Yliopistolain viimeinen käsittely äänestyksineen oli tänään. Viime syksynä aloitettu savotta on nyt siis päättynyt. Torstaina kävimme asiasta vielä viimeiset keskustelut salissa ja ekat pykälä-äänestykset venyttivät istuntoamme pitkälle yli puolen yön.
Kaiken kaikkiaan yliopistolaki -prosessi on ollut kummallinen. Laki tuotiin eduskuntaan kiireellä ja huonosti valmisteltuna. Sivistysvaliokunta sai lain pöydälleen nyt keväällä ja vaatimuksella, että se on kesäkuun alussa saatava hyväksyttyä.
Kymmenien kuultavien jälkeen olimme valiokunnan sd-ryhmässä entistä vakuuttuneempia niistä muutostarpeista, joita lakiesitykseen tuli tehdä. Teimme omia esityksiä valiokunnassa ja asianmukaisesti sitten vielä täysistunnossa. Äänestyksissä hävisimme kaikki esitykset. Oppositiossa oleminen on turhauttavaa!
Sekä julkisissa puheenvuoroissa että puheissa täysistunnoissa erityisesti Vihreät jälleen kerran pelasivat kaksilla korteilla. Heidän jupinansa siitä, että monia muutoksia saatiin läpi, ovat huuhaata. Ainoat muutokset, joita hallituspuolueiden edustajat olivat valmiita tekemään, olivat ne, joita perustuslakivaliokunta velvoitti tekemään. Turha yrittää puhua muuta!
Yliopistolakiin jäi edelleen ne suuret ongelmat esim. työsuhteesta, hallituksen jäsenten roolista, opetuksen maksullisuudesta ja rahoituksen järjestämisestä. Näiden kanssa saavat asianosaiset oppia elämään ja tulen muistuttamaan aina ja ikuisesti, ketkä näitä heikennyksiä ovat olleet ajamassa.
Vaikka koko suuri työ on tuntunut menevän hukkaan, ei se ole ollut aivan turhaa. Näin ensimmäisen kauden kansanedustajana olen saanut loistavan kurssin siitä, kuinka lainsäädäntötyö alusta loppuun sen kaikkine vaiheineen etenee ja mitä kaikkea se vaatii silloin, kun hallituksen esitykseen haluaa vähemmistöstä käsin muutoksia tehdä. Hallituspuolueiden edustajilla ei tätä kokemusta voi olla, sillä heidän suurin tehtävänsä on (ainakin siltä näyttää) puolustaa ja puolustella hallituksen esityksiä, sisällöistä riippumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti