perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Rengasmatka

Teimme tänään jokakesäisen rengasmatkan. Hirvensalmen Tervaleppä-tapahtuma oli saanut paikkakunnan torille paljon muitakin. Nautimme torilla ihanat voissa paistetut muikut ja sen jälkeen pakollinen säkki metrilakua matkaevääksi. Torilla oli paljon tuttuja, niin Mikkelistä kuin Hirvensalmeltakin.

Hirvensalmelta ajelimme naapurikunta Mäntyharjuun. Torimyyjät olivat jo lopettelemassa päiväänsä, mutta mansikat ja perunat saimme vielä mukaamme. Ystävälliset tytöt torikahvilassa saivat myytyä meille kahvit (munkkien kera).

Mäntyharjun kulmalta kurvasimme seuraavaan naapuriin, Ristiinaan. Ristiinan satama upeine veneineen ja maisemineen jaksaa aina ihastuttaa. Panin merkille, että tänä vuonna kesäteatterissa esitetään "Tankki täyteen" -näytelmää.

Yhteistä näille kolmelle pienehkölle kunnalle on se, että kesäaikana ne vähintäänkin tuplaavat asukasmääränsä ja se näkyi tänäkin päivänä. Liikkeellä oli paljon paitsi alkuasukkaita, niin selkeästi myös mökkiläisiä.

Yhteistä on myös se, että nämä kaikki kolme kuntaa ovat ilmaisseet halukkuutensa jatkaa itsenäisinä kuntina, sen sijaan, että liittyisivät Mikkeliin tai toisiinsa. Mielestäni tätä halua tulee kunnioittaa, eikä olla kaupungin suunnasta jatkuvasti kimputtamassa keskusteluihin kuntaliitoksista.

Rengasmatkamme päättyi Mikkeliin, jossa kotikadullemme pysähtyvä jäätelöauto kruunasi lomapäivän:)

Ei kommentteja: