perjantaina, helmikuuta 06, 2009

Terijoelta tuulee

Tällä viikolla jouduimme äimistelemään valtiovarainministeri Kataisen kolumnia Turun Sanomissa. Hän lärväili opposition tekemisiä ja kaiken huipuksi vertasi oppositiota maanpetturin kaltaiseen, sodan aikaiseen Terijoen hallitukseen.

Kolumni itsessään oli samaa diipadaapaa, mitä olemme saaneet ennenkin lukea. Heitto Terijoen hallitukseen oli mauton ja asiaton. Tekstiä kirjoitettaessa jokaisella on mahdollisuus harkita, miettiä ja lukea sitä, mitä haluaa ihmisille kertoa. Kataisella oli joku näistä vaiheista jäänyt turhan vähälle.

Kyselytunnilla puheenjohtaja Urpilainen antoi ministerille palautetta asiasta. Liukkaan luikun lailla Katainen kiirehti esittämään nöyrän anteeksipyynnön harkitsemattomista sanoistaan. Omassa epäileväisessä mielessä ajattelin jo, että oliko tämä taas yksi julkisuustemppu kokoomuksen ja Kataisen suosion nostattamiseksi. Suoraselkäinen suomalainen mies pyytämässä anteeksi on niin harvinainen näky, että uskon sen jopa ohittavan tämän päivän iltapäivälehdissä edustaja Karpelan raskauskommentoinnin.

Ei kommentteja: