keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Ruokolahden leijona

Vuosia sitten koko Suomi seurasi yhden kesän ajan leijonan seikkailuja itäsuomalaisissa metsissä. Kaikki tiedotusvälineet raportoivat tämän elikon vaiheista ja kaikki hännän huiskaukset ylittivät uutiskynnyksen. Mistään muusta ei puhuttukaan.

Uusi Ruokalahden leijona on nyt syntynyt. Nyt jo toisena perättäisenä kesänä seuraamme vaalirahoituksen monimutkaisia vaiheita. Kaiken keskellä on tällä hetkellä keskustapuolue puheenjohtajansa, pääministeri Vanhasen johdolla. Varsinaisesti ei kyllä ihan leijona tule ensimmäisenä mieleen, kun hänen saivarteluaan, selittelyään ja kiemurteluaan katselee.

Sinänsä itse asia on vakava. Jo kauan sitten on sivuraiteelle jäänyt se, mikä vaalirahoittamisen tarkoitus kenelläkin on. Kaikkia tarkoitusperiä ei varmasti ole tarvetta edes ääneen kertoa. Hyvää hyvyyttään tuskin mikään yritys tai yhdistys kymmeniä tai satoja tuhansia euroja millekään puolueelle tai yhdellekään ehdokkaalle antaa. Vastine on saatava muodossa tai toisessa.

Nyt keskiössä olevat liikemiehet ovat kertoneet motiiveikseen porvarihallituksen saamisen Suomeen. Siinä he onnistuivat, joten molempien osapuolten luulisi olevan tyytyväisiä. Kansalaisten tyytymättömyys sen sijaan on kasvanut ja siihen on tietenkin syynsä, hallituksen esimerkiksi työttömyyden suuruutta vähättelevistä puheenvuoroista huolimatta.

Keskustalaiset liikehtivät, mutta varsinaisia leijonankarjahduksia ei ole vielä kuultu. Eilen illalla ajankohtaisessa kakkosessa oli kuitenkin jo vähän sen suuntaista havaittavissa; ohjelmassa oli haastateltu kansanedustaja Timo Kaunistoa (kesk.) ja hänen puheitaan olisi kannattanut kepulaisten muidenkin kuunnella.

Kaunisto on yleensäkin järkimies ja olen oppinut arvostamaan hänen harkittuja ja perusteltuja mielipiteitään. Olenpa ollut kerran todistamassa tämän rauhallisen miehen hermostumistakin ja siinäkin Kaunisto veti pisteet tyylikkäästi kotiin. Haastattelussa kollega harmitteli myös sitä, millä perusteilla ehdokkaita eduskuntavaaleissa on puolueen toimijoiden (puoluesihteeri?) taholta rankattu niihin, joita rahallisesti tuetaan ja niihin, jotka saavat pärjätä omin nokkinensa.

Tätä samaa olen hiljakseni miettinyt itsekin. Taisi olla viime viikolla, kun TT:n johtaja Koroma loihi lausuman, että kaikki suuret puolueet ovat saaneet heiltä tukea ja tuki on ohjattu varteenotettaville ehdokkaille tai valituille edustajille koulutuksen muodossa. Tämä lausahdus on jäänyt julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle. Olen varma, että kaikki ne edustajat tai ehdokkaat, jotka ovat jääneet tämän luonnehdinnan ulkopuolelle, ovat kiinnostuneita kuulemaan, keitä oma puolue on varteenotettaviksi kuvaillut. Meidän puolueen osalta oma veikkaukseni top kolmoseksi on selvä.

Ei kommentteja: