perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Mikkeli Tour

Eilen vietimme Onnin kanssa kaupunkipäivää. Mikkelin tori oli parhaimmillaan; täynnä ihmisiä, myyntikojuja, aurinkoa ja hyvää mieltä. Oli todella mukavaa kuljeskella pitkin poikin ja jutella ihmisten kanssa. Asiaa tuntui monella olevankin!

Testasimme uutuuttaan kiiltävän katujunan. Juna on saanut uuden muodon ja ainakin ergonomiansa puolesta parannusta entiseen oli huimasti. Katujuna on kiertänyt Mikkeliä jo monta vuotta ja on ollut suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Nyt tehty reitti oli uusi ja oikein järkevästi valittu näyttämään kaupungin monimuotoiset kasvot.

Napinaa kaupunkilaisten suunnasta tulee varmastikin kyydin maksullisuudesta. Neljän/kahden euron summa on varmasti harkitsemisen arvoinen silloin, kun isolla porukalla ollaan retkelle lähdössä, mutta siitä huolimatta suosittelen tätä kolmen vartin kierrosta kaikille. Vastaavanlaisia maksullisia kierroksia olemme valmiit maksamaan Etelä-Euroopan turistipaikoissa, miksemme siis upeassa kesäisessä Mikkelissäkin.

Ei kommentteja: