tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

"Tästä kesä voi alkaa..."

Tämän kesän ehdoton hittibiisi on Valvomon hyväntuulinen renkutus "Mikä kesä". Tällä hetkellä olen laulun kanssa samoissa tunnelmissa. Eilen oli nimittäin tämän kevään viimeinen kokous, joten nyt aloitan KESÄLOMAN.

Kaupunginhallituksen lista oli pitkä ja sisälsi monia isoja merkittäviä asioita. Pääsimme aloittamaan kokousta vasta puoli neljän maissa ja lopetimme puoli kahdeksan aikoihin. Aivan liian pitkä rupeama tehokkaaksi kokoukseksi siis.

Talven aikana olemme kokoontuneet pääasiassa 2-3 kertaa kuussa, joten näihin kevätkauden viimeisiin kokouksiin on tullut aivan liikaa asioita. Monet kaupunginhallitukselle tulevat asiat ovat sellaisia, että niiden esittelyyn ja käsittelyyn pitäisi varata kunnolla aikaa. Kaupunginhallituksen tärkein tehtävä on mielestäni kuitenkin suurten linjojen luominen ja pitkän tähtäimen taloussuunnittelu. Välillä tuntuu, että suuret asiat livahtavat nopeasti ohi ja pieniin lillukanvarsiin jäädään roikkumaan.

Edellisellä hallituskaudella kokoonnuimme muutamaa poikkeusta lukuunottamatta joka maanantai ja kokoukset pysyivät myös ajankäytöllisesti tehokkaina. Toivonkin, että ensi syksynä puheenjohtajisto saa sovitettua aikataulunsa sellaisiksi, että joku hallituksen puheenjohtajista (Seppälä, Hahtola, Lokka) on aina paikalla, jolloin kokouksia voitaisiin pitää tiheämmin. Asioita vaan on niin paljon, että kunnollinen käsittely vaatii aikansa.

Olen tänään kutsunut muutaman ystävättären kesäkauden aloittajaisiin pihallemme. Onkin mukavaa viettää päivä siivoillen huushollia ja valmistellen tarjoilua leideille. Menu tullee sisältämään muutamia raikkaita salaatteja ja patonkia, kuivan ja kylmän valkoviinilasillisen kera. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, puheenaiheista tuskin on pulaa; joten jos tuttavapiirimme miehillä korvia kuumottaa, syylliset löytyvät meidän pihalta...

Ei kommentteja: