tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Ulkomaalaisia

Tänään on salissa ollut käsittelyssä hallituksen esitys ulkomaalaislaiksi. Jo etukäteen on lakiesitykseen ladattu kyseenalaisia odotuksia. Ihmeelliset rasistiset kiihkoilut ovat saaneet kuluneen vuoden aikana aivan liikaa sijaa.

Salikeskustelun kuluessa on kuultu kummallisia puheenvuoroja. Ulkomaalaislaki ei kuitenkaan ole se, jonka varjolla voidaan rajata niitä henkilöitä, joita tänne Suomeen halutaan. Jotkut puhujat haluaisivat, että laki olisi se instrumentti, jolla maahanmuuttajiksi kelpuutettaisiin ainoastaan tietyntyyppisiä ihmisiä ja tiettyjä tarkoituksia varten tänne saapuvia.

Oma ymmärrykseni on humaanimpi. Suomeen turvapaikanhakijoina saapuvia ihmisiä on kohdeltava hyvin. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että heille annetaan pikaisesti mahdollisuus päästä kiinni yhteiskuntaan. Paras kiinnittyminen tapahtuu kielitaidon ja työllistymisen myötä. Näitä niin sanottuja kotouttamistoimenpiteitä tullaan käsittelemään kevään aikana kuultavassa valtioneuvoston kotouttamisselonteko -käsittelyssä.

Ei kommentteja: