torstaina, tammikuuta 24, 2008

Matkailua...

Vanha Gösta Sundqvistin biisi Pohjois-Karjalasta oli mielessäni, kun tuntitolkulla tiistaina matkustin kohti Joensuuta. Vierailu sinänsä oli oikein hyvin järjestetty ja meille ympäristövaliokunnan sd.ryhmäläisille erittäin antoisa.

Visiitti ympäristökeskukseen antoi hyvän katsauksen maakunnan kaivos- ja turvetoiminnan tilanteesta. Delegaatiomme eteläsuomalaiset jäsenet olivat hämmästyneitä niistä luonnonvaroista, joita Pohjois-Karjalan alueellakin runsaasti on.

Kaupungintalolla lounastimme vieraanvaraisten isäntiemme johdolla ja saimme kuulla mittavasta Penttilän alueen hankkeesta, jota aivan ydinkeskustaan ollaan tekemässä. Samasta aiheesta oli järjestetty myöhemmin iltapäivällä yleisötilaisuus, jossa saimme kuulla niistä haasteista, joita entisen sahan paikalle kaavailtu asuinalue ympäristön näkökulmasta tuo.

Metsäntutkimuslaitoksen tiloissa saimme paitsi ihailla upeaa puuarkkitehtuuria niin myös kuulla Metlan tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Eteläsavolaisena tietenkin kuuntelin erityisen tarkasti, mitä Punkaharjun toimipisteelle ollaan tekemässä. Toki lakkauttamisuhka on tullut jo tietoon, mutta toivoa vielä toisenlaisesta ratkaisusta täytyy viritellä.

Näitä ns. maakuntamatkoja olisi syytä tehdä enemmän. Olosuhteet eri puolella Suomea ovat niin kovin erilaiset, että tietämyksen lisääminen kaikille edustajille toisten maakuntien asioista olisivat enemmän kuin tervetulleita. Teemmehän kuitenkin yhdessä päätöksiä, jotka koskettavat ihmisiä eri tavalla erilaisissa maakunnissa.

Lentäen olimme perillä Helsingissä jo hyvissä ajoin illalla ja heti aamutuimaan olin työhuoneessa tsekkaamassa postia ja hoitelemassa muita asioita. Oli tosi kiva olla taas eduskunnassa ja huomasin toivovani, että voi kun istunnot ja valiokunnat jo alkaisivat!

Junamatkalla kotiin ehdin lukea lehtiä ja mietiskellä Anttolan Sanomien juttuani. Lehdissä oli paljon ajatuksia herättäviä juttuja ja jälleen tuli sellainen olo, että montaa asiaa tekisi mieli kommentoida. Taas kerran ajattelin sitä, kuinka upea ja mahtava meidän kirjastolaitoksemme onkaan; kaikilla ihmisillä on MAKSUTTA mahdollisuus lukea päivittäin valtakunnan sanomalehtiä ja pysyä siis halutessaan tiedon ja tapahtumien ytimessä. Kirjastopalvelut ovat yksi liian vähälle arvostukselle jäävä perusperuspalvelu.

Muutamien työkavereiden kanssa olemme istuntotauon aikana vaihtaneet ajatuksia ja kovin samankaltaisissa tunnelmissa me uudet edustajat olemme tätä taukoa viettäneet. Meidän ryhmäläisiä tietenkin puhututtaa oman puolueemme ajankohtaiset asiat, mutta kyllä ne tuntuvat kiinnostavan myös kollegoita toisista ryhmistä. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, kuinka me puolueena tästä keväästä selviämme.

Tänä iltana on Haukivuoren Työväenyhdistyksen kokous, jonne olen saanut kutsun osallistua. Mukava nähdä pitkästä aikaa Haukivuoren aktiiveja ja odotan mielenkiinnolla heidän kantaansa puolueen ajankohtaisiin asioihin. Juvalaiset Työväenyhdistyksen toimijat ottivat tänään Länsi-Savossa mielipidekirjoituksessaan voimakkaasti kantaa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen sekä organisaation pöllyttämisen puolesta.

Ei kommentteja: