Viime lauantaina, kesken kevään ihanien juhlien, saimme kuulla, että kollegamme Susanna Haapoja oli menehtynyt. Ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen, että ei voi olla totta. Kesken kaiken parhaimpien elinvuosien ihminen kuolee yllättäen. Elämänlanka on niin kovin hauras.
Eduskunta on erikoinen työyhteisö. Vaikka meitä edustajia on kaksisataa, olemme varsin tiivis porukka. Osa joukosta aina vaihtuu neljän vuoden välein, mutta uudet otetaan mukaan saman tien. Vietämme vuorokaudesta suurimman osan aikaa keskenämme, ovathan työpäivämme täällä eduskuntatalossa normaalisti vähintään 12 -tuntisia.
Näiden kahden vuoden aikana, olen tutustunut kaikkiin kollegoihin. Toisiin tietenkin hieman paremmin kuin toisiin. Valiokunnan jäsenet ovat keskenään paljon tekemisissä, samoin oman eduskuntaryhmän porukat. Myös muiden puolueiden edustajista olen saanut hyviä ystäviä.
Susanna oli yksi näistä kivoista ja helpoista kollegoista. Hänen pöytäänsä kahvilassa tai ruokalassa oli aina mukava istahtaa. Elämän suurista asioita ehdimme puhua syvällisestikin. Olimme lähes samanikäisiä ja elämässämme oli tapahtunut samankaltaisia asioita, joita yhdessä ruodimme. Onneksi ehdin tutustua häneen, Susanna oli hieno ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti