lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Pöhköä touhua!

Eduskunnan jähmeydestä ja työskentelytapojen vanhanaikaisuudesta kuulee puhuttavan aina silloin tällöin. Eräs järjettömyys konkretisoitui itselleni torstaina, kun olin varaamassa puheenvuoroa illan yliopistolakikeskusteluun.

Käytäntö puheenvuoroissa on siis se, että aikaisintaan kolme tuntia ennen istuntoa voi käydä varaamassa puheenvuoron kansliassa. Asia pitää hoitaa henkilökohtaisesti eli esim. avustaja tai kollega ei sitä voi tehdä. Yleensä tavanomaisissa asioissa ei merkittävää ruuhkaa ole ja sen kolmen tunnin aikana voi ohikulkiessaan käydä tekemässä varauksen.

Toinen tapa on varata vuoro istunnon alettua omalta paikaltaan. Hyvä tapa silloin, kun ei aikaisemmin tiedä mahdollisuuksiaan illan keskusteluun osallistua. Isoissa asioissa vaan oma sijanumero jää tällöin kauaksi, sillä kaikki etukäteisvaraukset kolmen tunnin ajalta ovat siis siinä edellä.

Uutena tapana on nyt aloitettu varausmahdollisuus sähköisesti. Sen voi tehdä myös em. kolmen tunnin aikana, mutta kaikki henkilökohtaiset varaukset menevät näidenkin edelle. Näissä sähköisissä on tietenkin ollut joitakin teknisiä ongelmia. Monimutkaista siis tuo puhumaan pääseminen.

Suurin järjettömyys on siinä, että ihmiset (kansanedustajat) joutuvat tulemaan seisomaan kansliaan tunteja ennen varauksen alkamista. Sisääntulojärjestys on sitten sama kuin puhujajärjestys eikä tilasta saa poistua ennen varausajan alkua!!!

Viime torstaina ensimmäiset menivät kansliaan klo 11. Kuljin huoneen ohi ja silloin olisin ollut puhujalistan neljäntenä. En kuitenkaan voinut jäädä jumittamaan kansliaan kahdeksi tunniksi, joten palasin paikalle 12.40. Huone oli turvoksissaan edustajia ja puheenvuoronumerokseni tuli 12. Käytännössä se tarkoitti puhumaan pääsyä tyhjälle salille kahdeksan maissa. Niiden kahdenkymmenen minuutin aikana, jonka kansliassa notkuin, sinne tuli vielä toinen tusina porukkaa seisoskelemaan.

Käytäntö on vanha enkä oikein ymmärrä mikä logiikka siihen sisältyy. Kaikki isot ja keskustelua herättävät asiat (tällä viikolla 3) hoidetaan samalla kaavalla eli tälläkin viikolla kymmenien kansanedustajien työaikaa on mennyt useita tunteja puheenvuoronsa jonottamiseen. Pöhköä touhua eikä voi olla kenenkään etu! Tässä kansliatoimikunnalle ja Niinistölle kehittämiskohde.

Ei kommentteja: