lauantaina, heinäkuuta 31, 2010

Farmareilla

Viime päivät on siis mennyt vauhdilla Mikkelissä pidettyjen Farmari-messujen parissa. Päivisin olen ollut jututtamassa ihmisiä SDP:n kojulla viileässä jäähallin kulmauksessa, osallistunut ELY-keskuksen paneeliin sekä Järvi- Suomen Portin kokkikouluun. Iltaisin olen ollut mukana isännöimässä kaupungin tilaisuuksissa.

Messut ovat sujuneet hyvin, sää on suosinut ja järjestelyt ovat olleet moitteettomat. Kaupungin rakentama uusi yhdystie raviradan alueelle on tullut tarpeeseen ja on helpottanut järjestelyjä. Paras kulkuväline paikkakuntalaisille on ollut fillari ja sillä olenkin joka päivä saanut alueelle suihkia.

Toivottavasti myös ulkopaikkakuntalaiset ovat kokeneet järjestelyt onnistuneiksi, sillä tällaisilla messuilla on kaupungille paitsi imagollista niin myös taloudellista merkitystä ja siksi niitä pitää jatkossakin pystyä järjestämään ja aina entistä paremmin.

Puolueemme puheenjohtaja ja puoluesihteeri olivat eilen vieraina messuilla. Vastoin tämän päivän Länkkärin juttua, niin molemmat keräsivät ympärilleen paljon ihmisiä. Ainoastaan paremmalla osastosijainnilla olisimme voineet tässä suhteessa menestyä vielä paremmin. Sovimmekin saman tien puoluesihteerin seuraavasta vierailusta alkusyksystä Mikkeliin ja Mikkelin Wanhoihin Tovereihin.

Ei kommentteja: