Viime sunnuntaiaamuna sain perinteisen äitienpäiväherätyksen; pieni poikani tuli unesta vielä lämpimänä viereeni, saman peiton alle. Mukanaan hänellä oli tietenkin päiväkodissa antaumuksella askarreltu kortti. Huomasin taas ajattelevani, kuinka onnellinen voikaan ihminen olla!
Päivä jatkui normaalin sunnuntaipäivän tapaan yhdessä touhuillen. Erikoista oli tietenkin se, että menimme ravintolaan lounaalle Tällä kertaa harjoitimme hieman kotiseutumatkailua ja ajoimme äitienpäivälounaalle Hirvensalmen Kissakosken Ravintolaan. Tehdasmiljöö olikin aurinkoisena kevätpäivänä mitä upein.
Äitienpäivän viettoon kuuluu luonnollisesti myös oman äidin muistaminen. Isäni oli hakenut leipomosta ihanan vadelmakakun ja siitä saimme kahvin kera nautiskella. Olen siinäkin mielessä onnellisessa asemassa, että äitini on hyväkuntoinen eläkeläinen ja asuu samassa kaupungissa kanssamme. Olemme äidin kanssa paljon tekemisissä (päivittäin) ja hän on korvaamaton apu perheemme arjen pyörityksessä. En tietenkään muista siitä häntä kylliksi aina kiittää.
Viikonlopun lehdistä luin taas keskustelua subjektiivisen päivähoito-oikeuden järkevyydestä. Keskustelua käydään aina silloin tällöin ja niin pitääkin käydä. Maailman muuttuessa on hyvä päivittää myös ns. saavutettuja etuuksia. Oikeus päivähoitoon on kuitenkin lapsella, eikä sitä pitäisi rajoittaa koskemaan ainoastaan säännöllisessä päivätyössä olevia vanhempia. Näinä pätkätöitten, työttömyyden ja elinikäisen opiskelun aikoina tasainen ja säännöllinen päivähoito tutussa ympäristössä on nimenomaan lapsen etu. Terve harkinta on kuitenkin aina sallittua ja jokainen vanhempi tekee niinkuin omalle lapselleen katsoo parhaimmaksi.
Mukava äitienpäivä huipentui vielä 5 km:n sauvakävelylenkkiin (uutta askelmittaria testaten) Kalevankankaan maastossa ädin kanssa.
Pauliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti