perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Maaherralla "kylässä"

Keskiviikkona sain olla mukana Itä-Suomen lääninhallituksen järjestämässä seutukuntatapaamisessa. Tilaisuudessa seudun virkamiehet ja luottamushenkilöt saivat mahdollisuuden kuulla ajankohtaista tietoa siitä, missä alueellamme lääninhallituksen näkökulmasta mennään. Emäntänä tapaamisessa oli aina yhtä välitön maaherramme Pirjo Ala-Kapee.

Pääpaino esityksissä oli luonnollisestikin sosiaali- ja terveystoimen haasteissa. Sinänsä mitään uutta ei ilmi tullut, mutta yleisö tuli entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että maakunnassamme tullee tulevaisuudessa olemaan tosi suuria hankaluuksia siinä kuinka työpaikat ja työntekijät saadaan paremmin kohtaamaan toisensa.

Kuntien välistä yhteistyötä täytyy pystyä lisäämään; ei voi olla jatkossa mahdollista, että jokainen kunta touhuaa samoja asioita yksikseen pienillä resursseilla kun vaihtoehtona olisi yhdistää voimia ja sitä kautta saada toimintoja myös tehostettua.

Toisena toimintatapauudistuksena on välttämättä se, että erilaisista hankkeista saadut mallit ja tulokset saataisi siirrettyä varsinaiseen kuntien tekemään perustyöhän. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että on meneillään paljon yksittäisiä ja erillisiä hankkeita, joiden päätyttyä ei oikein osata ottaa niistä kaikkea tehokkuutta irti.

Tilaisuudessa kuultiin myös lääninhallituksen liikennehallintopäällikön esitys kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmista. Eniten alustuksesta jäi mieleen se, kuinka monessa kunnassa tällaista suunnitelmaa EI OLE tehty ja mikäli on tehty, on siitä jo useimmiten paljon aikaa. Eli ajantasaistamista vaatisi tämäkin asia. Paitsi että suunnitelma tehdään, on sen toteuttamiseksi myös varattava resursseja. Pelkällä suunnitelmalla ei juurikaan liikenneturvallisuutta lisätä.

Tällä viikolla oli myös tilaisuus Mikkelin ja Haukivuoren (opetustoimen) luottamushenkilöillä osallistua seudullisen opetuspalvelukeskuksen valmistelutyöhän. Seminaarissa pääsivät kaikki läsnäolijat vaikuttamaan valmisteilla olevaan asiaan sekä saattoivat esittää konsultille tarkentavia kysymyksiä. Se, että päätöksentekijät otetaan mukaan suurten linjojen valmisteluun tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, on asioiden etenemisen kannalta välttämätöntä. Tästäkin tapaamisesta on varmasti hyötyä kun asiaa lähdetään viemään eteenpäin.

Tänään oli Onnin jalkapallokoulun viimeinen päivä. Rivi äitejä (muutama isäkin) on uskollisesti ja urhoollisesti istunut kylmässä Hänskissä koko viikon. Meillä on ollut tosi hauskaakin. MP:n nuoret ovat ansiokkaasti suoriutuneet valmennusurakastaan meistä kärkkäistä äideistä huolimatta ja lapset ovat olleet tyytyväisiä. Tämä olikin hyvä perehdyttämisviikko laadukkaaseen jalkapallon seuraamiseen; nythän sitä sitten saa seurata ihan tuntitolkulla televisiosta joka ilta...

Nyt on pakattava kamat kassiin ja lähdettävä rantasaunan lämmitykseen Vatilaan. Sitkeän flunssan meinaan jättää tänään Syysjärveen!

Ei kommentteja: