Suomessa joka toinen avioliitto päättyy eroon. Me kuulumme nyt tähän puolikkaaseen. Yhteisellä päätöksellä olemme päätyneet hakemaan avioeroa. Päätös on tehty vuosien harkinnan jälkeen eikä asiaan liity mitään draamaa. Joskus asiat vaan menevät näin.
Minua viisaammat ja kokeeneemmat ovat kertoneet, että silloin kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia (uusi työ) tai kriisejä (läheisen kuolema), avioliitto punnitaan. Joskus vaikeudet yhdistävät puolisoita, mutta yhtä usein myös erottavat.
Osittaista erillään asumista olemme harjoitelleet maaliskuusta lähtien aloitettuani reissutyöt ja kokonaan eri osoitteissa olemme asuneet elokuusta lähtien. Arki on sujunut hyvin, pojat ovat pärjänneet kahdestaan tiistaista perjantaihin ja perjantaista tiistaihin olemme Onnin kanssa viettäneet aikaa kaksin.
Omalta osaltani voin todeta (kun sitä kuitenkin kysytään), että eroon ei liity muita ihmisiä. Miehelleni ja hänen "tyttöystävälleen" toivon vilpittömästi kaikkea hyvää (terkut "ystävättärelleni" Kirsille).
Vaativa työ edellyttää, että kotiasiat ovat kunnossa. Huolestuneille voin todeta, että kohdallani juuri näin vihdoinkin näyttää olevan. On tärkeää, että omassa kodissaan voi olla hyvällä mielellä ilman, että joutuu olemaan sanaharkassa kenenkään kanssa tai ilman, että jatkuvasti on riidan ilmapiiri läsnä. Tämä on myös lapsen etu.
Voin myös todeta kiinnostuneille, että aion jatkossakin käydä kahvilla tai syömässä miespuolisten tuttavien kanssa, mutta 21 vuotta parisuhde-elämää riittää tähän lähtöön. Nyt on aika omistautua pelkästään lapselle ja työlle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti