Virallinen veroviisastelija

Eilen olin mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Maakunnan lehdet olivat kutsuneet meidät kansanedustajat keskustelemaan hallitusohjelmaan kirjatusta, lehdistöä koskevasta, arvonlisäveroprosentin nostosta. Nykyisen nollan sijaan ehdotetaan 9 prosentin veroa.

Veronkorotuksen uhkakuvista meille kertoi Viestinnän keskusliiton Håkan Gabrielsson, jonka mukaan vero siirtyisi suoraan tilattavien lehtien hintoihin ja samantien vähentäisi levikkiä. Tämän seurannaisvaikutukset olisivat kohtalokkaat.

Oma huoleni liittyy etenkin nuorisoon ja nuoriin aikuisiin. Lehtien lukemisen esimerkki saadaan lapsuudenkodista. Mikäli kotona ei olla totuttu lukemaan sanomalehtiä, on kynnys niiden tilaamiseen aikuisena korkeampi kuin sellaisilla, joiden kodeissa lehtiä on aktiivisesti luettu.

Tämä on ongelma, joka liittyy nuorten kiinnittymiseen yhteiskuntaan sekä sitä kautta kansan kahtiajakautumiseen. Informaatiota ympäröivästä maailmasta ei voida laskea saatavan ainoastaan internetin tietotulvasta ja päättömistä keskustelupalstoista tai verkkolehdistäkään, sillä tottumus päivän lehden lukemiseen vaaditaan, ennenkuin verkkolehtiin osataan tarttua.

Gabrielssonkin muistutti meitä kaikkia siitä demokraattisen yhteiskunnan kivijalasta, jota ilman yksikään vapaa kansa ei pysty elämään, nimittäin riippumattomasta mediasta. Tästä on huonoja esimerkkejä tälläkin hetkellä esim. Libyassa ja parinkymmenen vuoden takaisessa lähinaapurissamme Virossa.

Palaverissa eduskuntaryhmämme pj, puolueemme virallinen veroviisastelija (myönteinen ilmaus) kollega Backman alusti ansiokkaasti veropolitiikasta yleensä ja kehotti samalla etsimään luovia ratkaisuja, joilla mahdollinen alv voitaisi korvata. Lupasin ryhmässä tukeni kaikille niille Jounin esittämille ehdotuksille, joilla verotuksen haittoja voitaisi minmoida. Hänen ideoimalleen suoralle lehdistötuelle en ihan heti lämmennyt, siitä tarvitsen vähän enemmän konkreettista informaatiota ja käsittelyä eduskuntaryhmässä.

Suora lehdistötuki voi olla ongelmallinenkin; kuinka tuki jaetaan? Millä perusteilla ja kenelle? Onko se oikeudenmukaista? Ja ennen kaikkea, vaarantaako se lehdistön riippumattomuuden tiedon välittäjänä? Tätä keskustelua kuitenkin voitaneen käydä, vaikka hallitusohjelmassa sitä ei mainitakaan. Tärkeintä on turvata uudenkin sukupolven yhteiskunnallinen aktiivisuus ja osallisuus ympäröivästä maailmasta.

Asiaa

On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka tiedotusvälineet raportoivat Kreikka-vakuuksien vaiheista. Muutaman vuoden päästä joku tutkija saa mehevän aineiston käyttöönsä, kun näitä asioita aletaan katsoa vähän muustakin kuin päivänpoliittisests näkökulmasta.

Itselläni on olo, kuin puhuttaisi kahdesta aivan eri asiasta, tai oikeastaan kolmesta, mikäli Soinin (persu) jutustelut otetaan lukuun mukaan. Nimittäin se informaatio, jota esim. eduskuntaryhmässä annetaan on aivan toisenlaista kuin lehdistä lukemamme.

Yhteistä kaikille lehdille on se, että vakuustaistelu on jätetty valtiovarainministeri Urpilaisen (sd.) selitettäväksi. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksen linjauksesta, jolla on eduskunnan siunaus ja siksikin se on koko Suomen asia. Ei demareiden eikä jonkun yksittäisen urpilaisen!

Tämä johtunee kaiketi meidän lehdistökenttämme porvarillistumisesta; lähes kaikkien maakuntien valtalehdet ovat ns. oikealle kallellaan ja siksi asioiden käsittely on usein kovin asenteellista. Muistuttaisin kuitenkin pääkirjoittajia siitä, että pääministeripuolue on nyt Kokoomus (oik.) ja se on yhtä lailla vastuussa siitä, että kansalaisten vaaleissa ilmaisema tahto Kreikka-asiassa otetaan vakavasti.

Kokonaan omaan arvoonsa voi nyt jättää pääoppositiopuolue Persujen vahingoniloisen mölinän siitä, kuinka tämäkin asia on väärin hoidettu ja kuinka ainoastaan Hänen esittämänsä toimintamalli olisi ainut oikea. Persuilla oli kansan antama mahdollisuus tulla mukaan tekemään parempaa politiikkaa, mutta heillä ei siihen kyvyt riittäneet. Puskista huutelu kyllä osataan.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka Persujen vaihtoehtobudjetti ensi vuodelle tulee tasapainottamaan valtion talouden. Tällaista budjettia menneinä neljänä vuotena ei nähty ja kun sen perään oppositiossa hieman kyselimme, vastaus oli "ei meillä ole sellaista koneistoa käytettävissä kuin suurilla puolueilla eikä rahattomana sitä voi kansliassa tehdä".

Nyt heillä on sekä rahaa, henkilökuntaa että kansan tuki; vaihtoehtobudjetti on varmasti jo työn alla. Toivottavasti tätä budjettia kaipaavat myös toimittajat, sillä ainaisen viisastelun sijaan on nyt vaadittava myös tiukkaa asiaa.

Avointa päätöksentekoa, pliis.

Valtakunnallista Metsäkeskusta yritettiin saada Itä-Suomeen. Me eteläsavolaiset teimme työtä Savonlinnan puolesta ja sen jälkeen kakkosvaihtoehto olisi ollut Joensuu. Pohjois-Karjalan porukat toimivat päinvastoin. Molemmat jäimme lehdelle soittelemaan.

Perjantaina tuli julki maa-ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) päätös siitä, että Metsäkeskus sijoitetaan Lahteen. Edellisellä kaudella ministeri Anttila (kesk.) kiersi Itä-Suomea lupaamassa sitä vähän sinne sun tänne. Siinä oli siis aitoa vaalienaluspolitiikkaa, jolla kepulaisten metsänomistajien suut pidettiin soukalla.

Mikäli olisin nyt kepulainen eteläsavolainen kansanedustaja, kyselisin hieman viime kauden linjausten perään. Keskusta ja Kokoomus kulkivat hallitustaivalta ripirinnan ja silloin molemmille puolueille tuntui olevan tärkeää Metsäkeskuksen saaminen itäiseen Suomeen. Oliko tämä myös Kokoomuksen puolelta pelkkää vaalienaluselämää...?

Jos koko hankkeella ei ollut alunperinkään mitään mahdollisuuksia sijoittua Savonlinnaan, kuten eilisessä Länsi-Savossa annetaan ymmärtää, olisi meidän ollut tietenkin viisaampaa tukea Joensuuta. Edunvalvontaa Etelä-Savossa riittää, eikä resursseja tulisi haaskata asioihin, jotka ovat jo etukäteen päätetty. Nämä päätökset vaan tulisi olla kaikkien asianosaisten tiedossa ennenkuin lobbausta ryhdytään tosi toimin tekemään. Avoimuutta peliin siis!

Kesäkokous

SDP piti eduskuntaryhmän kesäkokousta tänä vuonna Porissa. Kiva, kaunis ja sopivankokoinen kaupunki, mutta näin mikkeliläisesti katsottuna, tosi kaukana. Junamatka kolmella eri junalla eilen kesti 5 tuntia, joten kokouksenkin antia ehdin hyvin matkan aikana sulatella.

Osallistumisprosentti oli hyvä ja se on tärkeää näin kauden ensimmäisessä isommassa ryhmäkokouksessa. Puolueen puheenjohtaja piti hyvät katsaukset ajankohtaisista asioista, ml. Kreikan vakuusasiat. Hallitusohjelman kirjauksista ja valtiovarainministeriön esityksestä saimme lisäinformaatiota. Info olikin tarpeen, sillä niin kovin paljon asioiden ympärillä leijuu väärää tietoa.

Ajankohtaisten asioiden lisäksi ryhmä valitsi itselleen uuden pääsihteerin. Edellinen, Sisko Seppä, palveli ryhmää 20 vuotta ja siirtyi nyt uusiin tehtäviin raha-automaattiyhdistykseen. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin yhteiskuntatieteiden maisteri Jyrki Konola, jolla on monenalaista kokemusta eduskunnassa tehtävästä työstä.

Pääsihteerin posti on monellakin tapaa vaativa. Hän toimii eduskuntaryhmän kanslian päällikkönä, mutta myös meidän edustajien kaitseminen kuuluu hänen tehtäviinsä. Uskon, että Jyrkistä saamme hyvän toimijan meidän koko porukkaan.

Pohjois-Karjalassa

Viime sunnuntaina olin vierailulla Pohjois-Karjalan Juuassa. Väärään vaalipiiriin eksyminen ei ollut vahinko eikä mikään kannanotto vaalipiiriuudistuksen puolesta.

Noin vuosi sitten olin näet silloinkin kutsuttuna vieraana Etelä-Savon Heinävedellä, kun paikallinen sosialidemokraattinen vaikuttaja, kunnallismies Onni Happonen sai reliefin kunnantalon seinään. Onni Happonen koki 1930-luvun poliittisen vainon ja hänen maallinen vaelluksensa päättyi oikeistoradikaalien toimesta väkivaltaisesti.

Tuossa juhlatilaisuudessa sain ilokseni tutustua reliefin tekijään, taiteilija Kauko Kortelaiseen ja hänen rouvaansa Liisaan. He ovat pohjoiskarjalaisia kulttuurielämän vaikuttajia ja Juuan työväenyhdistyksen aktiiveja. Sovimme tuolloin, että tulen jolloinkin käymään heitä ja muita juukalaisia tervehtimässä. Näin siis tapahtui viime sunnuntaina.

Kohtaaminen oli noin 700 kilometrin ajomatkan väärtti. Sain ihastella taiteilijan tuotantoa hänen ateljeessaan, päivitimme puoluepolitiikan tilannetta ja nautimme maistuvan lounaan Kortelaisten kotona. Juuan työväentalolla koolle oli kutsuttu työväenyhdistyksen väkeä ja sitä olikin paljon paikalla.

Ilmoitin jo aikaisemmin kesällä kollegoilleni Pohjois-Karjalassa, että olen tällaisen kutsun saanut ja että varmasti myös oman alueen edustajat ovat tilaisuuteen enemmän kuin tervetulleita. Mielestäni on kohteliasta, että aina oman alueen edustajat vinkataan paikalle silloinkin, kun vierailijoita on tulossa.

Toinen kollegoista eli Merja Mäkisalo-Ropponen sai aikatauluunsa Juukan sopimaan ja olimmekin yhdessä keskustelemassa paikallisten kanssa ajankohtaisista asioista. Tilaisuus oli niin onnistunut, että kerroin isännille tulevani sinne mielelläni toistekin. Ajomatka takaisin kotiin sujui hyvillä mielin.

Blondin budjetti

Jossain lehdessä muistaakseni eilen oli otsikkona yllä oleva "Blondin budjetti". Blondina en olisi asiaan kiinnittänyt mitään huomiota, mikäli kyseessä olisi ollut Kauppalehden teräviä lausuva kaunis naikkonen sivun yläreunassa, Iltalehden Iltatyttö tai joku muu vastaavalla tavalla ansioitunut kaunotar.

Hämmästyin, kun huomasin, että jutussahan käsiteltiin Suomen valtiovaraiministerin budjettiesitystä ensi vuodelle. Aihe on mitä tärkein ja vakavin. Median tehtävänä on kertoa kansalaisille pelkistetysti, mistä esityksessä on kysymys. Budjettiesityksen plussat ja miinukset ovat lehdissä jokaisen arvioitavissa ja se on hyvä. Esityksen tekijän tukanvärillä ei liene niin suurta merkitystä kansalaisillekaan.

Kirjoitin aikaisemminkin tästä ihmeellisestä asennevammasta, joka suomalaisella medialla nyt tuntuu olevan merkittävässä asemassa olevia naisia kohtaan. Vamma näköjään senkun jatkuu ja pahenee. Urpilainen tietenkin suhtautuu ymmärtävästi tähän ilmiöön, mutta se ei estä meitä muita ihmettelemästä sitä.

Vähättely, tytöttely ja mitätöinti ovat niitä keinoja, joita on menneinä vuosikymmeninä käytetty naisia vastaan milloin missäkin. Oman kokemukseni mukaan, luulin jo niistä päästyn. Itse en ole siitä joutunut koskaan kärsimään.

Olen myös eri mieltä kuin kollega ja hyvä ystäväni Tuula Peltonen (sd.), joka männä viikolla lausui lehdissä eduskunnassa olevan naisiin kohdistuvaa vähättelyä. Talon sisällä mielestäni sitä ei ole, mutta näköjään kolmas valtiomahti tätä jaksaa jatkaa, maailman muuttumisesta huolimatta.

Savonlinnassa

Eilen olin savonlinnalaisten demareitten järjestämällä kahvikojulla Savonlinnan CityMarketin edustalla. Tavoitteena tavata ihmisiä ihan ilman taka-ajatuksia ja kuulostella heidän näkemyksiään meneillään oleviin asioihin.

Parituntisen session aikana tiensä teltalle löysivät useatkin kauppareissullaan piipahtaneet, mutta lähes jokaisen ensimmäinen kysymys oli: "Minkäs takia te NYT täällä olette?" Selityksen jälkeen päästiin sitten ihan asiaankin.

Meillä Mikkelissä on ollut vuosikausia tapana jalkautua kahvikojun kanssa torille aina silloin tällöin, olivatpa vaalit sitten menossa tai tulossa. Kansalaisten kuunteleminen on tärkein osa tätä duunia, mutta myös koko poliittista järjestelmäämme. Hyvä, että pää Savonlinnassakin on nyt avattu ja sitä tulee jatkaa.

Kentän laidalla

Tiedotusvälineiden mukaan, suomalaisjoukkue on voittanut jonkun toisen maan joukkueen jalkapallossa. Eilen piipahtaessani Helsingissä, olinkin huomaavinani poikkeuksellisen paljon jalkapallofanien näköistä porukkaa kuleksivan pitkin katuja.

Suomalaisten perinteikäs kohtalo on ollut hävitä kansainvälisiä jalkapalloturnauksia, mikä on kuitenkin pienoinen ihme, sillä yksittäiset suomalaiset pelaajat kuitenkin pärjäävät maailmalla huippujoukkueissa. Vai onko meitä suomalaisia vaan liian vähän, jotta yhteen joukkueeseen saisi useampaa hyvää pelaajaa...?

Reilu viikko sitten kävin katsastamassa mikkeliläistä naisjalkapalloilua. PU 62:n naiset pelasivat (muistaakseni) lappeenrantalaisia vastaan ja hävisivät tuon tärkeän matsin. Ennen peliä sekä valmentaja että joukkueenjohtaja kertoivat naisjalkapalloilun mahdollisuuksista Mikkelissä ja siitä, kuinka meillä olisi saumaa saada nostettua PU 62 mestaruussarjatasolle ja kuinka jo nyt muutama lupaava pelaaja osallistuu maajoukkueen leireille ym.

Jalkapalloilu, kuten muutkin joukkuelajit ovat sellaisia urheilumuotoja, joita itse mielelläni näkisin yhteiskunnan arvostavan ja tukevan enemmän. Joukkuelajissa lapset oppivat paljon enemmän kuin vain pelin säännöt. Parhaimmillaan joukkue antaa elinikäisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä kokemuksia koko elämän varrelle.

Tuki voi olla muutakin kuin pelkkää rahaa. Meidän kuntapäättäjien tehtävänä on pitää huolta siitä, että urheiluseuroilla on kunnolliset olosuhteet harrastuttaa lapsiamme, olipa sitten kyse jalkapallosta, jääkiekosta, jääpallosta tai salibandystä. Kaikki nämä tarvitsevat omanlaisensa tilat, joista tällä hetkellä Mikkelissä on puutetta. Urskin saaneraus on lähivuosina aivan välttämätöntä.

Ketjuvasikoita ja kädentaitoja

Maanantaina me maakunnan kansanedustajat tapasimme Pieksämäen Naarajärvellä eteläsavolaisia 4H-liiton miehiä, naisia ja nuoria. Parin tunnin session aikana saimme aimo annoksen tietoa kaikesta siitä, mitä 4H-kerhot tekevätkään. Uutena asiana itselleni kirkastui termi "Ketjuvasikka".

Pääasiassa 4H -toiminta on keskittynyt maaseudulle, jossa aktiivisimmat kerhotkin ovat. Kaupungeissa 4H:t vastaavat mm. koululaisten iltapäiväkerhon pyörittämisestä, Mikkelissäkin se on iso toimija juuri tällä saralla. Oma poikani oli ekaluokkalaisena juuri 4H:n ylläpitämässä iltapäiväkerhossa Rouhialan alakoululla.

Hyvin organisoituna ja joka ikäryhmälle jotakin tarjoavana, 4H on esimerkillinen lasten ja nuorten kolmannen sektorin toimija, jonka tulevaisuus on turvattava jatkossakin. Toisin kuin joskus luullaan, 4H ei ole yksistään mikään kepulaisten juttu tai heidän vastineensa pioneereille.

Sen tervehenkiseen toimintaan ovat tervetulleita kaikki lapset ja nuoret ja siitä voisivat oikeat poliittiset nuorisojärjestöt ottaa jopa oppia, sillä tärkeintä on saada yhä useampi nuori kiinnittymään johonkin sosiaaliseen toimintaan sen sijaan, että elämää eletään virtuaalisesti jossakin.

Paikalla tilaisuudessa oli myös muutama ihkaelävä 4H-nuori. Nuoret naiset esittelivät perustamaansa käsityöalan yritystä, jonka tuotteita oli meilläkin mahdollisuus paitsi ihastella niin myös ostaa. Itselleni tarttui mukaan syksyn väreihin sopiva kierrätysmateriaaleista tehty kaulakoru, jonka debyytti tullee olemaan heti ilmojen viilennyttyä.

Kuntalaiskysely

Tämän päivän Länkkärissä kaupunginjohtajamme Mikander pohdiskelee kuntaliitosten tarpeellisuutta. Hän viittaa maan hallitusohjelmaan, jossa kuntarakenteen tarkasteluun kannustetaan monin tavoin.

Mikander ei sano ääneen sitä, keiden Mikkelin naapurikuntien olisi päätöksiä vihdoin tehtävä, mutta kaikki tietävät hänen tarkoittavan Mikkelin työssäkäyntialueeseen kuuluvia Hirvensalmea ja Ristiinaa.

Nämä kaksi olivat mukana kuntaliitoskeskusteluissa yli kymmenen vuotta sitten, kun kaupunkiin liittyivät maalaiskunta ja Anttola. Silloin aika ei ollut heidän näkökulmastaan katsottuna oikea.

Kaupunginjohtaja toivoo liitoskeskustelua käytäväksi presidentinvaalien jälkeen. Miksi vasta sitten? Mielestäni oikea aika avata keskustelu olisi tänä syksynä, sillä nyt olemme aloittamassa kuntien yhteistä sosiaali-ja terveydenhuollon järjestämistä ja yhteistyömme kuntien kesken saa aivan uuden ulottuvuuden.

Keskustelun avaaminen on kuitenkin pienemmistä kunnista kiinni. Viime eduskuntavaalien aikana tapasin lukemattoman määrän kuntalaisia sekä Ristiinassa että Hirvensalmella, jotka olivat sitä mieltä, että liittyminen Mikkeliin ei olisi ollenkaan huono asia, hoitaahan kaupunki nytkin suurimman osan heidän palveluistaan.

Siksi vihjaankin nyt tässä jollekin em. kuntien päättäjistä, että järjestäkää kuntalaiskysely asiasta. Ajatukset ja tunnot ovat saattaneet viime vuosina muuttua maailmankin muututtua. Kyselyn toteuttaminen ei ole hankalaa, mutta antaisi päättäjille vahvan selkänojan tehdä asiaa koskevia ratkaisuja nimenomaan kuntalaisten tahdon mukaisesti (tai vastaisesti).

Kyselyllä voidaan tietenkin saada juuri halutun kaltainen lopputulos. Nimittäin jos kysytään: "Haluatko säilyttää kunnan itsenäisenä", niin lopputulos on varmasti säilyttämisen kannalta myönteinen. Itsenäisyyden menettämisellä pelottelu on pahinta, mitä suomalaiselle voi sotavuosien jälkeen sanoa.

Mikäli kysyttäisiin toisin eli: "Mikkeli tuottaa tai järjestää nyt suurimman osan kuntasi palveluista, haluatko poistaa kuntarajat kaupungin ja kunnan väliltä ja liittää kunnan osaksi Mikkelin kaupunkia", lopputulos olisi ehkä toisenlainen.

Kuntaliitokset tulee tehdä vapaaehtoisuuden pohjalta ja pienemmän kunnan niin halutessa. Siksi tätä halukkuutta olisi aika ajoin kunnan sisällä puntaroitava ja tämä syksy voisi olla joutavaa aikaa siihen. Kannustan tovereita Hirvensalmella ja Ristiinassa ottamaan ohjat omiin käsiin ja tunnustelemaan kuntalaisten halukkuutta mahdollisiin neuvotteluihin. Sen jälkeen me mikkeliläiset olemme valmiita käynnistämään keskustelut, ei ennemmin.

Kiertoajelulla, osa 2

Tänään kiertelimme toisella puolen kaupunkia eli Kaihun ympäristössä ja Mikkeli-puistossa. Harjumaastot hoidettuine kävelyteineen ovat kaupunkimme helmiä ja toriltakin alueelle on matkaa ainoastaan kilometrin verran.

Kymmenen vuoden ajan Mikkeli-puistoa on rakennettu ja ylläpidetty tarkoituksena saada alueesta laaja mallipuutarha-alue, jossa yritykset voivat esitellä tuotteitaan ja asiakkaat saada ideoita omiin puutarhoihinsa. Kaupunki on ollut rahallisesti tukemassa puistoa sen alusta lähtien.

Puiston laajentuminen ei ole tapahtunut ihan toivotulla tavalla ja yritysten sitoutumisenkin kanssa on ollut ongelmia. Tänään puistossa oli muutamia ihmisiä ja kaikki näytti oikein hyvältä. Itse en ole ollut puiston rahoittamisen kannalla koskaan, mutta nyt kun sitä on jatkunut jo kymmenen vuotta, on siitä meidän kaupunkilaisten nautittava koko rahan edestä.

Tänään katselin sillä silmällä puiston ympäristöä; nyt luonnontilassa olevat pellot olisikin syytä kaavoittaa uudelleen ja tällä kertaa asumiskäyttöön. Muutama pieni kerrostalo lisäisi alueen elävyyttä ja olisi varmasti haluttua seutua kahden järven välissä Kenkäveron ja Mikkeli-puiston vieressä. Maankäyttömaksuista saataisi vähän pätäkkää puistonkin ylläpitämiseen. Tässä vinkkiä vihreille seuraavasta valittamisen aiheesta:)

Kiertoajelulla, osa 1

Tänä viikonloppuna olen kierrellyt koiran kanssa ihan lähikulmilla. Kävimme tarkastamassa Etelä-Savon kenties upeimman peruskoulun pihamiljöön. Raviradantielle avataan näet huomenna uusi Kalevankankaan koulu, jossa kolme entistä koulua aloittaa yhteiselon uusissa upeissa tiloissa.

Ratkaisu koulun perustamisesta ja kolmen lakkauttamisesta ei ollut helppo, mutta huonokuntoiset rakennukset edellyttivät muutosta. Nyt, kun pytinki alkaa olla valmis, voimme kaikki nähdä, että päätös oli oikea.

Hinnaltaan kallis rakennus (remontoitu ja laajennettu) tulee palvelemaan noin viittäsataa peruskoululaista. Kymmenen vuoden jälkeen tulemme vihdoin näkemään sen, kuinka kaupungin erityisoppilaat saavat juuri heille suunnitellut tilat. Parakkikoulut jäävät heidän osaltaan nyt historiaan.

Henkilökohtaisesti olen tästä erityisen iloinen, onhan tämän ongelman ratkaiseminen ollut yksi oman kunnallispoliittisen taipaleeni tärkeimpiä. Tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka asiat kuitenkin järjestyvät, toiset ennemmin kuin toiset. Asioiden muuttaminen on mahdollista, mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteistä työtä.

Kalevankankaan koulun piha-alueet ovat huikeat. Ainakaan olosuhteista ei enää ole lasten liikkuminen kiinni. Oman lisänsä tuo upea Kalvenkankaan maasto sekä vieressä olevat (yksityinen) liikuntahalli ja jäähalli. Uskon, että tämä investointi tulee todellakin olemaan hintansa väärtti.

Ei mikään kiintiö-Paavo!

Paavo Lipposen ilmoitus asettua puolueemme presidenttiehdokkaaksi oli iloinen yllätys. Puhelin on käynyt kuumana demareiden kesken myös täällä Etelä-Savossa. Juuri tätä sitoutuneisuutta ja vastuullisuutta on sosialidemokraattinen aate parhaimillaan!

Nimittäin lähes kaiken nähneenä ja kokeeneena ikämiehenä ei hänen olisi tarvinnut lähteä vaativaan vaalikampanjaan ja tavoittelemaan vielä vaativampaa tehtävää. Pakko ehdokkuuteen tuli hänen sisimmästään ja perusteltuina syinä on hän tänään kertonut olevan vakava huoli isänmaasta ja Euroopasta. Voiko enempää suomalainen mies meitä (demari)naisia herkistää.

Lipposen ehdokkuuden myötä katosivat paineet myös kepulaisilta. Sillä Väyrysen näkemyksen mukaan, kaikissa pressanvaaleissa on aina oltava yksi paavokin mukana. Keskustan nihkeys olla nimeämättä Väyryspaavoa ehdokkaakseen voidaan nyt unohtaa, sillä meidän Paavon taakse voivat kaikki kepulaisetkin tulla.

Kiiruhtihan itse Väyrynenkin jossain jo aikaisemmin kehumaan joidenkin demareiden olevan hänen takanaan, mutta sukunimestä ei liene noissa tupailloissa ollut ollut puhetta. Sattuuhan noita erreyksiä:)

Mikkelin Työväenyhdistys on yksi lukuisista puolueosastoista, jotka esittävät Paavo Lipposta SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Odotamme innolla vaalityön käynnistymistä ja teemme kaikkemme, että paras ehdokas presidentiksi ensi tammikuun 3. sunnuntai valitaan.

Asennevamma?

Eilisessä jommassakummassa iltapäivälehdessä kerrottiin kuinka valtiovarainministeri Urpilainen on palannut lomaltaan. Kahden viikon lomansa hän oli lehden mukaan viettänyt sekä kotimaassa että ulkomailla.

Jutussa kerrotiin laveasti, mitä kaikkea Euroopan ja maailman taloudessa on kahden viikon aikana tapahtunut ja kuinka Urpilainen vaan lomailee. Kerrottiin myös se, kuinka hän oli lomansa aikana lukenut kahdeksan kirjaa.

Samaan tapaan Urpilaista moitittiin kesällä 2008, kun hän vastavalittuna puolueen puheenjohtajana piti parin viikon loman eikä ollut tiedotusvälineiden tavoitettavissa. Jo silloin ihmettelin ilmapiiriä.

Samaan tapaan arvosteltiin tänä kesänä puheenjohtaja Kiviniemeä, joka ilmoitti olevansa perheensä kanssa lomalla muutaman viikon.

Sen sijaan puheenjohtaja, pääministeri Katainen sai paljon myönteistä palstatilaa sillä, kuinka HÄN lähtee perheensä kanssa lomamatkalle ja kuinka tärkeää on viettää aikaa perheensä kanssa ja kuinka viksua on muistaa myös lomailla välillä.

Jäin miettimään, onko suomalainen media todellakin yhä näin asenteellista vai johtuuko Kataisen lomailun hyvyys pelkästään oikean puolueen jäsenkirjasta. Mielestäni lomansa ovat ansainneet kaikki työssäkäyvät ihmiset ja myös poliitikot sitä tarvitsevat.

Poliitikon kunnollinen lomanvietto on velvollisuus kansalaisia kohtaan; väsyneenä ja ylirasittuneena ei kukaan pysty antamaan parastaan ja meidän ammatissa on oltava iskussa 24/7.

Työn touhussa

Tänään on ensimmäinen varsinainen lomanjälkeinen työpäivä. Seuraavat viikot istuntokauden alkuun asti kuluvat pääosin omassa maakunnassa. Eduskuntaryhmän kesäkokous Porissa 25.- 26.8. katkaisee tämän maakuntajakson, mutta muutoin päivät täyttyvät mm. niin Mikkelin kaupungin, Etelä-Savon maakuntaliiton, Itä-Suomen neuvottelukunnan kuin Ammattikorkeakoulu Oy:n kokouksista.

Kokousten lisäksi kansanedustajana kierrän ympäri maakuntaa sekä yksin, että kollegoiden kanssa yhdessä. Uutena elementtinä omalle duunilleni on se, että nyt meitä demariedustajia on kaksi, joten yhteisiä keikkojakin on siis luvassa.

Joitakin täysin vapaitakin arkipäiviä vielä elokuuhun mahtuu ja ne kulunevat entiseen malliin kotitöitä tehden ja Onnin kanssa touhuten. Pojan päivät ja illat kylläkin alkavat yhä enemmän sujua ilman äidin seuraa, mutta läsnäolo ja saatavuus ovat kuitenkin se turvallisen kasvun perusta vielä monta vuotta.

Istuntokausi alkaa tiistaina 6.9. ja sille viikolle onkin jo buukattu jos jonkinlaista muutakin tapaamista ja kokousta Helsingissä eli tehokkaasti tulee sitten syksykin alkamaan. Blogeja kirjoitan taas tästä alkaen säännöllisesti, niin isoista kuin pienistäkin asioista.

Onnistunut loma

Lomat on nyt siis pidetty ja tein melkein, kuten uhosinkin eli pidin koneet kiinni koko lomareissun ajan. Kaksi viikkoa Kreetalla hyvässä seurassa tuli tarpeeseen ja oli ihmeitätekevää. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin loman jälkeen pitäisi aina tuntuakin; intoa ja tarmoa riittää!

Lomamatkamme tiedotussulun katkaisi kylläkin STT:n laittama viesti Oslon järkyttävistä tapahtumista ja sitä uutisointia sitten kyllä seurasinkin useina päivinä sekä sähköpostista että BBC:n uutisista.

Oman miettimisensä aiheuttivat nuoret matkaseuralaiseni (12,13 ja 14 vuotiaat pojat); jouduin arvioimaan, kuinka kertoa heille tapahtuneesta ja miten asiasta tulee heidän kanssaan keskustella. Järkevinä poikina he suhtautuivat uutisiin asiallisesti, mutta toki ihmetellen. Ihmettelyyn en osannut enkä vieläkään osaa antaa vastauksia. Tuskin kukaan muukaan siihen pystyy.

Muutoin matkamme oli onnistunut ja kaikin puolin mukavia kokemuksia täynnä. Itse iloitsin eniten siitä, että oma poikani Onni 12 v vihdoin "oppi lukemaan". Hän luki ihan oma-aloitteisesti reissun aikana kaksi kokonaista nuortenkirjaa, mistä olen tosi iloinen.

Tähän asti yritykseni pojan lukemisen lisäämiseksi (lahjonta, uhkailu ja kiristäminen) ovat olleet tuloksettomia, mutta ilmeisesti oikeanlaisen kirjan löytymisellä oli suurempi merkitys kiinnostuksen heräämiseen. Lukemisen merkitystä oppimisen ja muun elämän kannalta en koskaan väsy korostamaan. Onni itsekin oli asiasta hämmästynyt ja myös innoissaan suunnitteli kertovansa asiasta omalle opelleen syksyllä:)