maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Omituinen juttu

Eilinen ilta menikin jännittäessä EU-vaalien tuloksia. Lopulliset läpimenijät ja äänimäärät varmistuivat aika myöhään ja tulos oli tietenkin pettymys. Meidän kolme paikkaa olisi pitänyt olla ihan selvä juttu, mutta jäimme siis kahteen.

Ehdokasasettelu oli hyvä, vaalityötä tehtiin ympäri Suomea ja oppositiopuolueena meillä olisi pitänyt olla parempi tulos. Hallitusvastuu onneksi näkyi keskustalla ja kokoomuksella, mutta suosikki-inhokkini vihreät onnistuivat kiemurtelemaan erilleen hallituksen linjoista tässäkin mittelössä ja saamaan kaksi meppiä.

Omituista näissä vaaleissa oli se, että suurimpina voittajina oli slouganeita heittelevä persu Timo Soini, jonka ajatuksia tai mietteitä Euroopan Unioinin oikeista asioista ei ole kuultu. Toinen voittaja puoluepolitiikan ulkopuolelta mukaan tullut ja sitoutumattomana sdp:n listoilta läpimennyt Mitro Repo. Hänen lausuntojaan toimimisestaan parlamentissa kuulimme tänään aamutv:ssä, enkä ehkä haluaisi kuulla yhtään lisää.

Olen moneen kertaan korostanut sitä, kuinka toimimalla puolueessa monella tasolla ja sitoutumalla siihen, voidaan yhdessä saada jotakin arvokasta aikaan. Pidän erittäin outona sitä, että sitoutumiskammo ulottuu meppiehdokkaaseen ja perusteluna ainakin tänään oli se, että "ei halua loukata ketään olemalla jonkun puolueen jäsen". Tuskan hiki valui pitkin otsaani, kun huomasin älyäväni, että meidän ylivoimainen ääniharava pelkää loukkaavansa kanssaihmisiä tunnustamalla aatetta ja väriä. Outoa minusta.

Kansa on (vaisusti tosin) antanut äänensä ja tästä on selvittävä. Kaikilla puolueilla ja valituilla mepeillä on nyt tehtävänä saada meidät suomalaiset kiinnostumaan ja ymmärtämään EU:n merkitys meille. Etäiseltä ja pelottavalta tuntuva EU tulee olemaan jatkossakin oikeistopopulistien käsikassara omien kansallisten valtapyrkimyksien pönkittämiseksi, mikäli muut puolueet eivät saa asioita ihmisille oikealla ja totuudenmukaisella tavalla selvennettyä.

Ei kommentteja: