tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Kirjastot ovat kulttuuria

Olin eilen Akavan Erityisalojen eduskuntavaalipaneelissa Mikkelin Mikaelissa. Osallistujia paneeliin oli kuudesta puolueesta ja keskustelu oli vilkasta. Puhuimme kulttuurista yleensäkin, sen merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Itse korostin kulttuurikasvatuksen ja koulutuksen roolia tulevaisuudenkin tarpeita ajatellen.

Sattumalta eilisaamuna näin aiheeseen liittyvän pätkän tv-uutisista, jossa kerrottiin kuinka Ruotsissa aiotaan yksityistää yhden kunnan kirjastopalvelut. Yksityistää kirjastopalvelut!? Voi härregud.

Akavan Erityisalojen liiton teettämän gallup-tutkimuksen mukaan kaikista kulttuuripalveluista juuri kirjastoa käytetään ylivoimaisesti eniten. Peräti 70 % kyselyyn vastanneista totesi käyneensä kuluneen vuoden aikana kirjastossa.

Suomessa tulee jatkossakin olla mahdollisuus laadukkaaseen ja ammattitaitoisesti palvelevaan julkisin varoin ylläpidettyyn kirjastoon. Ja tämä siitä huolimatta, minkälaisia kokemuksia naapurimaassamme siitä kenties saadaan tai huolimatta siitä yksityistämisvimmasta, mikä kaikilla hallinnonaloilla meillä tuntuu nyt vallitsevan.

Suomalainen, julkisin varoin ylläpidetty, laadukas kirjastolaitos on ollut meidän korkean sivistys- ja koulutustason yksi merkittävistä kulmakivistä. Tätä kivijalkaa on yritetty murentaa jo epäonnistuneella perusopetuksen alasajoa tarkoittavalla tuntijakouudistuksella. Toivottavasti Ruotsin esimerkki ei saa kokoomuslaisia villiintymään tästäkin ideasta.

Ei kommentteja: