torstaina, helmikuuta 15, 2007

Koukussa

Nyt se on tapahtunut; olen jäänyt koukkuun tähän blogiin. Monta päivää on mennyt enkä ole saanut konetta toimimaan enkä siis ole päässyt kirjoittamaan mitään. Ikäviä oireita on aina iltaisin ja aamuyöstä ollut, kun en ole voinut purkaa tuntoja tänne ja toisaalta, kun olen kuullut kuinka monet ovat "turhaan" käyneet kirjoituksiani etsimässä. No, jospa nyt taas kone jaksaisi toimia.

Viimeksi kirjoitin siis maanantaina ja ennustajaeukoista. Tiistaina olimme Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymän hallituksen kokouksessa ja ns. iltakoulussa. Saimme selvityksen koulun kansainvälisestä toiminnasta, jota tuntuukin olevan kiitettävän runsaasti. Iltakoulussa jatkoimme organisaatiomuutoksen valmistelua. Asia etenee...kai...

Eilen oli illalla Vaalipajallamme ystävänpäiväkahvittelua. Porukkaa oli tuvan täydeltä ja saimme keskustelua viriteltyä monistakin ajankohtaisista asioista. Ehdin myös hoitaa ystävyyssuhteita vastailemalla (viiveellä tosin) tekstiviestitoivotuksiin ja piipahdin iltapäivällä ystävättäreni Anun kanssa pitkästä aikaa kahvilla ja päivittämässä menneiden viikkojen tapahtumia. Paljon olikin molemmilla kerrottavaa ja oli oikein mukavaa saada keventää mieltä.

Ennen omaa Vaalipajan tilaisuutta, poikkesin naapurin Markku Kakriaisen (kesk.) vaalitoimistossa. Markun kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo kuuden vuoden ajan Mikkelin kaupunginhallituksen asioiden tiimoilta ja välillä olemme olleet asioista hyvinkin eri mieltä. Se ei kuitenkaan ole ollut esteenä sille, ettemmekö olisi kavereita ja tulisi hyvin toimeen. Vain yhdessä tekemällä voi asioita viedä eteenpäin.

Tänään on kaupungin virastotalolla seminaari/kautta paneelikeskustelu aiheena ympäristö- ja energiapolitiikka. Menen mielenkiinnolla hetkeksi kuuntelemaan alustajia ja panelisteja. En edes kyllä tiedä, keitä siellä on, mutta selvinnee klo 17.40.

Tänään muuten varmistettiin ehdokkaiden numerot. Omani on 11. Aika hyvä siis. Eilen sitä jo vähän hehkuteltiin Pajalla ja todettiin symboliikka sadan vuoden takaiseen punaiseen viivaan. Sillä sovelluksella tietenkin, että nyt voidaan vetäistä kaksi punaista viivaa...

Ei kommentteja: