maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Harmaata ja hapanta

Nyt on selkeästi syksy saapunut. Vettä sataa kaatamalla ja on pimeää ja harmaata. Pienet käytännön ongelmat mietityttävät; mitä laittaa Onnille päälle, onko ulko- vai sisäliikuntaa, miten saada iltapäivällä pojan aika kulumaan sisällä järkevästi, mihin jätin oman sateenvarjoni jne.

Eilinen sadepäivä menikin omalta osaltani siististi sisätöissä. Iltapäivällä vein Onnin ja serkkupojat elokuviin ja sillä aikaa nautiskelimme Muorin kanssa ravintolaruuasta. Muutoin lueskelin lehtiä ja touhusin koneella.

Eilisissä Länsi-Savossa ja Itä-Savossa olikin entiset kansanedustajat Backman ja Nousiainen oikein tykittäneet kunnolla. Närkästyksen toki ymmärtää, mutta ehkä itse vastaavanlaisessa tianteessa hieman pidättäytyisin kommentoimasta. Molemmat herrat ovat tehneet ansiokasta työtä maakunnan eteen, mutta etenkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana (molemmat hallituspuolueista) olisivat maakunnan tiehankkeet voineet paitsi alkaa niin myös valmistua.

Kumpaakin näistä kuntavaikuttajista tarvitaan yhä. Ainoastaan yksituumaisella työskentelyllä maakunnan hyväksi voidaan asioita viedä eteenpäin ja vaikuttamisen kanavia on useita. Ne kuuluisat pihlajanmarjat voisi nyt jo vihdoin jättää kettujen syötäviksi.

Tänään on taas tiivis maanantai. Monenlaista tapaamista ja kokousta olen saanut sovittua pitkin päivää. Toivottavasti en kastuisi likomäräksi ihan joka käänteessä...

Ei kommentteja: