keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kohellusta

Viime päivät ovat taas hujahtaneet vauhdilla. Maanantaina vierailimme kahvikojun kanssa Sulkavalla ja Rantasalmella. Ihanaa olikin seisoskella keväiseltä tuntuvassa auringonpaisteessa. Illalla kokoontui Mikkelin kaupunginvaltuusto, mutta jouduin jättämään sen väliin erään toisen tilaisuuden vuoksi.

Eilen tiistaina jatkoimme iltapäivällä Pajalla talkoohommia ja illalla kiiruhdin Mäntyharjulle seutuvaltuuston kokoukseen. Asialista ei ollut pitkä, joten perusteelliset esittelyt tärkeistä linjauksista olivat nyt paikallaan. Vauhdikkaan poistumisen seurauksena valtuustosalin naulakon päällä ovat nyt yhdet hyvät mustat nahkahansikkaat...

Mäntyharjulta suunnistin pimeässä ja pyryssä Pertunmaalle, jossa paikallinen Työväenyhdistys piti kevätkokoustaan. Olin saanut kutsun vierailla kokouksessa. Erinäisten mutkien jälkeen pääsin perille, mutta liian myöhään. Olin merkannut kokousajan kalenteriini väärin ja porukat olivat juuri ehtineet paeta paikalta. Lievästi sanottuna harmitti! Onneksi emäntä Sirkka oli vielä korjailemassa kahveja pois, niin saimme hetken parannettua maailmaa virkistävän juoman kera ja pääsin vihdoin kotimatkalle.

Osittain nämä kohellukset kuuluvat tavanomaiseen elämääni, mutta näinä päivinä, jolloin pää on täynnä monenlaista muistamista ja ajattelemista, tuntuu sekaannuksia ja unohtamisia tapahtuvan vähän liikaa. Onneksi tämän viikon perjantaina on (näillä näkymin) aivan vapaa ilta, olen jo varannut sen ulkoiluun ja kotona rentoutumiseen. Siten jaksaa taas ensi viikon paahtaa täysillä.

Tänään on aamupäivällä ministeri Susanna Huovinen Mikkelissä. Käyn Graanissa tapaamassa häntä. Kello 13 alkaa Pajallani eläkeläisten tilaisuus ja sitten kello 18 keskustelutilaisuus työelämän asioista. Tervetuloa siis keskustelemaan kahvikupin kera.

Ei kommentteja: