torstaina, syyskuuta 01, 2011

Rahahuolia

Tänään maakunnan kansanedustajat vierailevat joukolla ELY-keskuksessa, TE-keskuksessa, Hiippakunnassa ja maavoimien esikunnassa. Keskellä päivää olemme myös Mikkelin kaupungin vieraina. Näillä perinteisillä yhteisillä kierroksilla saamme kaikki saman informaation samaan aikaan ja keskustelu näissä tapaamisissa on yleensä ollut vilkasta.

Mielenkiinnolla odotan kaupungin viestiä kollegoille, sillä turbulenssi kuntien kohdalla jatkuu ja voimakkuus vaihtelee aina sen mukaan, kuka on kulloinkin äänessä. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana olen uudet madonluvut jo kuullut ja nähnyt, eikä talousarvion valmistelussa ole mitään kivaa luvassa.

Tämän päivän Länkkärissä kerrottiin, että kollega Toivakka (kok.) luopuu kaupunginhallituksen jäsenyydestä. Muistan ihmetelleeni hänelle itselleen vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen sitä, kuinka hän kansanedustajana luulee ehtivänsä paneutua myös kaupunginhallituksen jäsenyyden vaatimalla tavalla kaupungin asioihin. Itselläni oli siitä edellisen kauden lopusta reilu vuoden mittainen kokemus ja tiesin, että se ei ole mahdollista.

Harmi, että Lenita teki ratkaisun juuri nyt, sillä valtuustokautta on jäljellä enää vuosi ja tämän syksyn budjettivalmistelu tulee olemaan äärimmäisen vaikea. Ekonomi Toivakkaa olisi budjettivalmistelussa tarvittu tänä syksynä aikaisempia syksyjä enemmän.

Vaikeiden ratkaisujen toteuttaminen vaatii kokemusta kaupunginhallituksen työskentelystä, kykyä kantaa vastuuta ja valmius seistä ikävienkin ratkaisujen takana. Tosin kunnallisvaaleissa ei kiitosta näistä ratkaisuista ole ennenkään satanut, mutta siitä huolimatta jonkun ikävätkin päätökset täytyy uskaltaa tehdä.

Ei kommentteja: