torstaina, elokuuta 11, 2011

Ei mikään kiintiö-Paavo!

Paavo Lipposen ilmoitus asettua puolueemme presidenttiehdokkaaksi oli iloinen yllätys. Puhelin on käynyt kuumana demareiden kesken myös täällä Etelä-Savossa. Juuri tätä sitoutuneisuutta ja vastuullisuutta on sosialidemokraattinen aate parhaimillaan!

Nimittäin lähes kaiken nähneenä ja kokeeneena ikämiehenä ei hänen olisi tarvinnut lähteä vaativaan vaalikampanjaan ja tavoittelemaan vielä vaativampaa tehtävää. Pakko ehdokkuuteen tuli hänen sisimmästään ja perusteltuina syinä on hän tänään kertonut olevan vakava huoli isänmaasta ja Euroopasta. Voiko enempää suomalainen mies meitä (demari)naisia herkistää.

Lipposen ehdokkuuden myötä katosivat paineet myös kepulaisilta. Sillä Väyrysen näkemyksen mukaan, kaikissa pressanvaaleissa on aina oltava yksi paavokin mukana. Keskustan nihkeys olla nimeämättä Väyryspaavoa ehdokkaakseen voidaan nyt unohtaa, sillä meidän Paavon taakse voivat kaikki kepulaisetkin tulla.

Kiiruhtihan itse Väyrynenkin jossain jo aikaisemmin kehumaan joidenkin demareiden olevan hänen takanaan, mutta sukunimestä ei liene noissa tupailloissa ollut ollut puhetta. Sattuuhan noita erreyksiä:)

Mikkelin Työväenyhdistys on yksi lukuisista puolueosastoista, jotka esittävät Paavo Lipposta SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Odotamme innolla vaalityön käynnistymistä ja teemme kaikkemme, että paras ehdokas presidentiksi ensi tammikuun 3. sunnuntai valitaan.

Ei kommentteja: