maanantaina, toukokuuta 09, 2011

Impivaarassa

Tänään Mikkelissä ratkaistaan yksi elämää suuremmista kysymyksistä. Ei, kyse ei ole koulujen ryhmäkokoasia, eikä vanhustentalon rakentaminen eikä edes talousarvio ensi vuodelle. Tänään äänestetään 30 vuotta vanhan jäähallin korjaamisesta.

Episodi on saanut erikoisen impivaaralaisia piirteitä ja sen vaiheet eivät ole kunniaksi enää kovinkaan monelle hämmentäjälle. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että jäähalli korjataan kerralla ja kunnolla vastaamaan nykyaikaisia tarpeita. Toisenlainen esitys on, että halli remontoidaan osittain ja kahdessa vaiheessa.

Itse olen kaupunginhallituksen perustellun esityksen kannalla syystä, että hallin korjaaminen kerralla on kaupungille edullisempaa kuin palasteltuna. Karsimalla hallista ravintola- ja aitiotiloja jätetään halli 1970-luvun tasolle sen sijaan, että saataisi Mikkelille nykyaikainen urheilukeskus, jota voisivat niin kaupunki kuin yrityksetkin paremmin omissa toimissaan käyttää.

Vastaavanlaisia hankkeita on toteutettu muuallakin Suomessa ja niistä on pelkästään myönteisiä kokemuksia. Investointi on kallis, mutta joskus ne vaan on tehtävä ja Mikkelin jäähalli on korjaustaan odottanut jo kymmeniä vuosia. Pelkästään maalaamalla ja tapetoimalla ei vanhaa kiinteistöä enää voida auttaa.

Ikäväkseni olen joutunut huomaamaan, että kateudella on tässäkin jupakassa osuutensa. Samanlaista ihmisten mustamaalaamista ja valehtelua kaupungissa harjoitettiin edellisen kerran joitakin vuosia sitten toriparkin rakentamispäätöksen kanssa. Mikäli silloin olisi annettu samoille toimijoille valta pysäyttää sekin kallis kehittämisinvestointi, olisi kaupunkimme keskusta tänä päivänä aivan toisenlaisessa asennossa kuin se on nyt. Sitäkö todella haluttiin silloinkin ? Sitä samaako halutaan jäähallin osalta nyt?

Ei kommentteja: