Mökkiviikko on nyt takana. Vaihtelevista säistä huolimatta, nautimme täysillä. Hauskinta oli seurata kahden 9-vuotiaan (Onni ja Elias) taukoamatonta kesämeinikiä, jossa mielikuvituksella ei ollut rajoja. Ikiaikainen suojeluvaisto ja miehisyys pääsi valloilleen, kun pihapiirissä luikerteli KYY. Enemmän Onni oli kyllä huolissaan koiransa pärjäämisestä, kuin kiljuvan äitinsä kohtalosta. Joka tapauksessa käärme sai näiltä metsästäjiltä kyytiä!
Olin kääntänyt sanomalehdet mökille, joten aivan uutispimentoon ei tullut päästyä. Lisäksi sorruin hakemaan iltapäivälehdet lähikaupalta, joten kaikki vaiheet Tanjan ja Ollin elämästä on edelleen tiedossa. Seuraavan lomaviikon heinäkuussa aion olla Suomen rajojen ulkopuolella ja sillä välin tapahtuvat tärkeät tämänkin parin tapahtumat saavat jäädä minulta tietämättä.
Orientoituminen kaupunkielämään sujuu pikkuhiljaa. Kaksi päivää olen saanut järjestellä huushollia ja pestä pyykkiä. Outoa sekin, kuinka pyykinpesukin voi joskus olla hauskaa. Liekö keski-ikäistymistä vai muuten vaan oire jostakin...
Varmuudella keski-ikäistymistä on se, kuinka maraton-juoksu on saanut useamman nelikymppisen juoksemaan kilometritolkulla pitkin metsiä ja katuja. Eilen seurasin aitiopaikalla (omasta ikkunasta), kun useat sadat juoksuharrastajat pinkoivat pitkin Mikkelin katuja. Erityisesti jännitin veljieni (42 ja 44 v) puolesta. Turhaan jännitin; hyvin he maratoninpuolikkaastaan selvisivät.
Molemmat aloittivat juoksemisen juuri neljänkympin rajapyykin lähestyessä ja ovat hurahtaneet siihen nyt täysin. Oma kohtalonpäiväni on ensi vuonna, mutta joku muu tapa vanhentua sopinee minulle paremmin:)
Ensi viikon kalenteri onkin jo aika täynnä niin töitä kuin erilaisia kulttuuririentojakin. Huomenna kokoontuu kaupunginhallitus ja listan mukaan asiat eivät ainakaan kesän kunniaksi mitenkään helpotu. Tiistai-aamuna olemme vierailulla TE-keskuksessa ja illalla konsertissa Mikaelissa. Täytynee alkaa sovitella taas kenkiä jalkoihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti