perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Asiantuntijoita

Ympäristövaliokunnassa on nyt viime päivin' ollut kova meno. Olemme käsitelleet ensi vuoden talousarviota ja kultaviksi on kutsuttu useita asiantuntijoita. Järkevää on ollut se, että tietyn sektorin (asuntopuolen) asiantuntijat ovat kaikki olleet lähekkäin kuultavina ja sitten näiden jälkeen tulevat mm. ympäristötutkimuksen ja luonnonsuojelun asiantuntijoiden kuulemiset.

Nämä kuulemismenettelyt ovat todella hyödyllisiä. Asiantuntijat saavat kertoa oman näkemyksensä käsitteillä olevaan budjettiin ja heiltä on mahdollisuus asioista kysellä. Asumispuolella tuntuu olevan kyllä monenlaista huolta ja tarvetta.

Varsinkin tiettyjen erityisryhmien asumistilanne ei ole paras mahdollinen. Kohtuuhintaiset asunnot puuttuvat kovin monelta ryhmältä ja paineet asuntotuotannon kasvattamiseksi ja entisen rakennuskannan korjaamiseksi ovat valtaisat. Määrärahat budjetissa eivät tähän tarpeeseen pysty vastaamaan.

Tämän äpivän täysistunnossa oli paljon rauhallisempaa kuin viime viikolla. Liekö tv-uutisten näyttämä kaaottinen tilanne oli edustajien mielessä vielä. Nyt on aika lähteä junalle ja toivon, että junat olisivat ajallaan... kotiin olisi jo kiva päästä!

Ei kommentteja: