Tiedotusvälineiden mukaan, suomalaisjoukkue on voittanut jonkun toisen maan joukkueen jalkapallossa. Eilen piipahtaessani Helsingissä, olinkin huomaavinani poikkeuksellisen paljon jalkapallofanien näköistä porukkaa kuleksivan pitkin katuja.
Suomalaisten perinteikäs kohtalo on ollut hävitä kansainvälisiä jalkapalloturnauksia, mikä on kuitenkin pienoinen ihme, sillä yksittäiset suomalaiset pelaajat kuitenkin pärjäävät maailmalla huippujoukkueissa. Vai onko meitä suomalaisia vaan liian vähän, jotta yhteen joukkueeseen saisi useampaa hyvää pelaajaa...?
Reilu viikko sitten kävin katsastamassa mikkeliläistä naisjalkapalloilua. PU 62:n naiset pelasivat (muistaakseni) lappeenrantalaisia vastaan ja hävisivät tuon tärkeän matsin. Ennen peliä sekä valmentaja että joukkueenjohtaja kertoivat naisjalkapalloilun mahdollisuuksista Mikkelissä ja siitä, kuinka meillä olisi saumaa saada nostettua PU 62 mestaruussarjatasolle ja kuinka jo nyt muutama lupaava pelaaja osallistuu maajoukkueen leireille ym.
Jalkapalloilu, kuten muutkin joukkuelajit ovat sellaisia urheilumuotoja, joita itse mielelläni näkisin yhteiskunnan arvostavan ja tukevan enemmän. Joukkuelajissa lapset oppivat paljon enemmän kuin vain pelin säännöt. Parhaimmillaan joukkue antaa elinikäisiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä kokemuksia koko elämän varrelle.
Tuki voi olla muutakin kuin pelkkää rahaa. Meidän kuntapäättäjien tehtävänä on pitää huolta siitä, että urheiluseuroilla on kunnolliset olosuhteet harrastuttaa lapsiamme, olipa sitten kyse jalkapallosta, jääkiekosta, jääpallosta tai salibandystä. Kaikki nämä tarvitsevat omanlaisensa tilat, joista tällä hetkellä Mikkelissä on puutetta. Urskin saaneraus on lähivuosina aivan välttämätöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti