa yhteisen päämäärän toteuttamiseksi. Viikon mittainen jääkausi on nyt sulanut ja huoli suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta on otettu yhteiseksi asiaksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja: