keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Ilmansuojelupäivät

Lappeenrannassa on jälleen pidetty valtakunnalliset Ilmansuojelupäivät (32. kerta). Kerran vuoteen alan asiantuntijat ja eri sektoreiden ammattilaiset kokoontuvat ja käyvät ajankohtaiskeskustelua siitä, missä ollaan menossa.

Tällä kertaa mukaan oli otettu paneelikeskustelu. Osallistujina oli ympäristövaliokunnan jäseniä, kaikista suurista puolueista yksi. Minä sain kunnian edustaa sosialidemokraatteja. Keskustelu eteni hyvin ja puheenjohtajana toiminut Energiateollisuus ry:n johtaja Jukka Leskelä sai panelistit pidettyä hyvin aisoissa ja suunnitellut teemat saatiin käytyä läpi.

Keskustelun kuluessa kävi hyvin ilmi se, kuinka eri puolilta Suomea olevat kansanedustajat korostavat eri asioita myös ympäristöpolitiikan osalta. Monista asioista valiokunnan jäsenillä oli toki varsin yhtenäinenkin näkemys, mutta painopisteet voivat olla vähän erilaiset.

Esimerkiksi hallitusohjelmassa mainittu vapaa-ajanasuntojen muuttaminen ympärivuotiseen käyttöön on eteläsavolaisesta näkökulmasta katsottuna erittäin tervetullut asia. Samaa olemme me täällä korostaneet jo vuosia. Näiden asuntojen muuttaminen voidaan tietenkin tehdä myös vähemmän ympäristöä kuormittavalla tavalla. Kehittelemisen arvoinen juttu siis.

Visiittini Lappeenrantaan rajoittui tähän paneeliin. Seminaarissa olisi ollut paljon muutakin mielenkiintoista, mutta oma aikatauluni oli sen verran tiukka, että jouduin palaamaan heti takaisin Mikkeliin. ( Terkut siis Leena H:lle, olit ajatuksissani ja väljemmällä ajalla olisin käynyt moikkaamassa!)

Tulipahan jälleen kiinnitettyä huomiota Valtatie 13:a huonoon kuntoon. Rekkaliikenne tiellä on vilkasta ja mutkainen ja mäkinen tie tuntui tosi vaaralliselta ajaa. Enpä haluaisi tuota reittiä kurvailla talven liukkailla pimeyden keskellä.

Ei kommentteja: