Tänään oli Etelä-Savon maakuntavaltuuston kokous. Valtuusto kokoontuu noin kaksi kertaa vuodessa ja tällä kertaa kokouspaikaksi oli valittu Kangasniemi. Läsnä oli noin 60 maakuntavaltuutettua.
Tärkeimpinä asioina kokouksessa "käsiteltiin" maakuntaohjelman 2007 -2010 luonnos, maakuntakaavan tilannekatsaus sekä Itä-Suomea koskevien EU-rahojen kohtaloa. Asioita käsiteltiin enemmän poliittisissa ryhmissä virkamiesten alustusten jälkeen, varsinaisessa salissa suurimman ajan veivät ryhmien puheenvuorot. Vasta valmistelussa oleviin asioihin otettiin kantaa lähinnä toivomustasolla.
Itse olen maakuntavaltuustossa toista kautta ja varsinainen asioihin vaikuttamisen kanava on minulle jäänyt epäselväksi. Toki on tärkeää, että pari kertaa vuodessa maakunnan päättäjät kokoontuvat yhteen vakuuttelemaan toinen toisiaan ja samalla luomaan uskoa myös itselle. Haluaisinkin jotenkin asioista vähän konkreettisempia ja sellaisia, että asetettuja tavoitteita kohti mentäisiin oikeasti ja todellisin keinoin. Nyt harmittavan moni asia on jäänyt pelkäksi julkilausumaksi. Tähän samaan kiinnitti huomiota myös tarkastuslautakunta.
Ainakin omassa ryhmässäni kuitenkin todettiin, että tärkeiden asioiden äärellä ollaan ja olisi hyvä joskus saada rauhassa ajan kanssa kuulla esittelyjä ja käydä keskusteluja eri puolilta maakuntaa olevien kanssa. Ainoastaan tutustumalla toisiimme ja toistemme mielipiteisiin voimme saada maakuntaa yhtenäistettyä.
keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006
tiistaina, toukokuuta 30, 2006
Pullantuoksuinen äiti
Tänään olikin harvinainen ilta; ei ainuttakaan sovittua menoa. Hain Onnin eskarista jo hyvissä ajoin ja poikkesimme kauppaan ostamaan tarpeita pullien paistamista varten. Tätä en (ikävä kyllä) harrasta liian usein ja siksi Onni onkin aina yhtä innoissaan, kun tietää pääsevänsä leipomaan.
Kunnon perheenäidin tavoin tein tietenkin ensin ruuan perheelle ja sitten lastenohjelmien jälkeen aloitimme monivaiheisen urakan. Myönnän syyllistyväni "joskus" hieman arvostelemaan miehiä/poikia siitä, että he eivät kykene suoriutumaan kuin yhdestä asiasta kerrallaan, kun naiset hoitavat sujuvasti useampia tehtäviä samanaikaisesti.
Tulipahan tänään taas todistettua, että ainakin meidän perheessä tämä (naisen kohdalla) pitää paikkansa. Kaiken taikinanväännön ohessa vastailin sähköpostiin ja puhelimeen, järjestin huomista Kangasniemen kokousta varten itselleni kyydin, pesin pyykkiä, tyhjensin tiskikonetta ja vaihdoin tekstiviestejä useammankin ystävän kanssa ja aina sillä välin kun pullat olivat uunissa, luin lapselle Harry Potteria. Tällaista ajankäytön maksimointia se meillä tämän päivän kiireisillä äideillä tahtoo olla.
Illan saldoon olen oikein tyytyväinen; monta pellillistä korvapuusteja ja lapselle hyvä mieli äidin kanssa puuhastelusta. Tehokkaalla toiminnalla sain samalla monta asiaakin hoidettua. Kylmän maitolasin ja uunituoreiden pullien nauttimisen jälkeen oli poikakin tyytyväisenä valmis nukkumaan.
Kunnon perheenäidin tavoin tein tietenkin ensin ruuan perheelle ja sitten lastenohjelmien jälkeen aloitimme monivaiheisen urakan. Myönnän syyllistyväni "joskus" hieman arvostelemaan miehiä/poikia siitä, että he eivät kykene suoriutumaan kuin yhdestä asiasta kerrallaan, kun naiset hoitavat sujuvasti useampia tehtäviä samanaikaisesti.
Tulipahan tänään taas todistettua, että ainakin meidän perheessä tämä (naisen kohdalla) pitää paikkansa. Kaiken taikinanväännön ohessa vastailin sähköpostiin ja puhelimeen, järjestin huomista Kangasniemen kokousta varten itselleni kyydin, pesin pyykkiä, tyhjensin tiskikonetta ja vaihdoin tekstiviestejä useammankin ystävän kanssa ja aina sillä välin kun pullat olivat uunissa, luin lapselle Harry Potteria. Tällaista ajankäytön maksimointia se meillä tämän päivän kiireisillä äideillä tahtoo olla.
Illan saldoon olen oikein tyytyväinen; monta pellillistä korvapuusteja ja lapselle hyvä mieli äidin kanssa puuhastelusta. Tehokkaalla toiminnalla sain samalla monta asiaakin hoidettua. Kylmän maitolasin ja uunituoreiden pullien nauttimisen jälkeen oli poikakin tyytyväisenä valmis nukkumaan.
sunnuntai, toukokuuta 28, 2006
Kokousrumbaa
Eilisen Hesarissa oli herkullinen yleisönosastojuttu. Leikkasin sen oikein talteen. Jyväskyläläinen Pekka Neittaanmäki kirjoitti siitä, kuinka yletön kokousrumba tuo turhia kuluja. Hänen kirjoituksensa otti kantaa lähinnä työpaikkojen näkökulmasta, mutta aivan samat ongelmat on nähtävissä myös luottamushenkilön näkökulmasta.
Hän kirjoittaa: "...jos ei osata asioita pelkistää ja sanoa oleellista, laitetaan kaikki mahdollinen materiaali ja puhutaan pitkään. Valitettavan usein voi myös todeta: jos ei osata päättää, perustetaan työryhmä ja aikaansaadaan usein turha kokouksien sarja". Tämä on aivan kuin omasta kynästäni kirjoitettua. Tähän vielä lisäisin sen, että jos ei asiaa saada omin voimin (syystä tai toisesta) selvitettyä, palkataan konsultti. Konsultti yleensä vielä tietää mihin suuntaan asiaa on "edullista" valmistella ja päättäjät saavat tuntuvaa maksua vastaan päätöksentekonsa tueksi konsulttiselvityksen.
Neittaanmäki kirjoittaa edelleen: " Usein yleinen pohdiskelu ja joidenkin henkilöiden lähes pitelemätön halu tuoda erinomaisuuttaan esille kommentoimalla kaikkia mahdollisia asioita sotkee kokoukset ja vaikeuttaa itse päätöksentekoa. Jos puheenjohtajalla ei ole otetta asioista, seurauksena ovat 3-6 -tuntiset maratonkokoukset".
Tämän saman havainnon olen ikävä kyllä tehnyt minäkin, mutta sillä erotuksella, että ei ole pelkästään puheenjohtajan vika, jos kokoukset venyvät. Puheenjohtaja ei mielestäni voi älyttömästi rajoittaa puheoikeutta, mutta kohtuus tietenkin tässäkin sallitaan. Jokaisen kokoukseen osallistujan tulisi miettiä sitä, ovatko alituinen kyseleminen tai kommentoiminen kaikkia muitakin hyödyttäviä vai onko toiminnalla ainoastaan omaa tiedonjanoa ja esiintymishalua pönkittävä tarkoitus.
Jokaisella luottamushenkilöllä on laajat oikeudet saada valmistelussa olevista asioista tietoa virkakoneistolta ennen päätöskokouksia, joten sitä mahdollisuutta tulisi käyttää eikä suotta pitkittää kaikkien yhteistä aikaa kysymyksillä, jotka eivät yleensä ole päätöksenteonkaan kannalta kovin oleellisia.
Toinen ajankäyttöön liittyvä asia on täsmällisyys. Jos kokous on ilmoitettu alkavaksi esim. klo 15.00, mielestäni sen tulisi silloin myös alkaa. Ikävä todellisuus vaan on, että noin klo 15.00 alkaa kahvinjuonti ja sitten kun keretään, aloitetaan kokous. Tämä tuntuu olevan käytäntönä useimmissa kokoonpanoissa ja se jos mikä kiireistä ihmistä harmittaa. Yleensä kokoukseen juostaan jostakin ja jos olisi ollut etukäteen tiedossa, että aloitetaankin vasta varttia yli, olisi voinut juosta vähän hitaammin.
Oma lukunsa ovat tietenkin henkilöt, jotka viis veisaavat sovituista aloitusajoista ja tulevat paikalle säännöllisesti 5-15 minuuttia aloittamisen jälkeen, jolloin varmuudella kaikkien asiaan orientoituminen keskeytyy ja huomio siirtyy tähän myöhästyjään. Ehkä se sitten onkin se tarkoitus... Oma verenpaineeni kohoaa aina siitä, jos itse joudun (yleensä minusta riippumattomista syistä) myöhästymään jostakin enkä siihen kyllä syyllistykään kuin äärimmäisen harvoin ja perustellusta syystä. Myöhästeleminen on mielestäni toisten ihmisten aliarvioimista ja vähättelyä.
Meille, jotka istumme kokouksia "harrastusmielessä", asia on vielä kiusallisempi. Olemme kaikki tavallisen kiireisiä ja ainakin meillä pienten lasten vanhemmilla, aika on usein kortilla. Olisi suotavaa, että kokoukset olisivat hyvin etukäteen suunniteltuja ja kaikin puolin tehokkaita. Varmasti meillä kaikilla on asiassa parantamisen varaa. Katsoin juuri ensi viikon kalenteria ja huomasin, että kokouksia on tiedossa ( ilman kaupunginhallitusta)"ainoastaan" kahdeksan. Toivoa vaan täytyy, että edes osa olisi kestoltaan alle kolme tuntia...
Hän kirjoittaa: "...jos ei osata asioita pelkistää ja sanoa oleellista, laitetaan kaikki mahdollinen materiaali ja puhutaan pitkään. Valitettavan usein voi myös todeta: jos ei osata päättää, perustetaan työryhmä ja aikaansaadaan usein turha kokouksien sarja". Tämä on aivan kuin omasta kynästäni kirjoitettua. Tähän vielä lisäisin sen, että jos ei asiaa saada omin voimin (syystä tai toisesta) selvitettyä, palkataan konsultti. Konsultti yleensä vielä tietää mihin suuntaan asiaa on "edullista" valmistella ja päättäjät saavat tuntuvaa maksua vastaan päätöksentekonsa tueksi konsulttiselvityksen.
Neittaanmäki kirjoittaa edelleen: " Usein yleinen pohdiskelu ja joidenkin henkilöiden lähes pitelemätön halu tuoda erinomaisuuttaan esille kommentoimalla kaikkia mahdollisia asioita sotkee kokoukset ja vaikeuttaa itse päätöksentekoa. Jos puheenjohtajalla ei ole otetta asioista, seurauksena ovat 3-6 -tuntiset maratonkokoukset".
Tämän saman havainnon olen ikävä kyllä tehnyt minäkin, mutta sillä erotuksella, että ei ole pelkästään puheenjohtajan vika, jos kokoukset venyvät. Puheenjohtaja ei mielestäni voi älyttömästi rajoittaa puheoikeutta, mutta kohtuus tietenkin tässäkin sallitaan. Jokaisen kokoukseen osallistujan tulisi miettiä sitä, ovatko alituinen kyseleminen tai kommentoiminen kaikkia muitakin hyödyttäviä vai onko toiminnalla ainoastaan omaa tiedonjanoa ja esiintymishalua pönkittävä tarkoitus.
Jokaisella luottamushenkilöllä on laajat oikeudet saada valmistelussa olevista asioista tietoa virkakoneistolta ennen päätöskokouksia, joten sitä mahdollisuutta tulisi käyttää eikä suotta pitkittää kaikkien yhteistä aikaa kysymyksillä, jotka eivät yleensä ole päätöksenteonkaan kannalta kovin oleellisia.
Toinen ajankäyttöön liittyvä asia on täsmällisyys. Jos kokous on ilmoitettu alkavaksi esim. klo 15.00, mielestäni sen tulisi silloin myös alkaa. Ikävä todellisuus vaan on, että noin klo 15.00 alkaa kahvinjuonti ja sitten kun keretään, aloitetaan kokous. Tämä tuntuu olevan käytäntönä useimmissa kokoonpanoissa ja se jos mikä kiireistä ihmistä harmittaa. Yleensä kokoukseen juostaan jostakin ja jos olisi ollut etukäteen tiedossa, että aloitetaankin vasta varttia yli, olisi voinut juosta vähän hitaammin.
Oma lukunsa ovat tietenkin henkilöt, jotka viis veisaavat sovituista aloitusajoista ja tulevat paikalle säännöllisesti 5-15 minuuttia aloittamisen jälkeen, jolloin varmuudella kaikkien asiaan orientoituminen keskeytyy ja huomio siirtyy tähän myöhästyjään. Ehkä se sitten onkin se tarkoitus... Oma verenpaineeni kohoaa aina siitä, jos itse joudun (yleensä minusta riippumattomista syistä) myöhästymään jostakin enkä siihen kyllä syyllistykään kuin äärimmäisen harvoin ja perustellusta syystä. Myöhästeleminen on mielestäni toisten ihmisten aliarvioimista ja vähättelyä.
Meille, jotka istumme kokouksia "harrastusmielessä", asia on vielä kiusallisempi. Olemme kaikki tavallisen kiireisiä ja ainakin meillä pienten lasten vanhemmilla, aika on usein kortilla. Olisi suotavaa, että kokoukset olisivat hyvin etukäteen suunniteltuja ja kaikin puolin tehokkaita. Varmasti meillä kaikilla on asiassa parantamisen varaa. Katsoin juuri ensi viikon kalenteria ja huomasin, että kokouksia on tiedossa ( ilman kaupunginhallitusta)"ainoastaan" kahdeksan. Toivoa vaan täytyy, että edes osa olisi kestoltaan alle kolme tuntia...
lauantaina, toukokuuta 27, 2006
Liikunnan riemua
Menneellä viikolla oli helatorstai. Sen suurempaa merkitystä päivä ei meidänkään perheessä saanut, mitä nyt nautittiin koko perheen voimin arkivapaasta. Keskellä viikkoa oleva pyhäpäivä on luonteeltaan jotenkin ihan erilainen, kuin tavallinen lauantai tai sunnuntai.
Oli mukavaa kun kaupat olivat suljettuina, eikä ihmisiä tai autoja kaupungilla juurikaan näkynyt. Läksimme perheen kanssa reippailemaan Mikkelin Urpolaan. Onnilla (7 v.) oli mukana muutamat jalispallot ja tennismaila palloineen, minulla sauvat.
Hiekkatekokentällä olikin melkoinen meno; PU:n tytöt harjoituksissaan. Törmäsin seuran puheenjohtajaan, ystävääni Anuun ja hänen kanssaan seurasimme hetken aikaa liikunnan riemua kentällä. Ilokseni panin merkille, että "valmentajat" kentällä olivat etupäässä miehiä eli pelaajien isiä, joten ainakin näille miehille tyttöjen liikuntaharrastuksessa mukana oleminen näytti olevan luontaista.
Mikkelissäkin on kymmeniä urheiluseuroja, joissa eri ikäiset lapset saavat harrastaa liikuntaa ohjatusti. Tämä vaatii satojen ellei tuhansien aktiivisten vanhempien talkoopanostusta seuratoimintaan. Onneksi näitä innokkaita ja pyyteettömiä vanhempia on vielä toistaiseksi riittänyt, sillä ilman tätä porukkaa jäisi monen lapsen liikuntaharrastus vain haaveeksi.
Liikuntapaikkoja on Mikkelissä hyvin. Melkein lajia kuin lajia voi harrastaa, eivätkä hinnatkaan ole asiakkaille kohtuuttomia. Kaikista tärkeimipiä ovat mielestäni ne, joita tavallinen kuntalainen voi käyttää maksutta. Näitä ovat juuri kaupungin ylläpitämät kuntopolut, hiihtoladut, tenniskentät, luistelukentät jne. Näiden kunnosta ja saatavuudesta ei voida tinkiä jatkossakaan.
Kierrettyäni Urpolan viitosen, huomioni kiinnittyi kuuteen uuteen rantalentiskenttään Urpolan lammen rannalla. Kentät ilmestyivät paikalleen kait viime kesänä enkä ainakaan minä muista, että niistä olisi hirvittävän kovaa puutetta kärsitty aiemmin. Toivon totisesti, että seuraavat kolme kuukautta ovat aurinkoisia ja että kentillä tungeksii väkeä aamusta iltaan. Muutoin hanke olisi voinut odottaa parempia taloudellisia aikoja.
Oli mukavaa kun kaupat olivat suljettuina, eikä ihmisiä tai autoja kaupungilla juurikaan näkynyt. Läksimme perheen kanssa reippailemaan Mikkelin Urpolaan. Onnilla (7 v.) oli mukana muutamat jalispallot ja tennismaila palloineen, minulla sauvat.
Hiekkatekokentällä olikin melkoinen meno; PU:n tytöt harjoituksissaan. Törmäsin seuran puheenjohtajaan, ystävääni Anuun ja hänen kanssaan seurasimme hetken aikaa liikunnan riemua kentällä. Ilokseni panin merkille, että "valmentajat" kentällä olivat etupäässä miehiä eli pelaajien isiä, joten ainakin näille miehille tyttöjen liikuntaharrastuksessa mukana oleminen näytti olevan luontaista.
Mikkelissäkin on kymmeniä urheiluseuroja, joissa eri ikäiset lapset saavat harrastaa liikuntaa ohjatusti. Tämä vaatii satojen ellei tuhansien aktiivisten vanhempien talkoopanostusta seuratoimintaan. Onneksi näitä innokkaita ja pyyteettömiä vanhempia on vielä toistaiseksi riittänyt, sillä ilman tätä porukkaa jäisi monen lapsen liikuntaharrastus vain haaveeksi.
Liikuntapaikkoja on Mikkelissä hyvin. Melkein lajia kuin lajia voi harrastaa, eivätkä hinnatkaan ole asiakkaille kohtuuttomia. Kaikista tärkeimipiä ovat mielestäni ne, joita tavallinen kuntalainen voi käyttää maksutta. Näitä ovat juuri kaupungin ylläpitämät kuntopolut, hiihtoladut, tenniskentät, luistelukentät jne. Näiden kunnosta ja saatavuudesta ei voida tinkiä jatkossakaan.
Kierrettyäni Urpolan viitosen, huomioni kiinnittyi kuuteen uuteen rantalentiskenttään Urpolan lammen rannalla. Kentät ilmestyivät paikalleen kait viime kesänä enkä ainakaan minä muista, että niistä olisi hirvittävän kovaa puutetta kärsitty aiemmin. Toivon totisesti, että seuraavat kolme kuukautta ovat aurinkoisia ja että kentillä tungeksii väkeä aamusta iltaan. Muutoin hanke olisi voinut odottaa parempia taloudellisia aikoja.
tiistaina, toukokuuta 23, 2006
Kunnallistalousseminaarissa
Sain tänään mahdollisuuden osallistua Etelä-Savon maakuntaliiton järjestämään kunnallistalouseminaariin Mikkelin Mikaelissa. Paikalla oli salin täydeltä väkeä ympäri maakuntaa kuulemassa viimeisimmät tiedot kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Alustajana toimi valtiosihteeri Antti Mykkänen. Mitään sellaista uutta ei kylläkään kuultu, mitä ei olisi jo lehdistä saatu lukea. Hankkeen selvittely etenee alkuperäisen aikataulun mukaisesti ja tullee sitten aikanaan päätöksentekijöitten punnittavaksi.
Muutamia isoja asioita tuntuu vielä olevan hiukana auki. Esimerkiksi kuntien ja valtion välinen työnjako tiettyjen palvelujen järjestäjinä ja ylläpitäjinä. Ehdotuksia maakunnista ministeriön suuntaan on tehty ja näistä on yritetty kompromisseja tehdä.
Toinen iso kysymys tuntuu olevan malli verotusjärjestelmästä. Eli siitä, millä tavalla kerättyä kunnallisveroa pääsevät kunnat itse käyttämään. Tähän liittyvät myös uudistukset valtionosuusjärjestelmässä. Julkisuudessakin esillä olleet mallit ovat saaneet sekä ruusuja että risuja.
Näin etelä-savolaisesta näkökulmasta katsottuna olisikin tärkeää, että uudistuksia ei suuniteltaisi pelkästään kasvukeskusten tai suurten kaupunkien näkökulmasta, vaan otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon alueelliset ja kuntakohtaiset erot.
Toisena (vauhdikkaana) alustajana toimi Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, joka esityksessään latoi korutonta kertomaa etelä-savolaisten kuntien taloustilanteesta vuoden 2005 tilinpäätöslukujen pohjalta. Nämäkään luvut eivät ikävä kyllä päässeet yllättämään.
Välillä itsekin aina mietin, mitä järkeä on istua seminaareissa kuuntelemassa samoja asioita kerta toisensa jälkeen...Usean vuoden seminaarikokemuksella olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että seminaareihin käytetty aika on kyllä (useimmiten) sen väärtti. Hyvien alustajien esityksistä jää aina jotakin uutta mieleen ja siitä on taas hyötyä itselle, kun joutuu konkreettisten päätösten edessä asioihin perehtymään.
Toinen hyötynäkökulma on se, että seminaareissa ehtii yleensä tauoilla vaihtamaan muutaman sanan jonkun toisen kunnan edustajan kanssa ja näistä "yhteistyökumppaneista" on usein korvaamatonta apua, kun yrittää asioita viedä eteenpäin.
Muutamia isoja asioita tuntuu vielä olevan hiukana auki. Esimerkiksi kuntien ja valtion välinen työnjako tiettyjen palvelujen järjestäjinä ja ylläpitäjinä. Ehdotuksia maakunnista ministeriön suuntaan on tehty ja näistä on yritetty kompromisseja tehdä.
Toinen iso kysymys tuntuu olevan malli verotusjärjestelmästä. Eli siitä, millä tavalla kerättyä kunnallisveroa pääsevät kunnat itse käyttämään. Tähän liittyvät myös uudistukset valtionosuusjärjestelmässä. Julkisuudessakin esillä olleet mallit ovat saaneet sekä ruusuja että risuja.
Näin etelä-savolaisesta näkökulmasta katsottuna olisikin tärkeää, että uudistuksia ei suuniteltaisi pelkästään kasvukeskusten tai suurten kaupunkien näkökulmasta, vaan otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon alueelliset ja kuntakohtaiset erot.
Toisena (vauhdikkaana) alustajana toimi Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, joka esityksessään latoi korutonta kertomaa etelä-savolaisten kuntien taloustilanteesta vuoden 2005 tilinpäätöslukujen pohjalta. Nämäkään luvut eivät ikävä kyllä päässeet yllättämään.
Välillä itsekin aina mietin, mitä järkeä on istua seminaareissa kuuntelemassa samoja asioita kerta toisensa jälkeen...Usean vuoden seminaarikokemuksella olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että seminaareihin käytetty aika on kyllä (useimmiten) sen väärtti. Hyvien alustajien esityksistä jää aina jotakin uutta mieleen ja siitä on taas hyötyä itselle, kun joutuu konkreettisten päätösten edessä asioihin perehtymään.
Toinen hyötynäkökulma on se, että seminaareissa ehtii yleensä tauoilla vaihtamaan muutaman sanan jonkun toisen kunnan edustajan kanssa ja näistä "yhteistyökumppaneista" on usein korvaamatonta apua, kun yrittää asioita viedä eteenpäin.
lauantaina, toukokuuta 20, 2006
Tekstailua
Pakko purkaa tuntoja. Tämän päivän Länsi-Savossa oli julkaistu tekstiviestipalstalla nimimerkin suojissa kirjoitettu viesti, joka pahoitti mieleni. Tiedän toki, että tämän päivän mediassa jokainen tavallinen kunnallispoliitikkokin rinnastetaan julkisuuden henkilöksi ja että julkisuuden henkilöiden täytyy sietää arvostelua enemmän kuin muiden. Näin varmasti on syytä ollakin.
Sitä en kyllä ymmärrä, että nimettömänä voi julkisesti arvostella toisten ihmisten henkisiä ominaisuuksia.
Se, että omat tekemiseni politiikan saralla herättävät keskustelua tai tunteita, on pelkästään hyvä asia. Mielelläni otan myös julkisesti vastaan kritiikkiä teoistani, kannaotoistani tai ajtuksistani. Mutta silloin kun palaute koskee jonkun ihmisen subjektiivista mielipidettä henkisistä ominaisuuksistani, sen tulisi tapahtua avoimesti ja reilusti tyyliin "mies miehelle".
Itse olen aina kirjoittanut itse omat tekstini ja omalla nimelläni, jolloin voin myös niistä itse olla vastuussa kelle tahansa. Meillä Suomessa (myös minulla) on onneksi mielipiteen- ja sananvapaus, mutta en soisi sitä myöskään herjauksen ja solvauksen välineenä käytettävän.
Tiedän senkin, että joku ajattelee nyt että onpas "herkkähipiäinen" kun ei kestä arvostelua. Siitä ei suinkaan ole kyse. Arvosteluun olen toki saanut elämäni varrella tottua mm. opettajan työssäni ja sen pyytäminen ja vastaanottaminen on ehdoton edellytys työssä kehittymiselle. Sama pätee asiallisessa kritiikissä myös politiikan kentällä.
Sitä en hyväksy, että nimimerkin suojissa julkisesti väitetään jonkun nimeltä mainiten (tässä tapauksessa siis minun) olevan epärehellinen ja yhteistyökyvytön. Väitteitä ei tietenkään pystytä perustelemaan mitenkään. Tällaisia väitteitä olen elämäni aikana kuullut ainoastaan muutaman mikkeliläisen sosialidemokraatin suusta, joten kovin suurta itsetutkiskelun tarvetta en tästä koe.
En ole harmistunut pelkästään omasta puolestani, vaan enemmän harmittelen sitä mielipahaa, jota yli 70-vuotias isäni sai kokea. Hän on kuitenkin omalla panoksellaan aikoinaan ollut vaikuttamassa siihen, että meidän kodissa ovat lapset kiinnostuneet yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja pyrkineet vilpittömästi toimimaan toistenkin ihmisten asioiden edistäjinä nimenomaan sosialidemokraattisessa puolueessa. Tätä eivät jotkut toverit jaksa näemmä vieläkään sulattaa.
Olen ollut kaiken aikaa epävarma siitä, lähdenkö eduskuntavaaliehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Toki ihmisten kannustus ja tuki on ollut sitä luokkaa, että olen sitä todella vakavasti harkinnut. Tämä tekstiviesti-episodi sai minut tekemään asiassa päätöksen.
Kirjoittaminen on muuten älyttömän hyvä tapa saada mieltään kevennettyä ! Päässä pyörivät asiat saa jäsenneltyä ja ne jotenkin asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun ne kirjoittaa auki. Suosittelen muillekin; nyt oma oloni on jo paljon parempi ja voin keskittyä muihin asioihin.
Sitä en kyllä ymmärrä, että nimettömänä voi julkisesti arvostella toisten ihmisten henkisiä ominaisuuksia.
Se, että omat tekemiseni politiikan saralla herättävät keskustelua tai tunteita, on pelkästään hyvä asia. Mielelläni otan myös julkisesti vastaan kritiikkiä teoistani, kannaotoistani tai ajtuksistani. Mutta silloin kun palaute koskee jonkun ihmisen subjektiivista mielipidettä henkisistä ominaisuuksistani, sen tulisi tapahtua avoimesti ja reilusti tyyliin "mies miehelle".
Itse olen aina kirjoittanut itse omat tekstini ja omalla nimelläni, jolloin voin myös niistä itse olla vastuussa kelle tahansa. Meillä Suomessa (myös minulla) on onneksi mielipiteen- ja sananvapaus, mutta en soisi sitä myöskään herjauksen ja solvauksen välineenä käytettävän.
Tiedän senkin, että joku ajattelee nyt että onpas "herkkähipiäinen" kun ei kestä arvostelua. Siitä ei suinkaan ole kyse. Arvosteluun olen toki saanut elämäni varrella tottua mm. opettajan työssäni ja sen pyytäminen ja vastaanottaminen on ehdoton edellytys työssä kehittymiselle. Sama pätee asiallisessa kritiikissä myös politiikan kentällä.
Sitä en hyväksy, että nimimerkin suojissa julkisesti väitetään jonkun nimeltä mainiten (tässä tapauksessa siis minun) olevan epärehellinen ja yhteistyökyvytön. Väitteitä ei tietenkään pystytä perustelemaan mitenkään. Tällaisia väitteitä olen elämäni aikana kuullut ainoastaan muutaman mikkeliläisen sosialidemokraatin suusta, joten kovin suurta itsetutkiskelun tarvetta en tästä koe.
En ole harmistunut pelkästään omasta puolestani, vaan enemmän harmittelen sitä mielipahaa, jota yli 70-vuotias isäni sai kokea. Hän on kuitenkin omalla panoksellaan aikoinaan ollut vaikuttamassa siihen, että meidän kodissa ovat lapset kiinnostuneet yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja pyrkineet vilpittömästi toimimaan toistenkin ihmisten asioiden edistäjinä nimenomaan sosialidemokraattisessa puolueessa. Tätä eivät jotkut toverit jaksa näemmä vieläkään sulattaa.
Olen ollut kaiken aikaa epävarma siitä, lähdenkö eduskuntavaaliehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Toki ihmisten kannustus ja tuki on ollut sitä luokkaa, että olen sitä todella vakavasti harkinnut. Tämä tekstiviesti-episodi sai minut tekemään asiassa päätöksen.
Kirjoittaminen on muuten älyttömän hyvä tapa saada mieltään kevennettyä ! Päässä pyörivät asiat saa jäsenneltyä ja ne jotenkin asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun ne kirjoittaa auki. Suosittelen muillekin; nyt oma oloni on jo paljon parempi ja voin keskittyä muihin asioihin.
Koulu-uudistus
Tällä viikolla olen ilokseni huomannut, että opetusministeri Kalliomäen avaus ns. kokopäiväkoulusta on saanut keskustelua aikaiseksi. Ajatus sinänsä ei ole uusi, mutta aina silloin tällöin tutkimisen arvoinen.
Idea lähtee siis siitä, että järjestämällä lasten koulupäivät toisella tavalla saataisiin poistettua ongelmat yksinäisistä ilta- ja aamupäivistä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä koulupäivistä yhtään entistä raskaampia, vaan päinvastoin. Opetus jaksotettaisiin päivän mittaan siten, että väliin mahtuisi enemmän esim. ohjattua liikuntaa ja muuta harrastustoimintaa. Tämän päivän koululaisten omaehtoinen liikkuminen kun jää liian usein liian vähälle.
Toisaalta nykyajan kiireisten perheiden illat jäävät varsin lyhyiksi ja pirstoloituvat myös senkin takia, että lasten harrastuksiin kuskaaminen aikatauluttavat arki-illat. Mikäli harrastustoiminta saataisiin kytkettyä osaksi koulupäivää, voisi ainakin joku ilta rauhoittua perheen yhteiseksi joutenoloksi.
Tietenkin on niin, että ei kaikkea harrastustoimintaa voi liittää koulupäivän yhteyteen, mutta aika monenlaista toimintaa voi tehdä myös päiväaikaan. Tarkoituksena ei myöskään ole se, että opettajat vastaisivat varsinaisen työnsä ohella myös harrastuksista, vaan tämä tulisi toteuttaa yhdessä ns. kolmannen sektorin kanssa. Opettajien päivien piteneminen ei välttämättä olisi kovin dramaattista, sillä suurin osa opettajista viettää nykyiselläkin systeemillä päivänsä koululla aamukahdeksasta iltapäivään kolmeen-neljään. Varsinaisen opetustyön lisäksi on näet huolehdittava myös tuntien valmistelusta ja kokeiden ja kotitehtävien tarkistuksista. Nämä tehtävät voisi vallan mainiosti tehdä päivän aikana silloin, kun oppilaat ovat harrastuksissa.
OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemi on kommentoinut Kalliomäen esitystä, eikä ole suoralta kädeltä sitä myöskään tyrmännyt. Tämä on mielestäni todella hyvä asia, olenhan itsekin oaj:n jäsen. Kangasniemen mukaan asiaa täytyy tutkia ja valmistella yhdessä opettajien kanssa. Tähän on helppo yhtyä, sillä ottamalla varsinaiset asiantuntijat mukaan valmistelutyöhön, saadaan lopputuloksesta paras mahdollinen.
Toivottavasti asia etenee ja saadaan aidosti selvitettyä, olisiko tällä keinolla ratkaistavissa peruskouluikäisten lasten "yksinäiset" ja pitkät iltapäivät. Maailma on näet muuttunut aivan toisenlaiseksi, mitä se oli kun itse 1970- ja 1980-luvuilla olin peruskoululainen. Tämän päivän uhat ja vaaratekijät ovat jotain aivan muuta, kun parikymmentä vuotta sitten, ja ovat mm. tekniikan kehityttyä jokaisen lapsen ulottuvilla.
Idea lähtee siis siitä, että järjestämällä lasten koulupäivät toisella tavalla saataisiin poistettua ongelmat yksinäisistä ilta- ja aamupäivistä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä koulupäivistä yhtään entistä raskaampia, vaan päinvastoin. Opetus jaksotettaisiin päivän mittaan siten, että väliin mahtuisi enemmän esim. ohjattua liikuntaa ja muuta harrastustoimintaa. Tämän päivän koululaisten omaehtoinen liikkuminen kun jää liian usein liian vähälle.
Toisaalta nykyajan kiireisten perheiden illat jäävät varsin lyhyiksi ja pirstoloituvat myös senkin takia, että lasten harrastuksiin kuskaaminen aikatauluttavat arki-illat. Mikäli harrastustoiminta saataisiin kytkettyä osaksi koulupäivää, voisi ainakin joku ilta rauhoittua perheen yhteiseksi joutenoloksi.
Tietenkin on niin, että ei kaikkea harrastustoimintaa voi liittää koulupäivän yhteyteen, mutta aika monenlaista toimintaa voi tehdä myös päiväaikaan. Tarkoituksena ei myöskään ole se, että opettajat vastaisivat varsinaisen työnsä ohella myös harrastuksista, vaan tämä tulisi toteuttaa yhdessä ns. kolmannen sektorin kanssa. Opettajien päivien piteneminen ei välttämättä olisi kovin dramaattista, sillä suurin osa opettajista viettää nykyiselläkin systeemillä päivänsä koululla aamukahdeksasta iltapäivään kolmeen-neljään. Varsinaisen opetustyön lisäksi on näet huolehdittava myös tuntien valmistelusta ja kokeiden ja kotitehtävien tarkistuksista. Nämä tehtävät voisi vallan mainiosti tehdä päivän aikana silloin, kun oppilaat ovat harrastuksissa.
OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemi on kommentoinut Kalliomäen esitystä, eikä ole suoralta kädeltä sitä myöskään tyrmännyt. Tämä on mielestäni todella hyvä asia, olenhan itsekin oaj:n jäsen. Kangasniemen mukaan asiaa täytyy tutkia ja valmistella yhdessä opettajien kanssa. Tähän on helppo yhtyä, sillä ottamalla varsinaiset asiantuntijat mukaan valmistelutyöhön, saadaan lopputuloksesta paras mahdollinen.
Toivottavasti asia etenee ja saadaan aidosti selvitettyä, olisiko tällä keinolla ratkaistavissa peruskouluikäisten lasten "yksinäiset" ja pitkät iltapäivät. Maailma on näet muuttunut aivan toisenlaiseksi, mitä se oli kun itse 1970- ja 1980-luvuilla olin peruskoululainen. Tämän päivän uhat ja vaaratekijät ovat jotain aivan muuta, kun parikymmentä vuotta sitten, ja ovat mm. tekniikan kehityttyä jokaisen lapsen ulottuvilla.
tiistaina, toukokuuta 16, 2006
Äitienpäivä
Viime sunnuntaiaamuna sain perinteisen äitienpäiväherätyksen; pieni poikani tuli unesta vielä lämpimänä viereeni, saman peiton alle. Mukanaan hänellä oli tietenkin päiväkodissa antaumuksella askarreltu kortti. Huomasin taas ajattelevani, kuinka onnellinen voikaan ihminen olla!
Päivä jatkui normaalin sunnuntaipäivän tapaan yhdessä touhuillen. Erikoista oli tietenkin se, että menimme ravintolaan lounaalle Tällä kertaa harjoitimme hieman kotiseutumatkailua ja ajoimme äitienpäivälounaalle Hirvensalmen Kissakosken Ravintolaan. Tehdasmiljöö olikin aurinkoisena kevätpäivänä mitä upein.
Äitienpäivän viettoon kuuluu luonnollisesti myös oman äidin muistaminen. Isäni oli hakenut leipomosta ihanan vadelmakakun ja siitä saimme kahvin kera nautiskella. Olen siinäkin mielessä onnellisessa asemassa, että äitini on hyväkuntoinen eläkeläinen ja asuu samassa kaupungissa kanssamme. Olemme äidin kanssa paljon tekemisissä (päivittäin) ja hän on korvaamaton apu perheemme arjen pyörityksessä. En tietenkään muista siitä häntä kylliksi aina kiittää.
Viikonlopun lehdistä luin taas keskustelua subjektiivisen päivähoito-oikeuden järkevyydestä. Keskustelua käydään aina silloin tällöin ja niin pitääkin käydä. Maailman muuttuessa on hyvä päivittää myös ns. saavutettuja etuuksia. Oikeus päivähoitoon on kuitenkin lapsella, eikä sitä pitäisi rajoittaa koskemaan ainoastaan säännöllisessä päivätyössä olevia vanhempia. Näinä pätkätöitten, työttömyyden ja elinikäisen opiskelun aikoina tasainen ja säännöllinen päivähoito tutussa ympäristössä on nimenomaan lapsen etu. Terve harkinta on kuitenkin aina sallittua ja jokainen vanhempi tekee niinkuin omalle lapselleen katsoo parhaimmaksi.
Mukava äitienpäivä huipentui vielä 5 km:n sauvakävelylenkkiin (uutta askelmittaria testaten) Kalevankankaan maastossa ädin kanssa.
Pauliina
Päivä jatkui normaalin sunnuntaipäivän tapaan yhdessä touhuillen. Erikoista oli tietenkin se, että menimme ravintolaan lounaalle Tällä kertaa harjoitimme hieman kotiseutumatkailua ja ajoimme äitienpäivälounaalle Hirvensalmen Kissakosken Ravintolaan. Tehdasmiljöö olikin aurinkoisena kevätpäivänä mitä upein.
Äitienpäivän viettoon kuuluu luonnollisesti myös oman äidin muistaminen. Isäni oli hakenut leipomosta ihanan vadelmakakun ja siitä saimme kahvin kera nautiskella. Olen siinäkin mielessä onnellisessa asemassa, että äitini on hyväkuntoinen eläkeläinen ja asuu samassa kaupungissa kanssamme. Olemme äidin kanssa paljon tekemisissä (päivittäin) ja hän on korvaamaton apu perheemme arjen pyörityksessä. En tietenkään muista siitä häntä kylliksi aina kiittää.
Viikonlopun lehdistä luin taas keskustelua subjektiivisen päivähoito-oikeuden järkevyydestä. Keskustelua käydään aina silloin tällöin ja niin pitääkin käydä. Maailman muuttuessa on hyvä päivittää myös ns. saavutettuja etuuksia. Oikeus päivähoitoon on kuitenkin lapsella, eikä sitä pitäisi rajoittaa koskemaan ainoastaan säännöllisessä päivätyössä olevia vanhempia. Näinä pätkätöitten, työttömyyden ja elinikäisen opiskelun aikoina tasainen ja säännöllinen päivähoito tutussa ympäristössä on nimenomaan lapsen etu. Terve harkinta on kuitenkin aina sallittua ja jokainen vanhempi tekee niinkuin omalle lapselleen katsoo parhaimmaksi.
Mukava äitienpäivä huipentui vielä 5 km:n sauvakävelylenkkiin (uutta askelmittaria testaten) Kalevankankaan maastossa ädin kanssa.
Pauliina
keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006
Torikahvilla
Viime lauantaina olin taas Mikkelin torilla kuntalaisten kanssa kahvittelemassa. Sitä kylläkin teen torin torikahviloissa näin aurinkoisina päivinä muutoinkin, mutta pari kertaa vuodessa järjestämistäni omista kahvitilaisuuksista on tullut varsin suosittuja. Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli paikalle 520 kahvittelijaa.
Asiat, joista ihmiset halusivat kanssani jutella olivat moninaisia. Ehkä eniten kuitenkin keskustelimme kaupungin tavasta hoitaa terveyspalveluita. Ensineuvon toimintaan tyytymättömiä oli paljon. Samankaltaista viestiä on toki kuulunut pitkin matkaa ja olen itsekin yrittänyt olla kärsivällinen ja odottaa, että toiminta alkaisi parantua. Mielestäni emme kuitenkaan voi enää vain odotella.
Kaupunki kuitenkin maksaa suuret summat siitä, että kuntalaiset saisivat tarvitsemansa terveyspalvelun ja jos näin ei tapahdu, on kaikkien etu, että mietimme uusia toimintatapoja. Muualta maasta on saatavissa neuvoa siitä, kuinka palvelut voidaan järjestää paitsi toimiviksi niin myös tehokkaiksi.
Tilaisuus oli onnistunut ja sainkin taas itselleni hyvän mielen, sillä tämänkaltaiset tapaamiset ihmisten kanssa ovat tämän "poliittisen vaikuttamisen" parasta ja tärkeintä antia. Huomasin taas, kuinka nautin siitä, että saan jutella ihmisten kanssa heille ja minulle tärkeistä asioista. Sitähän poliittinen päätöksenteko on (tai ainakin tulisi olla), että me ns. päättäjät emme yritä yksin järkeillä asioita, vaan otamme myös kuntalaisten mielipiteet, kokemukset ja ajatukset huomioon ja pidämme ne mielessä myös päätöksentekotilanteessa.
Aurinkoisin ajatuksin tänäänkin,
Pauliina.
Asiat, joista ihmiset halusivat kanssani jutella olivat moninaisia. Ehkä eniten kuitenkin keskustelimme kaupungin tavasta hoitaa terveyspalveluita. Ensineuvon toimintaan tyytymättömiä oli paljon. Samankaltaista viestiä on toki kuulunut pitkin matkaa ja olen itsekin yrittänyt olla kärsivällinen ja odottaa, että toiminta alkaisi parantua. Mielestäni emme kuitenkaan voi enää vain odotella.
Kaupunki kuitenkin maksaa suuret summat siitä, että kuntalaiset saisivat tarvitsemansa terveyspalvelun ja jos näin ei tapahdu, on kaikkien etu, että mietimme uusia toimintatapoja. Muualta maasta on saatavissa neuvoa siitä, kuinka palvelut voidaan järjestää paitsi toimiviksi niin myös tehokkaiksi.
Tilaisuus oli onnistunut ja sainkin taas itselleni hyvän mielen, sillä tämänkaltaiset tapaamiset ihmisten kanssa ovat tämän "poliittisen vaikuttamisen" parasta ja tärkeintä antia. Huomasin taas, kuinka nautin siitä, että saan jutella ihmisten kanssa heille ja minulle tärkeistä asioista. Sitähän poliittinen päätöksenteko on (tai ainakin tulisi olla), että me ns. päättäjät emme yritä yksin järkeillä asioita, vaan otamme myös kuntalaisten mielipiteet, kokemukset ja ajatukset huomioon ja pidämme ne mielessä myös päätöksentekotilanteessa.
Aurinkoisin ajatuksin tänäänkin,
Pauliina.
perjantaina, toukokuuta 05, 2006
ensimmäinen kokeilu
No nyt kokeilen ensimmäistä kertaa, kuinka blogiin joudutaan. Ei vaikuta kovin monimutkaiselta systeemiltä. Tässä olisi nyt sitten tarkoitus aina silloin tällöin pohdiskella maailmanmenoa varsin vapaamuotoiseen tyyliin. Pitää vaan olla varovainen, ettei puhu läpiä päähänsä tahi kovin paljoa solvaa lähimmäisiään...
En tiedä pitääkö tähän laittaa allekirjoitus, täytynee käydä katsomassa, miten muut toimii.
Pauliina.
En tiedä pitääkö tähän laittaa allekirjoitus, täytynee käydä katsomassa, miten muut toimii.
Pauliina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)