keskiviikkona, elokuuta 10, 2011

Asennevamma?

Eilisessä jommassakummassa iltapäivälehdessä kerrottiin kuinka valtiovarainministeri Urpilainen on palannut lomaltaan. Kahden viikon lomansa hän oli lehden mukaan viettänyt sekä kotimaassa että ulkomailla.

Jutussa kerrotiin laveasti, mitä kaikkea Euroopan ja maailman taloudessa on kahden viikon aikana tapahtunut ja kuinka Urpilainen vaan lomailee. Kerrottiin myös se, kuinka hän oli lomansa aikana lukenut kahdeksan kirjaa.

Samaan tapaan Urpilaista moitittiin kesällä 2008, kun hän vastavalittuna puolueen puheenjohtajana piti parin viikon loman eikä ollut tiedotusvälineiden tavoitettavissa. Jo silloin ihmettelin ilmapiiriä.

Samaan tapaan arvosteltiin tänä kesänä puheenjohtaja Kiviniemeä, joka ilmoitti olevansa perheensä kanssa lomalla muutaman viikon.

Sen sijaan puheenjohtaja, pääministeri Katainen sai paljon myönteistä palstatilaa sillä, kuinka HÄN lähtee perheensä kanssa lomamatkalle ja kuinka tärkeää on viettää aikaa perheensä kanssa ja kuinka viksua on muistaa myös lomailla välillä.

Jäin miettimään, onko suomalainen media todellakin yhä näin asenteellista vai johtuuko Kataisen lomailun hyvyys pelkästään oikean puolueen jäsenkirjasta. Mielestäni lomansa ovat ansainneet kaikki työssäkäyvät ihmiset ja myös poliitikot sitä tarvitsevat.

Poliitikon kunnollinen lomanvietto on velvollisuus kansalaisia kohtaan; väsyneenä ja ylirasittuneena ei kukaan pysty antamaan parastaan ja meidän ammatissa on oltava iskussa 24/7.

Ei kommentteja: