keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Hyvä Etelä-Savo!

Paikallinen keskustelu Ideaparkista jatkuu ja saa yhä kunnallisempia piirteitä. Yritys on löytänyt Itä-Suomen Ideaparkille mieleisensä paikan Pieksämäeltä, Mikkelin naapurikaupungista. Sen sijaan, että ymmärrettäisiin iloita siitä, että mittava hanke jää meille Etelä-Savoon ja mikkeliläisten naapuriin, ollaan perisuomalaiseen tapaan kateellisia ja etsitään syyllisiä siihen, miksei MIKKELISTÄ sopivaa paikkaa löytynyt.

Olen ihan järkyttynyt viime päivien kommentoinneista (nimettömistäkin) lehdessä ja varsinkin tämän päivän Länsi-Savossa olleista ns. luottamusjohdon lynkkausmielialasta joitakin kohtaan. Puhtaita papereita jaetaan tietyille ja jotkut tietyt kaupungin virkamiehistössä vihjaillaan kelvottomiksi.

Mikkelin kaupunki on suurella rahoitusosuudellaan mukana seudullisessa elinkeinoyhtiössä Misetissä. Mikkelin kaupunginjohtaja on mukana tässä hallituksessa ja toimitusjohtajana on päätoiminen ammattilainen. Puheet siitä, että elinkeinoyhtiö jätettiin kaupungin taholta yksin, ovat käsittämättömiä. Miset toimii yksin ja tiedonkulku kaupungin virkamiesten välillä on ehdoton edellytys. Ja nimenomaan niin päin, että yhtiö pitää omistajaansa ajan tasalla.

Itse kaupunginhallituksen jäsenenä sain lukea Ideaparkista lehdestä. Asiaa oli valmisteltu elinkeinoyhtiössä eikä sitä nähty tarpeelliseksi tuoda meidän kaupunginhallituksen rivijäsenten tietoisuuteen. Myös tutustumismatka Lempäälän Ideaparkiin organisoitiin aivan jonkun muun tahon kuin kaupungin toimesta.

Jatkoa ajatellen, pyykinpesu on mielestäni tehtävä siinä, kuinka ja kenen johdolla näitä elinkeinopoliittisia hankkeita tehdään ja miten varmistetaan kaikkien asianosaisten mahdollisimman hyvä tiedonsaanti asioiden eri vaiheissa. Nyt on syyllistytty aivan väärän puun haukkumiseen.

Ei kommentteja: