perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Lopun edellä

Tämän kevään eduskuntatyö alkaa lähestyä loppuaan. Töitä talossa on kuitenkin vielä kahden viikon ajan eikä hiljentymistä ole havaittavissa. Olenkin ollut luvattoman kiireinen,enkä ole siis malttanut pysähtyä bloginkaan äärelle päiväkausiin:(

Ympäristövaliokunta sai ison urakkansa päätökseen tiistaina, kun teimme äänestyksen jälkeen lausunnot ydinvoimaloiden lisärakentamisesta. Valiokunnan niukka (9-8) enemmistö oli sitä mieltä, että kumpaakaan lupaa ei tulisi myöntää. Asia eteni talousvaliokuntaan, josta tuli toisenlainen päätös. Lopullinen päätös tehdään salissa 1.7.

Molemmat valiokuntani (ympäristö ja sivistys) kokoontuvat vielä ensi viikollakin, mutta Juhannuksen jälkeinen viikko on sitten pyhitetty pelkästään täysistunnoille ja ydinvoimalle.

Ei kommentteja: